Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Lisämausteet

Voimassa olevia questejä: 1

1. Kuolemanhenki palaa, vai palaako?

Voimassa: 5.11.2017-30.11.2017

Halloween on herätellyt uinuvaa ja kuihtunutta Thanasia! Kylään ilmestyy kummallisia varjoja - aaveita? Ihmissudet eivät alkuunkaan pidä tästä ikävästä yllätyksestä ja julistavat pienen sodan kummajaisia vastaan. Kun aaveet on kukistettu, on luvassa kaikille osallistuneille pieni palkinto...

Ohjeistus

Pelattavan hahmon nimi ja roolauksen alkaessa oleva muoto, sekä pelaaja merkitään Nimi-kenttään näin:

Hahmo - Muoto // Pelaaja

Roolaus tapahtuu viestikenttään ja pelausaikamuoto on imperfekti.

Puhe merkitään lainausmerkkien väliin.

Ajatukset kirjoitetaan normaalina tekstinä.

Minigames  1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

13.12.2017 22:19
Mies sulki oven, riisui kenkänsä ja asettautui sitten taakseni makaamaan. En vaivautunut katsomaan, mielikuvitus riitti.
Yllätyin jopa, miten helposti Ikaros tuntui vastaavan kysymykseeni pienen hiljaisuuden jälkeen.
Sääli. Tosin mitä ikinä hän olikaan tehnyt ajautuessaan kaduille jostain jengistä riippuvaiseksi, hän oli varmasti ansainnut sen. Ihan oikein hänelle. Tieto ei kylläkään helpottanut oloani lainkaan, minulla oli ennakkoluuloni vaikka tiesin kyllä varsin hyvin etteivät kaikki ihmiset olleet samanlaisia. Ne tärkeilevät ryhmässä parveilevat nilkit kyllä tiedettiin. Tunsin kaikesta huolimatta rahtusen sääliä Ikarosta kohtaan. Häneltä täytyi puuttua halua ja kykyä edistää tilannettaan. Kai hän tajusi sentään ryhmätyöskentelyn päälle ja ymmärsi mikä on arvojärjestys. Ei mikään mahdoton tapaus siis. Oloni oli siitä huolimatta hankala. En edes tiennyt mitä olin odottanut. Ehkä hiljaisuutta ja lisää ympäripyöreitä vastauksia. Saattoihan hän nytkin valehdella, mutta jokin sai minut uskomaan hänen sanaansa.

Olin arvellut jo kysyessäni joutuvani vastaamaan itsekin samaan kysymykseen, mutta en siitä huolimatta ollut miettinyt vastausta valmiiksi. Olisi ollut niin helppoa vastata “sitä samaa” vaikka se ei koko totuus ollutkaan. Vaikka tarkoitukseni oli ollut aloittaa puhtaalta pöydältä ja jättää kaikki paha taakseni. Toisaalta olisi aivan turhaa esittää normaalia, kun en sellaista elämää ollut koskaan saanut elää. En yllättäen osannut valita näiden kahden vaihtoehdon väliltä, vaikkei mitään valittavaa pitänyt edes olla. Parempi vain antaa menneiden olla.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen vedin väkisin hymyn kasvoilleni, etten kuulostaisi jotenkin liian masentuneelta ja jäykältä. Mitä olisinkaan tehnyt jos olisin voinut palata ajassa taaksepäin. “Mä kävin koulut niiku kunnon kansalaiset ja välil tein pari duunii” totesin kepeällä äänellä, yllättävän hyvin esityksessäni onnistuen. Hiljaisuus kieli kuitenkin sen tosiasian, että olin miettinyt vastausta liian pitkään. Siitä huolimatta se ei ollut valhe, ei tosin koko totuuskaan.

Lopetin kyselemisen siihen, nerokkuuteni osuisi vielä omaan nilkkaan tätä menoa. Enkä ollut todellakaan valmis sorkkimaan omaa tarinaani. En mitenkään pystyisi keksimään tänään tarpeeksi vakuuttavia valheita. Kuuntelin vain ympäristön ääniä odottaen ulinan alkamista uudelleen. Ehkä joku kohta taas törmäisi oveen tai ikkunaan. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Aloin rauhoittua ja väsyä. Ehkä olin sittenkin turvassa. Valuin makuulle aivan sängyn reunalle. Niin reunalle, että varmasti putoaisin jos nukahtaisin. En edelleenkään katsonut Ikarokseen, tilanne oli jotenkin liian kiusallinen sellaiseen. Tai eihän se itse tilanne ollut, omissa ajatuksissani se vain muokkautui kahta kauheammaksi. Miksi olin suostunut tällaiseen. Vaikka Ikaros oli luvannut olla koskematta, en voinut luottaa siihen. Lopulta uni alkoi kuitenkin tuntua niin houkuttelevalta, että hivuttauduin mahdollisimman huomaamatta kauemmas reunasta ja lähemmäs miestä. Vaikka eihän sellaista voinut huomaamatta tehdä niin pienessä tilassa. Toimikoot vaikka lämmikkeenä siinä samalla. Mitä hittoa minäkin oikein pelkäsin. Kunhan en vain vahingossakaan koskisi häneen, kaikki olisi hyvin. Ei tässä tilanteessa ollut mitään hävettävää jos ei itse ajattelisi niin.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

07.12.2017 23:30
Olin liiankin tyytyväinen siihen, miten ilta oli lopulta lähtenyt kääntymään. Vaikka olinkin edelleen vainoharhainen varjojen varalta, alkoi tämä muistuttamaan jo jotain paljon normaalimpaa.
"En tietenkään", vastasin Hatin kieltäessä hiplailun. Onneksi olin selin Hatiin näyttäessäni tietä, sillä hän olisi muuten mitä luultavimmin nähnyt kasvoilleni nykivän virneen.

Oven avattuani ja sisälle astuttuani Hati seurasi aika nopeasti perässä, ja varmuuden vuoksi suljin oven takanamme.Hetken aikaa jouduin siristelemään silmiäni tottuakseni pimeyteen, mutta lopulta sekin alkoi sujumaan. Hati ei paljoakaan aikaillut istuutuessaan sänkyni reunalle ja vetäessään peittoni ympärilleen. Potkaisin kengät jalastani, kömpien sitten sängylle seinän ja Hatin väliin. En välittänyt, vaikka sänky ei ollutkaan leveä, sillä ajattelin kuitenkin tehdä oloni mukavaksi käydessäni puolittain selälleni ja puolittain toisen kyynärpääni varaan Hatiin päin kääntyen. Enhän minä paljoa muuta, kuin vain takaraivoa nähnyt, kun Hati oli kerta vain istumaan jäänyt.

Toinen kulmani kohosi pienesti Hatin esittämälle kysymykselle ja vastausta miettiessäni pyöräytin hitaasti niskojani, heittäen katseeni hetkeksi kattoon. Hetken aikaa meinasin jättää vastaamatta, mutta tämän illan jäljiltä aloin olemaan jo muun ajateltavan tarpeessa, enkä uskonut, että henkeni olisi kiinni niinkin tavanomaisista paljastuksista.
"Mä elin kaduilla. Jengeissä lähinnä", vastasin totuudenmukaisesti, vaikkakin aika suuripiirteisesti. Hetken katselin Hatia tutkivana. Hän oli vielä melko mysteeri, osasihan hän ilmeisesti venäjääkin ja ties mitä muutakin.
"Entä sä?" päädyin kyselemään, vaikka epäilinkin, että jäisin ilman vastausta tai saisin valheita niskaani.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

30.11.2017 15:06
Mielenkiintoista, vai että sattui ja kylmäsi. Sitäkin mielenkiintoisempaa oli se, ettei purema ollut kuulemma oikeastaan edes uponnut. Vaikka olin kyllä nähnyt, ettei se ollut mikään kevyt näykkäisy.
Ikaros reagoi ehkä makuuni turhan voimakkaasti paljastaessani todellista olemustani. Kunhan ei innostuisi liikaa. Ja riemastuihan hän. “Tottakai. Sillä eholla, et nukutaan vierekkäin” hän sanoi virnistäen. Olisi pitänyt arvata, että tämä oli huono idea. Vaikka en enää varsinaisesti pelännyt Ikaroksen puukottavan minua selkään, en silti luottanut häneen täysin. Mies tuntui kuitenkin heti tajunneen ideani, ja käveli edelle näyttäen tietä.

“Jos et hiplaa” vastasin hetken epäröinnin jälkeen, vaikka todellisuudessa halusin potkia Ikaroksen mahdollisimman kauas. En ehtinyt edes miettiä kauaa, sillä miehen marssitahti oli niin hirmuinen. Katseeni kiersi jatkuvasti ympäristössä varjoja etsien. Oli vaikea uskoa, että ne olivat vain luovuttaneet ja häipyneet, niin voimakkailta ne olivat vaikuttaneet. Aivan liian pian olimme hänen asumuksensa luona, ja mies avasi oven sisälle astuessaan. Vilkaisin vielä kerran ulos varjojen varalle, mutta niitä ei näkynyt enää missään. Ehkä ne sulautuivat aiempaa paremmin pimeyteen tai sitten ne olivat oikeasti lähteneet.

Jo hieman kylmissäni astuin sisään, ja yritin pimeässä nähdä edes joitain yksityiskohtia. Mökin sisustus oli kuitenkin kovin pelkistetty, ja juuri niin kämäinen kuin muissakin. Hitaasti ja epäröiden lorvin kohti miehen punkkaa istuen sille ja vedin peiton ympärilleni. Ei minua kiinnostanut mitä mieltä hän oli siitä, että omin lupineni asettauduin taloksi. Oli miehelle kunnia että ylipäänsä suvaitsin astua sisään koko rotiskoon.
Kylmä, kaikki täällä oli kylmää. En kuitenkaan halunnut minkäänlaista “lisälämmikettä” ja pidin silmällä Ikaroksen jokaista liikettä. Aloin kohta pelätä aivan muita asioita, enkä varmasti nukkuisi silmäystäkään. Voisin yrittää kaivella hänestä tietoa, nyt kun hän oli niin avuliaalla tuulellakin. “Mitä sä teit ennen ku tulit tänne?” kysyin jälleen lainkaan peittelemättä. En ollut kuitenkaan varsinaisesti kuulustelutuulella, joten en jaksaisi alkaa taistelemaan vastauksia. Halusin vain jotain muuta ajateltavaa kuin varjot.

Nimi: Routa - ihminen //Sarenne

29.11.2017 22:58
Olin toivonut, että pääsisin liukenemaan paikalta ilman, että kukaan huomaisi minua enää, mutta tietenkin tummatukkaisen miehen piti kiinnittää huomionsa minuun. Jähmetyin hetkeksi hattuani asetellessa ja hänen avatessa suunsa. Loin hieman epäluuloisen katseen häneen, mutta ilmeisesti hän edes yritti oikeaa kiitosta.

Kallistin päätäni miehen jopa esittäytyessä. Että Hati. No, oli siinäkin yksi tiedonmuru enemmän, vaikka epäilinkin sitä, tarvitsisinko tietoa mihinkään. Hetken aikaa lähinnä katselin kaksikkoa, tullen sitten siihen lopputulokseen, että kumpikaan tuskin päättäisi yrittää seurata. Vilkaisin vielä varjoihin päin, ja niiden vähyys sai minut tulemaan siihen lopputulokseen, että olisi ihan turvallista poistua.
Ainoa vastaukseni miehelle oli lyhyt tuhahdus. Mielessäni kävi kyllä monentasoisia vastausvaihtoehtoja, jopa itseni esittely, mutta lopulta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Päädyin vain kääntymään ja lähtemään melko rivakoin askelin kävelemään pitkin katua, pyrkien katoamaan miesten näköpiiristä mahdollisimman nopeasti ilman, että näyttäisin liian kiireelliseltä. Halusin vain takaisin omaan rauhaani.

Ikaros - ihminen

Kulmani rypistyivät seuratessani oudon naisen liikehdintää, ja olin jo melko valmiina käyttämään keppiä seuraavaksi häntä vastaan. Hän ei kuitenkaan edelleenkään hyökännyt, ja Hati päätyi jopa puhuttelemaan häntä. Mitään naisesta ei kylläkään saatu irti, mutta sain huokaista pienesti helpotuksesta hänen lopulta lähtiessä.

"Se.. en mä osaa selittää sitä. Sattu ja kylmäs ihan helvetisti, vaikka ei se ees ihoo rikkonu", vastasin kohottaessani käteni näkyvilleni. Ihon alle tuntui kertyvän jotain mustelmantapaisia, mistä päätellen minuun oli tosiaan jotain fyysistä osunut, mutta en ymmärtänyt, miten en siltikään ollut vuotanut lainkaan verta. Ehkä kyseessä oli ollut vain heikompi isku, sillä kipukin alkoi hiljalleen helpottamaan.

Jäin tuijottamaan Hatia pitkään lähes suu auki jämähtäneenä hänen puhuessaan.. venäjää? Ja nyt hän vasta viitsi paljastaa kielitaitonsa? En kuitenkaan ehtinyt jäädä kyselemään, olinhan saanut sen verran houkuttelevan ehdotuksen, että olin mielihyvin jo unohtamassa varjojenkin olemassaolon.
"Tottakai", sanoin virnistäen, "sillä eholla, et nukutaan vierekkäin." Kävelin Hatin edelle, enemmän kuin tyytyväisenä suuntaa näyttämässä. Kylä ei ollut onneksi erityisen suuri, joten mökillenikään ei kävelisi turhan kauaa, ja pian jopa pääsimme oikealle ovelle, jonka avasin sisälle astellessani. Sentään minun mökissäni kaikki ikkunat olivat ehjinä vielä, vaikka ei se muuten kummoinen maja ollutkaan.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

27.11.2017 21:51
Olin jälleen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka helposti Ikaros tajusi tehdä niin kuin pyysin ilman hirveää vastustelua. Hitaasti hän lähestyi osoittamaani keppiä, ja seurasin perässä pitäen varjoja loitommalla. Mies jatkoi kuitenkin taisteluaan risuineen sen pidemmälle miettimättä. Tulta ääliö. Pidin kuitenkin suuni kiinni, ihan sama. Tehkööt niinkuin halusi, aloimme kuitenkin olla jo voitolla, vaikka hyökkäykselle ei varsinaisesti loppua näkynytkään.

Pääni tulvi ristiriitaisista ajatuksista silinteripään hypätessä alas katolta. Oliko hän usuttamassa varjoja luoksemme? Vaikka olin melko varma, että olimme samalla puolella, en ollut kuitenkaan täysin varma. Helpotus oli suuri, kun havaitsin hänen murskaavan varjoja nuijan kaltaisella aseellaan ja liittyvän yhteiseen puolustukseen. Pian varjojoukkionkin hyökkäys tuntui tyrehtyvän, ja yhä harvemmat yrittivät kimppuumme. Joko ne olivat kärsineet liikaa tappioita, tai vetäytyivät nurkkiin järjestäytyäkseen uudelleen. Joka tapauksessa hetken päästä ne kaikki liittyivät perääntyjien joukkoon.

Huomasin punahiuksisen naishenkilön noukkivan pudonnutta hattuaan kauempana. En voinut kuin katsella uteliaisuudella. Kuka hän oikein oli? Huomasin hänenkin hetken päästä liukenevan varjojen lailla hitaasti kauemmas, vaikka yhä tarkkailinkin yön pimeässä liikkuvia tummia, tuskin havaittavia hahmoja. Epäilykseni kasvoi taas hänen suhteensa, vaikka tiesinkin ajatuksen olevan ehkä hieman typerä. Ehkä hän vain nautti yksinäisyydestä. En kuitenkaan voinut jättää asiaa sikseen. “Kiitti” sanahdin lyhyesti, sen enempää huutelematta mutta niin että hän kuulisi. Ei hänellä oikeasti ollut mitään merkitystä, olisin selvinnyt yksinkin. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut sanoa ääneen. “Mun nimi on Hati” jatkoin, enkä oikeastaan odottanut minkäänlaista vastausta. Ei silinteripää vaikuttanut siltä että arvosti turhia sanoja.

Kun varjot eivät edelleenkään hyökänneet, käännyin Ikaroksen puoleen tarkkaillen kuitenkin edelleen silinteriä. Vailla mitään häpeää ryhdyin suoraan asiaam. “Milt se tuntu?” kysyin peittelemättä uteliaisuuttani miehen saamaa puremaa kohtaan. Olin kuin olinkin saanut hänestä koekaniinini. Adrenaliinin haihtuessa tunsin, kuinka kylmä täällä oikeasti oli. Hetken henkisen epäröinnin jälkeen päädyin siihen lopputulemaan, etten astuisi torppaani jalallakaan ennen aamunkoittoa, edes hakemaan vaatteitani. Ehkä nyt olisi vain parempi pysytellä Ikaroksen seurassa, hän kun oli osoittautunut niin hyödylliseksikin. “Tuu русский, mennää nukkuu” totesin piittaamatta siitä, oliko hänellä mahdollisesti selitys kesken. Lähdin hitaasti vetelehtimään suuntaan, josta mies oli alunperin tullut ja toivoin hänen tajuavan näyttää reittiä ja odottaen että hän tulisi. Tuntui ahdistavalta edes ajatella palaavansa samaan mökkiin, jonka varjot olivat jo kerran vallanneet. Mikä tahansa muu kelpaisi. Vaikka tuskin nukkuisin enää tänä yönä.
Ajattelin Ikaroksesta lämpimämmin oikeastaan vain hänen tämäniltaisen suorituksensa takia. Pitihän mies jotenkin palkita, tosin pieni vihje itsestäni sai luvan olla tarpeeksi.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

26.11.2017 01:21
En ollut varma, millaisessa kunnossa käteni oli varjon jäljiltä, mutta minulla ei ollut aikaa jäädä tutkimaan asiaa sen tarkemmin. Varjot eivät nimittäin hellittäneet, vaan ne pyrkivät heti uudestaan iholle. Veitsen kanssa heilumiseni alkoi tuntumaan varsin hyödyttömältä, mutta sentään Hati soihtuineen tuntui pitävän yllä heikkoa puolustustamme. En ollut itse edes huomannut mitään keppiä, kunnes Hatin käskyn seurauksena osasin heittää katseeni oikeaan suuntaan kepin nähdäkseni.

"Okei", pihahdin, lähtien hitaasti tekemään tietäni kepin suuntaan. Onnekseni Hati seurasi mukana, suojaten selustaani siepatessani kepin itselleni. Tungin veitsen johonkin taskuuni, olihan se kuitenkin hyödyllinen vain lähitaistelussa, ja pienesti irvistäen hain kahdella kädellä otteen kepistä, huitaisten sillä samointein muutaman varjon naamaa.

Vaikka vielä äsken tilanne oli vaikuttanut epätoivoiselta, tuntui varjojen vastarinta heikentyvän. Monet niistä tuntuivat jo vetäytyvän, osa ilmeisesti vahingoittuneena ja vain puoliksi aineellisina. Osa kuitenkin jatkoi vielä hyökkäilyään, tarjoamatta oikeastaan lainkaan hengähdystaukoja.

Routa - ihminen

Ravistin päätäni yrittäessäni saada päässäni pyörivät ajatukset pois. Tällä hetkellä ei ollut väliä, vaikka alhaalla taistelevat henkilöt olivatkin miehiä, ja vaikka tunsinkin miten suurta vihaa tahansa heitä kohtaan. Olin melko varma, että ajatukset eivät olleet täysin omiani, vain vahvistettuja versioita. Kiinnittäydyin siihen ajatukseen, minkä seurauksena pystyin taas ajattelemaan selviytymistä ensimmäisenä prioriteettina, mikä saikin minut lopulta hyppäämään katolta kahden miehen seuraksi.

Äskeisen tappelun seurauksena olin vieläkin hieman kohmeessa, joten laskeutumiseni ei ollut aivan parhaimpiani, mutta onnistuin kuitenkin alastulon yhteydessä murskaamaan nuijalla yhden varjon pään aineettomaksi, jatkaen samaan malliin nuijan kanssa pyörimistä. Pysyttelin kaksikon läheisyydessä, kuitenkin oman tilani pitäen ja varjoja mahdollisimman tehokkaasti tuhoten. Varjojen joukot näyttivät heikentyneen, ja ne muuttuivat entistäkin empivimmiksi ilmaantuessani kolmanneksi henkilöksi kadulle. Viimeisen iskuyrityksen torjuessani huomasin, että loput varjoista olivat aloittaneet hitaan perääntymisen, niiden kadotessa sivukujille ja sulautuessa takaisin tavallisiin varjoihin. Pysähdyin huohottaen, tuijottaen ympärilleni iskuvalmiina. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mistä päättelinkin hyöökäyksen olevan ohi tältä erältä.

Olin jossain taistelun tuoksinnassa pudottanut silinterihattuni, joten vieläkin ympärilleni vilkuillen kävelin parin askeleen päähän noukkimaan sen maasta. Muutamalla pyyhkäisyllä huitaisin enimmät liat pois, asettaen sen sitten takaisin päähäni kasvojani suojaamaan. Annoin piikkinuijan roikkua vielä toisessa kädessäni varmuuden vuoksi, mutta aloin hiljalleen huoelstumaan enemmän kaksikosta kuin varjoista, jotka näyttivät jatkavan liukenemistaan. Käännyin osittain kaksikon puoleen, ollen tyytyväinen pienestä välimatkastamme. En suoraan sanottuna halunnut enää jäädä heidän seuraansa, minkä seurauksena yritinkin olla kiinnittämättä heidän huomiotaan, maleksien samalla hitaasti kauemmas heistä.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

22.11.2017 09:04
Yllätyksekseni Ikaros hyppäsi alas avukseni sen pidempää vitkastelematta. Olin tietysti alun perinkin ollut melko varma että hän ennenpitkää tulisi avukseni jossain muodossa, mutta että näin pian. Tunsin pientä tyydytystä siitä että hän oli näin helposti ohjailtavissani.
"Sä jäät mulle velkaa tästä" hän murahti kääntyen selkä vasten selkääni. Viehättävä ajatus, harmi vain etten uskonut tällaiseen velkatalouteen. Ikaros vain sattui tekemään palveluksen, eikai sellaisesta voisi vaatia jälkeenpäin hyvitystä. Parempi kuitenkin olla sanomatta sellaista ääneen, Ikaros osoittautui jälleen ihan järkeväksi investoinniksi, ainakin näin paremman puutteessa. Jos hän kerta oli näin kuuliainen kaikesta siitä kapinoinnista huolimatta, saattaisi olla ihan aiheellista lähentyä hänen kanssaan. Vaikka surkeahan hän oli, tosi tilanteen tullen vaati huomattavan määrän rohkaisua. Eikä hän fyysisestikään kovin massava ollut. Silti hänestä saattaisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa tulevassa elämässäni kylän hallitsijana.

Hetken aikaa yhteinen puolustuksemme tuntui pitävän hyvin, kunnes Ikaros otti osumaa. Hän karjaisi kivuissaan, ja hänen liikkeensä lamaantuivat. Hieno homma, ja vielä tällaisella hetkellä. Minulla oli täysi työ hätistellä varjoja, joten en edes ajatellut miehen auttamista. Tuskin olisin ajatellut sitä muutenkaan. Tilanteen pitkittyessä olisin ehkä saattanut pakottaa itseni tekemään jotain, vain siksi että saisin pitää välit Ikarokseen. Onneksi hän kuitenkin oli pian taas toiminnassa, eikä minun tarvinnut enää miettiä jotain noin vastenmielistä. Hänelle pitäisi löytää oma tikku ennen kuin väsyisimme kokonaan. Silinteripää oli ilmeisesti edelleen katolla, en kyennyt tilanteesta johtuen enää seuraamaan hänen liikkeitään niin tarkasti. Nyt pitäisi kuitenkin löytää Ikarokselle joku keppi. Onneksi varjojen vastarinta ei ainakaan tuntunut voimistuvan. Onneksi silmiini osui jonkin ajan etsinnän jälkeen yksi käyttökelpoisen näköinen risu. "Hae toi keppi tuolta" käskin ja osoitin sen suuntaan, toivoen että Ikaros tajuaisi ajatukseni ja lähtisi suorittamaan sen enempää kyselemättä. Olinhan kuitenkin tulisoihtuineni pitämässä hänen selustaansa, ja seuraisin kyllä perässä.
Vilkaisin nopeasti katon suuntaan, kuulosti siltä kuin taistelu olisi tauonnut. En voinut kuin ajatella, että silinteripää oli se joka varjoja komensi. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa miettiä sellaista, olimme voitolla ja vielä karkottaisimme varjot.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

18.11.2017 00:58
Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni en ollut väittämässä vastaan, kun joku käski minua pysymään sivussa. Olin oikeastaan ihan onnellinen siitä, että Hati oli meistä se, joka joutui soihdun kanssa riehumaan, joten suosiolla pysyin hieman taka-alalla, eli mahdollisimman keskellä kattoa. Aloin hieman ihmettelemään Hatiin iskenyttä rohkeutta, hän kun tuntui olevan ennemmin puhetta kuin toimintaa. Huomasin, että ajattelukykyni tuntui jopa hieman selkeytyvän päästyäni kauemmas varjoista, tai ainakin suunnaton paniikki tuntui laantuvan sen verran, että pystyin edes hieman ajattelemaan.

Vilkaisin punatukkaista naista, joka minun näkökulmastani tuntui hoitavan osuutensa ilman ongelmia, vaikka jokin otuksesta yrittikin katolle pyrkiä. En kuitenkaan tiennyt, missä vaiheessa olennot lähtisivät kiertämään suojaustamme, tai missä vaiheessa ne päättäisivät suorittaa yhteisryntäyksen. Tällä hetkellä olin kieltämättä hieman turha katon puolustamisessa, sillä minulla ei ollut mitään tarpeeksi pitkän matkan asetta, jolla olisin voinut tehdä vahinkoa varjoihin.

Aloin olemaan hieman huolestunut Hatin rohkeudesta, mutta en siltikään puuttunut hänen tekemisiinsä. Varjot alkoivat käymään fiksummiksi, oppimaan naisen ja Hatin ylläpitämän puolustuslinjan. Yhtäkkiä tilanne kuitenkin muuttui aivan väärään suuntaan Hatin näyttäessä siltä, kuin hän aikoisi hypätä katolta.
"Älä helvet-", aloitin, mutta olin siinä vaiheessa jo myöhässä. Sinne Hati oli jo mennyt, hypännyt varjojen keskelle. Miten typerä hän oikein oli? En kuitenkaan ehtinyt jäämään päivittelemään hänen typeryyttään, kun miehen karjaisu sai minut taas liikkeelle.

Hän näytti joutuneen välittömästi piiritetyksi, eikä ihmekään. Varjot pitivät kuitenkin vielä viisaasti etäisyyttä, vaikka osa saikin niistä osumaa. Nopeasti Hati olisi kuitenkin alakynnessä, joten itsekseni irvistäen ja silinteripäätä vielä nopeasti vilkaisten päädyin hypähtämään alas Hatin seuraksi nahkatakkini hihat käärien.
"Sä jäät mulle velkaa tästä", ärähdin Hatin viereen laskeuduttuani. Asettauduin selkä Hatin selkää vasten, huitaisten puukollani lähimmäisen varjon naamaa. Puukko tuntui leikkaavan kuin voita, tekemättä juurikaan vahinkoa, mutta saaden kyseisen varjon sulautumaan ainakin hetkeksi taka-alalle. Toinen syöksyi nopeammin kohti, ja koska minulla ei edellekään mitään kivaa tulta ollut, pyrin huitaisemaan sitä nyrkkiraudalla suojatulla kädelläni. Tällä kertaa piikit tuntuivat uppoavan jonnekin, aiheuttaen jonkin ulahdusta muistuttavan varjossa. Jonkin aikaa tunsin jopa pärjääväni varjoja vastaan adrenaliinin syrjäyttäessä pelkoani, mutta lopulta tein virheen, mikä jätti vasemman käteni suojattomaksi. Ennen kuin huomasinkaan, oli yksi varjoista iskenyt hampaansa siihen, saaden minut älähtämään kivusta. En ollut tiennyt, mitä odottaa varjon puremalta, mutta tämä tuntui jo täysin fyysiseltä hampaiden pureutuessa käteeni. Varjon hampaat tuntuivat lähes jäisiltä, ja hetkeksi silmissäni oli pimetä.

Oli kuni purema olisi tuonut mukanaan kaikki pelot, ja hetkeksi lähinnä halvauduin lähes toimintakyvyttömäksi. Jokin reaktio oli kuitenkin säilynyt, sillä onnistuin iskemään oikean käteni puukolla varjoa jopa useaan otteeseen, mikä saikin sen lopulta irroittamaan otteensa koko varjon sulaessa pois. Näin yhä mustia pisteitä, enkä pystynyt toimimaan enää kunnolla painaessani vahingoittunutta kättä lähemmäs rintakehääni, mutta vainoharhaisin liikkein pyrin kuitenkin huitomaan puukolla varjoja kauemmaksi.

Routa - ihminen

Olin mitä ilmeisimmin tehnyt virheen autettuani kahta miestä pääsemään pois mökistä. He osoittautuivat nimittäin täysin hyödyttömiksi idiooteiksi. Katolla meillä oli edes pieni etulyöntiasema pystyessämme paremmin hallitsemaan sitä, kuinka moni varjoista pääsi lähemmäs, vaikka nopeasti ne alkoivatkin etsiä nuijani ulottumattomissa olevia reittejä katolle. Hetken aikaa olin jopa lähes tyytyväinen suoritukseemme, ja uskoin, että voisimme jopa selvitä - kunnes toinen miehistä meni hyppäämään maahan.

Jouduin hetkeksi melkein lopettamaan taistelun vain tuijottaakseni tilannetta toisen miehen seuratessa alas katolta. Olivatko he tosissaan? Hypätä nyt kaikkien noiden varjojen sekaan? Suuri osa varjoista tuntui kiinnostuvan heidän liikkeistään, mutta sain kyllä pitää hauskaa jäljelle jääneiden kanssa. Olin nuijan kanssa saanut hajotettua monia varjoja, mutta koska en pystynyt puolustamaan kaikkia sivuja, pääsi kaksi varjoa kiipeämään katolle seurakseni. En ehtinyt keskittymään kahteen mieheen pyöriessäni ja huitoessani nuijalla kahta aggressiivista vihollista, jotka tuntuivat aiempaa enemmän välittävän taktikoinnista. Lopulta sain iskettyä toista voimakkaasti rintakehään nuijalla, mikä sai sen hoipertelemaan ja osittain tipahtamaan katolta ja osittain sulamaan pois. Samaan aikaan toinen varjo pääsi kuitnekin kimppuuni, kaataen minut kattoa vasten.

Siihen mennessä varjojen sivuvaikutukset olivat pysyneet suurinpiirtein hillittyinä sisälläni, mutta joutuessani kosketuksiin varjon kanssa en pystynyt enää välttymään vaikutuksilta. Se oli kuin vuosikausien viha, pelko ja katkeruus olisi vapautettu yhdellä kerralla. Tunne oli lähes lamaannuttava ja puolustukseni pysyi lähinnä vain tuurilla kasassa. Toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta onnistuin kuitenkin potkaisemaan varsin kevyen tuntuisen varjon kauemmas, nousemaan itse pystyyn ja iskemään sitä nuijallani, mikä sai sen lopulta murenemaan.

Päässäni pyöri, enkä meinannut enää pysyä pystyssä. Jouduin laskeutumaan toisen polveni varaan katolle, vapisten ja lähes oksentaen yhtäkkisestä pahasta olosta. En ymmärtänyt, miten varjo oli onnistunut herättämään pahimpia muistojani esille, vaikka ne olivat haudattuina syvälle. Katseeni kääntyi hitaasti maassa kamppailevaan kaksikkoon. Heillä näytti olevan vaikeuksia. Oliko se kuitenkaan minun ongelmani? Yhtäkkiä heidän auttamisensa tuntui täysin turhalta. Luultavasti kyseessä oli vain samanlaisia niljakkeita, joiden olisi hyvä vain samointein kuolla pois. Tunsin eläväni kuin hidastettua aikaa, tiedostaen jollain tasolla, että ajatukseni eivät olleet täysin omiani. Ne olivat ennemmin äärimmilleen lietsottuja ajatuksia, mutta en tuntunut pystyvän tekevän niille mitään. En tuntunut pystyväni edes liikahtamaan, vaikka kuulinkin jonkin varjon pyrkivän katolle.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

16.11.2017 23:04
Silinteripäinen nainen kielsi tietävänsä yhtään enempää kuin minä. Tai Ikaros. Mutta mistä helvetistä hän muka tiesi mitä minä tiesin? Olisin mielelläni takertunut tuollaiseen perinteiseen keskustelua välttelevän henkilön vastaukseen, mutta varjojen aiheuttama tilanne ympärillämme ei sallinut sitä. Nainen käski pitää huolen “meidän” puoleisesta päädystä. Noin vain hävyttömästi niputti minut tuon vätyksen kanssa yhteen. Loukkaannuin tuollaisesta, ja mieleni teki heittäytyä hankalaksi. Tiesin kuitenkin, että selviytymisen mahdollisuudet olivat paremmat tuon silinteripään kanssa. Ikarokseenhan ei voinut tässä tilanteessa luottaa lainkaan. Tuskin hän olisi edes osannut kaivaa nenäänsä jos varjot nyt päättäisivät hypätä katolle kanssamme.

“En ainakaa enää erehy luulemaan” mies vastasi aiempaan vastaukseeni. Ehkä olin ollut turhan kovakourainen taas. Etenkin tässä tilanteessa kannattaisi olla suututtamatta häntä, tuollaisena vätyksenäkin mies saattaisi osoittautua kehityskelpoiseksi. Viimekerralla hän oli yllättänyt, kun oli aika valita puolia. Mutta toisaalta en halunnut häntä liian lähelle. Mies ei saisi missään nimessä luulla, että olisin jotenkin muuttanut mielipidettäni hänestä.
Ikaros oli ärsyttävän saamaton yrittäessään saada tulta aikaiseksi. Tilanteesta johtuen kärsivällisyyteni oli tosin olematonta. Mies vilkuili sivuille kuin varjoja etsien, eikä meinannut saada kipinää. Lopulta hän kuitenkin onnistui, ja kerrankin tuli päätti iloisesti säilyä hengissä ja jäädä oksaan. Sain Ikarokselta tulukseni takaisin, ja kiitin häntä lyhyesti pienen hymyn kera. Ihan vain koska yritin nyt vielä enemmän tosissani. Mies vilkaisi silinteripäätä, joka tuntui itsepintaisesti pitävän puolensa varjoja vastaan. Hän ei tuntunut säikkyvän niitä oikeastaan lainkaan.
Ikaros teki nopean tutkimusmatkan katon reunalle, ja kuten arvata saattoi, hän perääntyi varsin pian kirouksien saattelemana. “Tuota, nyt taitais olla ihan hyvä hetki testata liekkien toimivuutta noihin” hän ehdotti. Niinpä niin, kuinkas muuten sitä soihtua olisi sytytetty. Olin hyvin skeptinen tempun toimivuudesta, vaikka toisaalta se vaikutti hyvin loogiselta. En olisi millään halunnut laittaa henkeäni ja hyvinvointiani alttiiksi, kun se nyt ei ollut mitenkään pakollista. Toisaalta jos tämä nyt toimisi, saattaisin myöhemmin saavuttaa sillä jotain. “Älä sit tuu tielle” totesin Ikarokselle virnistyksen kera. Ihan kuin hän olisi siitä mihinkään liikkumassa, korkeintaan kastelisi housunsa tällä menolla.

Lähdin lunkisti kävelemään kohti reunaa kuin mitään pelottavaa ei olisi missään. Vaikka oikeasti olin aivan helvetin huolissani. Mitä jos tuli vain provosoisi niitä, eikä sillä olisi mitään vaikutusta? Toisaalta tunsin oloni varmaksi soihtu kädessä. Reunalle päästyäni näin alhaalla sankan rivin varjo-olentoja kärkkymässä alhaalla. Etenkin minut nähdessään ne tuntuivat saavan uutta virtaa loikkiinsa. Nyt kuitenkin sohin tulen kanssa yhtä kohti, ja varjo vääristyi kuin haihtuen mihin liekki osui. Mikään pelote tuli ei kuitenkaan vaikuttanut niille olevan, aivan kuin olennot eivät itsekään olisi tajunneet olevansa haavoittuvaisia. Sain kuitenkin havainnosta itsevarmuutta ja rohkeutta jatkaa. Seuraava varjo tuntui haihtuvan jo kauempaa soihdun ja liekin osuessa siihen. Varjo valui kuin mustana savuna alas, vain muodostuakseen hitaasti mutta varmasti uudelleen. Innostuin ja lätkin lisää ylös yrittäviä varjoja, jotka nyt tosin tuntuivat provosoituvan toimistani ja kerääntyvän alas yhä sankempina joukkoina.
Mietin, olisiko pitänyt käskeä Ikarosta etsimään itselleen Oma keppi. Toisaalta mitä se minulle kuului, hän luultavasti onnistuisi vain polttamaan koko kylän maantasalle. Voisin leikkiä yksin sankaria nyt kun pääsin vauhtiin.
Varjot tuntuivat oppivan, eivätkä enää yrittäneet ylös kohdaltani, vaan sivummalta. Sohimisellani ei ollut enää juuri mitään vaikutusta, ja olentojen vihainen valitus voimistui. Tunsin olevani vahvempi kuin pahaiset varjot, enkä pitänyt lainkaan siitä että ne yrittivät paeta liekkiäni. Hyppäsin siis hetkeäkään miettimättä alas soihtuineni, ja tajusin sen olleen erittäin huono idea varjojen alkaessa piirittää minua. Vaikka minulla oli tuli, olin silti kaikista muista suunnista suojaton. En pystyisi mitenkään pitämään niitä loitolla loputtomiin. Hurjistuneena, ja tilanteesta säikähtäneenä mätin varjoja minkä kerkesin. “Ikarooosss! Tuu tänne!” karjuin hätäännystäni peitellen. Nyt kelpaisi kyllä mikä tahansa apu. Vaikka sitten se palava talo.

Nimi: Routa - ihminen //Sarenne

15.11.2017 22:32
Tällä hetkellä ainoa mieltäni rauhoittava asia oli piikkinuijan tuttu paino kädessäni. Se oli kulkenut mukanani vuosia, vuodattanut verta ja murskannut lukuisia luita. Tällä kertaa en vain tiennyt, pystyisinkö vuodattamaan verta uhkaavasta vaarasta. Tässä tilanteessa muistin taas, miksi kohtasin mieluummin vastukset yksin kuin ryhmässä; nyt jouduin jatkuvasti pitämään silmällä selustaani, sillä minulta ei liuennut paljoa yhtään luottoa kahteen mieheen, vaikka tässä tilanteessa varjot luultavasti kääntäisivätkin meidät yhdeksi tiimiksi.

Tarkkailin huolestuneena varjojen liikehdintää. Ne kävivät entistäkin levottomammiksi, enkä voinut estää pientä ärtymystä pääsemästä pintaan tummatukkaisen miehen esittäessä jonkin varsin turhalta tuntuvan kysymyksen. Hetken ajattelin jo jättää vastaamatta, mutta lopulta tulin toisiin aatoksiin.
"Tuskin paljoa enempää kuin tekään", totesin, "keskittykää vain pitämään huolta teidän puoleisesta katosta." Pyrin pitämään puheeni mahdollisimman lyhyenä ja keskusteluhalua herättämättömänä, sillä olin kuukausien aikana tottunut täyteen puhumattomuuteen, eikä puhuminen tuntunut enää lainkaan miellyttävältä.

Varjoissa täytyi olla jotain järjestelmällisyyttä, sillä ne tuntuivat aloittavan lähes yhtäaikaisesti voimakkaamman yrityksen päästä katolle. Kuulin toisen miehistä kiroavan kauempana, mutta minulla oli täysi työ jo oman katonpuoliskoni kanssa. Yksi varjoista ponnisti yliluonnollisen korkealle, saavuttaen jaloillaan katon pinnan. Sen kummempia ajattelematta heilautin laajalla kaarella piikkinuijani kohti olennon kasvoja, ja hetken aikaa piikkipallo kohtasi jotain kiinteää, kunnes varjo tuntui kesken kaiken muuttuvan aineettomaksi ja valuvan epämääräisenä massana takaisin maahan. Voimattomuus levisi nuijasta käsivarteeni, mikä sai minut irvistäen vaihtamaan asekättä ja heiluttelemaan kättäni saadakseni sen taas toimintaan. Varjoilla täytyi olla vielä paljon enemmänkin ominaisuuksia, joista en tiennyt, ja tällä hetkellä yleinen tietämättömyys oli varsin turhauduttavaa. En osannut lainkaan varautua siihen, mitä meillä olisi oikeasti vastassa, kun olennot pääsisivät katolle saakka.

Ikaros - ihminen

En ollut varma, missä mielentiloissa Hati oli koko tästä tilanteesta. Kuitenkin, sen verran, mitä olin hänen luonteeseensa jo tutustunut, olin melko varma, että hän ei ollut kovin mielissään tilanteesta. Toisaalta, mies oli kyllä kuin jokin helvetin sipuli kerroksittaisten käytöstensä kanssa, enkä oikeastaan ollut enää läheskään varma, miten peloissaan tai ärtynyt hän oikeasti oli. Miehen vastauksesta päätellen hän oli ainakin hyvin ärtynyt.

"En ainakaan enää erehy luulemaan", vastasin tuhahtaen. Ei sillä, että olisin oikeasti sen suuremmin uskonut siihen, että Hati olisi tiennyt jotain naisesta. Aloin jo epäilemään hiljalleen sitä, tiesikö Hati loppujen lopuksi paljoa mitään. Ajatukset sivuun heittäen aloitin kuitenkin soihdunsytyttämisyrityksen, vaikka se ei tilanteen stressaavuudessa kovin helppoa ollutkaan. Käteni meinasivat vapista tahtomattakin vilkuillessani jatkuvasti katon reunoille ja yrittäessäni seurata varjojen liikehdintää, mutta lopulta joidenkin yritysten jälkeen sain kipinän sinkoamaan kohti sytykkeitä. Taisimme olla kerrankin onnekkaita, sillä sytyttäminen onnistui, ja vaikka liekki olikin aluksi erittäin heikko, se kuitenkin voimistui hitaasti. Lopulta sitä pystyi jopa soihduksi sanomaan. Sen päätteeksi musitin jopa ojentaa tulukset takaisin Hatille, kääntäen katseeni sitten naiseen, jolta Hati oli kysynyt kysymyksen. Minä en olisi mielellään hänen huomiotaan kiinnittänyt, näyttihän hän vetäneen esille varsin tappavan näköisen aseen, joten sinänsä olin tyytyväinen siihen, että Hati oli meistä se, joka kiinnitti hänen huomionsa.

Vaikka nainen olikin huolestuttava yksilö, aloin olemaan uudestaan huolissani myös ympäröivistä varjoista. Hänen sanojensa päätteeksi astahdin varovasti lähemmäs reunaa alas kurkaten, vain nähdäkseni.. mustia, kiiluvia silmiä tuijottamassa takaisin. Jäseneni tuntuivat jälleen turtuvan tuijottaessani olentoja, ja havahduin kiroten tuijotuksesta vasta yhden yksilön hypätessä voimakkaasti ilmaan leukojaan loksauttaen ja päästessä pelottavan lähelle kattoa. Sen jälkeen peruutinkin takaisin lähemmäs Hatia ja katon keskiosaa, sillä en halunnut olla ensimmäisenä linjassa, kun nuo olennot pääsisivät lopulta luoksemme.
"Tuota, nyt taitais olla ihan hyvä hetki testata liekkien toimivuutta noihin."

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

15.11.2017 12:19
Henkilö kääntyi lähes välittömästi niin, etten voinut nähdä tämän kasvoja. Epäilykseni heräsivät heti, mutta toisaalta hänen ulkonäkönsä ja olemuksensa oli muuten mieleenpainuva. En siis oikein käsittänyt miksi hän piilotteli. Hän kuitenkin kääntyi ja irrotti vyötäröltään pitkän kapulan, jonka heitti Ikarokselle. Hän irrotti vyötäisiltään myös jonkin piikikkään asetta muistuttavan, kuin nuijan ja suuntasi onneksi kohti katon reunaa, eikä meitä kahta. Nainen oli jälleen jakamassa käskyjä karkealla äänellään.
En pitänyt komentelusta, mutta jotenkin hän vaikutti tietävän mitä oli tekemässä. Ainakin meitä kahta enemmän. Vaikka Ikaroksesta nyt ei voinut olla varma tiesikö hän edes missä oli pohjoinen ja että vesi satoi alaspäin.
Se toi pientä turvallisuuden tunnetta, ja vaikka en voinutkaan olla varma hänen tarkoitusperistään, päätin kiltisti jättää kysymykset myöhemmälle. Olin kuitenkin varuillaan myös senkin vuoksi, etten halunnut kokeilla hänen lyömätehokkuuttaan tai aseenkäsittelytaitojaan omaan nahkaani.

Ikaros heitti kepakon minua kohti lähes välittömästi sen saatuaan, kuin se olisi ollut kuuma peruna. Sitten hän mumisi jotain, kuin toistaakseen naisen sanat. Sehän tästä vielä puuttuikin että Ikaros alkaisi pompottamaan. Olin ärtynyt tilanteesta, sillä en voinut sietää tällaista, mutta en voinut kyllä alkaa haraamaan vastaankaan tai saattaisin itse päätyä syötiksi ja koekaniiniksi. Otin siis soihdun virkaa toimittavan oksan vastaan hapanta naamaa näyttäen. Missä välissä hän oli sitäpaitsi ehtinyt hiipiä noin lähelle?

“Ootko sä nähny tuota ennen?” mies kysyi pian hiljaa. Vaikutinko siltä että olisin nähnyt? Mikä minusta teki Ikaroksen matkaoppaan, hitto vieköön kyllä oman järjen käyttö oli sallittua. Mieleni teki valehdella ihan vain hänen kiusakseen, mutta olin niin nöyrällä tuulella, että päätin vain puhua totta. Ei siitä tässä tilanteessa haittaakaan olisi. Ehkä. “En tietenkää, mikä idän tietäjä sä oikee luulet mun olevan” murahdin miehelle.

Toivoin, että silinteripäällä oli joku suunnitelma, muuten tässä kävisi vielä huonosti. Joku sellainen suunnitelma joka ei vaarantanut omaa turvallisuuttani. Olin muutenkin todella epäileväinen hänen suhteensa, sillä en voinut käsittää miksi hän oli noukkinut meidät mökistä. Ei kukaan tee sellaista huvikseen, hänellä täytyi olla joku syy tai taka-ajatus. Ja sen syyn halusin selvittää mahdollisimman pian.
“Mitä sä tiiät noista olennoista?” kysyin naiselta varovasti. Hän vaikutti harvasanaiselta, mutta se ei estänyt minua avaamasta suutani.


Nimi: Routa - ihminen //Sarenne

13.11.2017 21:48
Toisella henkilöllä tuntui kestävän pieni ikuisuus päästä ikkunalle, ja olin jo lähellä vetää käteni pois hänen ulottuviltaan. En nimittäin pitänyt siitä ajatuksesta, että nahkatakkinen mies oli jossain selkäni takana ja näkökykyni ulottumattomissa, sillä vaikka olevinaan olimme kaikki samassa veneessä, ei koskaan kuitenkaan voinut olla varma.

Lopulta mies kuitenkin ojensi kätensä ikkunasta ja sain kiskottua hänet ylös. Kyseessä oli huomattavasti helpommin nostettava henkilö, joka nousi lopun matkasta omin voimin. Siirryin hieman kauemmaksi reunasta antaen siten mustatukalle tilaa nousta, pyörähtäen itse toiseen suuntaan. Vaikka olinkin itse jo sujut kasvojeni arpeutumisen kanssa, en kuitenkaan pitänyt ylimääräisestä tuijotuksesta, joten pyrin pitämään kuunvalon suurinpiirtein selkäni takana. Katolle noussut mies ei sanonut mitään, ja olin tyytyväinen siihen. Kaksikko tuntui hakeutuvan toistensa viereen, mikä oli sekin positiivinen asia, sillä siten jouduin tarkkailemaan heitä vain yhdeltä puolelta.

Kävelin katon toiselle reunalle, vilkaisten alas huuliani mutristaen. Katu oli tulvillaan varjoja, ja vaikka olimmekin hetkellisesti turvassa, ne olivat kuitenkin jo aktiivisesti etsimässä pääsyä katolle. Katseeni palasi kaksikkoon, ja tunsin jonkinlaisen huojennuksen kulkevan lävitseni, kun huomasin lyhyemmän pitelevän kädessään jotain hyvin paljon tuluksia muistuttavia. Sen vuoksi irrotinkin soihduntekeleen vyöltäni, heittäen sen punapään suuntaan.

"Sytyttäkää se", komensin, vetäen itselleni esille piikkunuijani ja suunnaten uudestaan katon reunalle, tarkkaillen varjojen liikehdintää. Valmistauduin siihen, että joku varjoista koittaisi ponnistaa muita ylemmäs, jotta pystyisin kokeilemaan nuijani tehokkuutta tai tehottomuutta sitä vastaan.

Ikaros - ihminen

Olin suunnattoman helpottunut, kun Hati liittyi seuraani katolle. Silinteripäinen nainen ei vaikuttanut millään muotoa tavalliselta, joten olin turhankin sukkelaan hakeutumassa Hatin vierelle naista epäluuloisesti tuijottaen. Tuo vaikutti yllättävän varmalta liikkeistään, vaikka se saattoi toki valhettakin olla.

Meinasin saada puukalikasta naamaan, kun nainen yllättäen heitti moisen minua kohti. Sain sen kuitenkin ilmasta kiinni, vasta siinä vaiheessa huomatessani sen olevan jonkinlainen soihdunalku. Perään kuului vielä käsky sytyttää se, mistä päätellen nainen oli huomannut tulukset. Lähes samointein nakkasin soihdun Hatin suuntaan, enhän minä nyt samaan aikaan pystyisi soihtua pitämään ja tuluksia käyttämään.
"Kuulit kyl", mumahdin Hatille naisen sanojen päätteeksi.

"Ootko sä nähny tuota ennen?" kysyin hiljaisenpuoleisesti Hatilta, sillä jokin silinteripään olemuksessa sai minut pitämään ääneni suhteellisen matalana. Hänellä tuntui olevan muutakin tekemistä, mutta olin melko varma siitä, että hän kyllä kuunteli ja tarkkaili meitä.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

13.11.2017 19:26
Lopulta aikansa epäröityään Ikaros sai aikaiseksi kävellä ikkunaan ja selvittää asiaa. Hän jopa jätti omanlaisensa hyvästit, vaikken aivan sitä ollut tarkoittanut. “Helvetti. Toivottavasti joudut syödyks täällä” mies oli ärähtänyt. Sanat kaikuivat pääkopassani, ja niissä oli jotenkin turhan lopullinen tuntu. Ne sattuivat sieluun ja saivat oloni entistä surkeammaksi. Olinko oikeasti ollut niin selvästi itsekäs. Pitäisi varmaan vähän skarpata tai jäisin yksin. Ei sillä että olisin Ikaroksen seuraa yhtään enempää kaivannut.

Jäin yksin parvelle murheideni kanssa, eikä miehestä kuulunut mitään huolestuttavaa. Varjot tuntuivat vain riehaantuvan, yksi yritti kiivetä tikkaita ja toiset yrittivät hypätä parvelle. Loput vain valittivat levottomina taka-alalla, kuin mitkäkin koirat metsästysjahdilla. Oikeastaan aika säälittävää. Sitäkin ahdistavampaa tosin. En minä tänne halunnut yksin jäädä, etenkään kun katolle ilmestyneestä henkilöstä ei vaikuttanut olevan kuolemanvaaraa. Epäröin kuitenkin nähdessäni käden kurkottamassa ylhäältä ikkuna-aukossa.

Aikani pantattua irvistin jo ajatukselle, että joutuisin kävelemään lasinsiruissa, mutta lähdin silti etenemään vailla minkään valtakunnan kiirettä. Tai ehkä taustalla metelöivä varjojoukko vauhditti vähän. Astelin varovasti ja harkitusti ikkunaan, enkä onneksi saanut yhtäkään ainakaan kovin pahaa haavaa jalkapohjiini vaikka liikuinkin sukkasillaan. Astuin ikkunankarmille ja hetken epäröinnin jälkeen tartuin ojennettuun käteen.

En ehtinyt tehdä juuri mitään, kun minut jo kiskottiin ylös. Heti, kun oli mahdollista, tartuin katon reunaan ja vänkäsin omin voimin ylös. Hitto vieköön, hänhän olisi saattanut päästää irti. En kuitenkaan pudonnut, ja pyrin katolle tasapainoon päästyäni hivuttautumaan lähemmäs Ikarosta. Hän oli luotettavin henkilö tällä hetkellä, ja tyydyin vain silmäilemään tarkasti “pelastajamme” olemusta. Olisin halunnut esittää punahiuksiselle silinteripäälle vaikka jos minkälaisia tiukkoja kysymyksiä, mutta en tohtinut sanoa mitään ääneen. En varsinkaan nyt kun Ikaros oli muistuttanut, että ihmisiä piti kohdella vähän nätimmin.
Kiittäminen tuntui vaikealta, kun ei tiennyt oliko naiseksi olettamani henkilö loppujen lopuksi kuitenkaan hyvissä aikeissa. Vilkuilin alas kerääntyviä varjoja levottomana.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

12.11.2017 22:51
Tähän asti olin ollut vain tyytyväinen siitä, kun Hati pysyi lähelläni, mutta hiljalleen mieleeni alkoi putkahtamaan ajatus siitä, että kenties olin tällä menolla vain ennemmin suojakilpi kuin hädässä oleva toveri. En kuitenkaan ehtinyt pohtia asiaa sen tarkemmin, kun varjot villiintyivät moniääniseksi kuoroksi alhaalla.

En olisi todellakaan halunnut mennä lähemmäksi ikkunaa. Ääni ei ollut kuulostanut millään tavalla normaalilta, mutta toisaalta en myöskään halunnut jäädä varjojen saaliiksi. Kurtistin kulmiani Hatin hoputteluille, sillä olisi hänkin voinut aivan hyvin mennä ensin.

"Helvetti. Toivottavasti joudut syödyks täällä", ärähdin, lähtien kuitenkin kulkemaan kohti ikkunaa osittain vastahakoisesti, osittain pelon ajamana. Lattia oli täynnä erikokoisia lasinsirpaleita, mihin onnistuinkin viiltämään toisen käteni, mutta en ehtinyt jäämään voivottelemaan asiaa potkiessani toisen kenkäni kannalla loput ikkunan karmeista törröttävät lasinpalaset. Lopulta työnsin pääni ikkunasta pihalle, näkemättä alhaalla mitään elävää olentoa, mutta katolta aiheutuvan varjon vuoksi katseeni katolle kääntäessä näin jotain.. jonkun. Hetken kuvittelin näkeväni näkyjä, sillä ensivilkaisulla erotin vain pitkänhujakan henkilön punaisilla hiuksilla ja silinterihatulla. Kättään hän kuitenkin ojensi kuin apuaan tarjoten, ja vielä kerran Hatia vilkaisten tartuin siihen.

Minut kiskaistiin ylöspäin sen verran voimakkaasti, että minulla oli lähes vaikeuksia kompuroida perässä katolle. Lopulta onnistuin sinne kuitenkin pääsemään, vaikka se ei helppoa ollutkaan.
"Mistä perkeleestä sä oikein ilmestyit", puuskahdin, mutta en saanut vastausta silinteripään kääntyessä jo uudestaan ikkunan puoleen. En edes ehtinyt sen tarkemmin muukalaisen kasvoja hämärässä näkemään, vaikka selvästi jotain erikoista niissä olikin.

Routa - ihminen

Tekoni oli aiheuttanut kiljaisun toisessa henkilössä, ja komennostani huolimatta hetkeen ei tapahtunut mitään. Lopulta kuitenkin toinen henkilöistä ilmestyi ikkunaan, ja vaikka minua ylipäänsä inhottikin ajatus miehiin koskemisesta, autoin lävistetyn miehen kuitenkin ylös. Hän oli yllättävän painava, eikä mikään ketterin toveri. Onnistuin siinä kuitenkin varsin kiitettävästi.

Mies yritti esittää jonkinlaisen kysymyksen, mutta sen huomiotta jättäen käännyin takaisin ikkunan puoleen. En tiennyt, mikä tilanne mökin sisällä vallitsi, mutta oletin, että toinenkaan henkilö ei jäisi pitkäksi aikaa kuhnimaan. Kurorin käteni uudestaan apua tarjoten, ja jos kyseinen henkilö käteeni tarttuisi, kiskoisin kyllä hänetkin ylös.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

12.11.2017 19:23
Kuulin katolta rysähdyksen, aivan kuin joku tai jokin olisi heittäytynyt sen päälle. Aloin oikeasti nähdä kohta parhaaksi vaihtoehdoksi Ikarokselle heittämisen syötiksi ja sen jälkeen salamannopeasti pakenemisen. Yritin kuulostella missä katolla oleva olento liikkui ja mitä se aikoi, mutta Ikaros häiritsi jälleen toimiani. “Se kuulostaa ihan itsemur-” hän ehti aloittaa, kunnes jokin iskeytyi ikkunan lasin läpi ja miehen ääni muuttui säikähtäneeksi vinkaisuksi.

Pudottauduin vaistomaisesti matalaksi Ikaroksen taakse käyttäen tätä ikääkuin suojakilpenä. En ehtinyt nähdä mikä rikkoi lasin, tai edes nauraa hänelle, kun kuulin ikkunan takaa karkealla äänellä komennon “vauhtia”. Ääni sai viimeistään tässä vaiheessa kylmät väreet kulkemaan iholla, ja pelon hiipimään syvemmälle sieluun. Kuka helvetti tuo oli? Epäilin että hän olisi koko homman takana, mitä hän oikein mahtoi haluta?

Kukaan ei kuitenkaan tullut sisään, joten uskalsin nousta ylös. Tarkkailin Ikarosta yrittäen saada selville mitä hänen päässään liikkui. Päädyimme kuitenkin vain tuijottamaan toisiamme enemmän tai vähemmän säikähtäneen näköisenä. Pian hän kysyi oliko meillä muuta vaihtoehtoa, ja vaikka en oikeastaan saanut selvää kenelle kysymys oli osoitettu, päätin vastata.

Nyt olin kuitenkin uuden ongelman edessä. Tottakai vaihtoehtoja oli useita, mutta mikä niistä olisi paras. Jos ikkunan rikkonut henkilö oli pahoissa aikeissa, tilanne alkaisi näyttää aika heikolta minun kannaltani jos käskisin Ikaroksen mennä ensin ja hän kuolisi. Toisaalta mies suostuisi luultavasti melko nihkeästi heittäytymään alas ja kokeilemaan onneaan varjojen kanssa jotta minä saisin tietoa ja pakoreitin. Se oli liian selvästi huono vaihtoehto hänelle. Miehen kannalta ulkoa kuuluneen käskyn noudattaminen vaikutti helpoimmalta.
“Eipä taida olla. Menes nyt” hoputin miestä suorastaan potkien persauksille. Itsehän en ollut todellakaan hyppäämässä ensimmäisenä tuntemattomaan. Jäisin tänne mielummin noiden varjojen kanssa.

©2017 ɗɪяαᴍɪ º ɪӈᴍɪȿƨʋƨɪ ʀσρε - suntuubi.com