Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Lisämausteet

Voimassa olevia questejä: 1

1. Kuolemanhenki palaa, vai palaako?

Päättynyt: 30.11.2017

Halloween on herätellyt uinuvaa ja kuihtunutta Thanasia! Kylään ilmestyy kummallisia varjoja - aaveita? Ihmissudet eivät alkuunkaan pidä tästä ikävästä yllätyksestä ja julistavat pienen sodan kummajaisia vastaan. Kun aaveet on kukistettu, on luvassa kaikille osallistuneille pieni palkinto...

Palkinto: Rukouskirje Esmesille. Kirje on hyvin vanha, se sisältää kirjoitettuna rukouksen ja ylistystä elinvoiman henkeä kohtaan. Hapristunut paperin pala tuottaa myös kantajalleen hieman onnea.

2. Love is in the air!

Voimassa: 14.2.2018-14.3.2018

Ystävänpäivä on ovella ja myös Diramin henget pitävät rakkauden täyteisestä päivästä. Rakkauden ja Onnen arealianit ovat kujeilevalla päällä ja ampuvat näkymättömiä rakkauden nuolia ihmissusia kohti. Pahaa-aavistamattomat uhrit menevät sekaisin ystävällisyydestä ja rakkaudesta... ja mitä tahansa voi sattua.

Palkinto: Kaikki osallistujat löytävät palkinnoksi uusia nukkumistarpeita, rakennusvälineitä, sekä taulun, joka kertoo Korentasta ja Keifistä!

Ohjeistus

Pelattavan hahmon nimi ja roolauksen alkaessa oleva muoto, sekä pelaaja merkitään Nimi-kenttään näin:

Hahmo - Muoto // Pelaaja

Roolaus tapahtuu viestikenttään ja pelausaikamuoto on imperfekti.

Puhe merkitään lainausmerkkien väliin.

Ajatukset kirjoitetaan normaalina tekstinä.

Minigames  1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

01.04.2018 21:42
Tulin tyrmätyksi, oikeastaan kuten olin odottanutkin. Olin silti salaa toivonut että Ikaros olisi jatkanut höpinöitään. Se ei tuntunut haittaavan minua lainkaan tässä hetkessä. Pettymys tuntui jotenkin laimealta.

Ehdottaessani syömistä, hän ilmaisi halunsa palata kylään. Ihmettelin vähän mikä kiire hänellä oli pois, vaikka tietysti ymmärsin että kylä tarjosi erilaiset mukavuudet kaikessa kolkkoudessaan. Mikä esti häntä osoittamasta taitojaan ja tekemästä ruokaa tässä? Sivuutin lauseen lopun, koska en jaksanut ottaa itseeni kuinka minut oli ensin siihen kutsuttu ja sitten olinkin muka tiellä. “En mä estä. Mut mitä sä sieltä kylästä tarviit?” sanoin hetken mietittyäni. Ja nyt kun sanoin sen ääneen, totesin etten kyllä välttämättä jaksaisi katsella miehen tunarointia pidempään. Vaikka mistäs tiesin jos hän olikin joku master chef.
Voisin saman tien kysyä, vaikken uskonutkaan sellaiseen. “Osaatko sä ees tehdä mitään syötäväks kelpaavaa?” kysyin epäileväisesti häntä katsoen.

Minua ei oikeastaan edes ahdistanut läheisyys enää. Tunsin vain oloni jotenkin turvalliseksi. Eikä sen tiedostaminen aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia. Se outo olotila oli varmaan lipunut syvemmälle ja sekoittunut ajatuksiini oikein huolella.
Sekään ei tuntunut haittaavan, että päättömän harhailuni ainoaksi määränpääksi uhkasi jäädä tämä kivellä istuskeluun käytetty hetki.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

25.03.2018 17:20
En ehkä ollut parhain mahdollinen lukemaan ihmisten ilmeitä ja mielialoja, mutta katseen kohottaessani ja Hatin ilmeen nähdessäni olin näkeväni Hatin kasvoilla jonkinlaista vaivaantuneisuutta. Ehkä hän ei ollut tottunut läheisyyteen? Äkäinen hän ainakin oli ollut aina, kun olin lähemmäs yrittänyt päästä. Hati ei kuitenkaan sanonut mitään epäilyksiäni vahvistavaa, eikä koittanut liikkuakaan pois, joten annoin asian olla.

"Sä takuulla haluaisitkin kuunnella", vastasin pienesti naurahtaen, olihan Hati heti ensitapaamisesta lähtien osoittanut ylitsepursuavaa uteliaisuutta, vaikka en hänen motiivejaan tiennytkään. En kuitenkaan tarkoittanut kuullostaa mitenkään syyttävältä, ajatus oli vain jokseenkin huvittava, sillä ensinnäkin en ollut tuttunut avautumaan ihmisille, etenkään yhtä tuntemattomille, kuin Hati. Toiseksi en edes tiennyt mistä minun pitäisi avautua, sillä mikään ei tuntunut edes.. vaivaavan minua. Oloni oli vain kevyt, rauhallisen iloinen Hatin suomasta seurasta. En tiennyt, miten sitä lähtisin selittämään.

"Mm, ehkä. Sitä varten pitäis kyl palata takas kylään. Eikä se täl hetkel ihan onnistu", vastasin, viitaten siihen, miten Hati oli tehnyt olonsa kotoisaksi sylissäni. Vaikka en minäkään ollut käsiäni mihinkään siirtämässä, tai Hatia pois sylistäni hoputtamassa. Vaikka mieleni tekikin heittää Hati lumihankeen ihan vain testimielessä.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

21.03.2018 10:16
Hetken päästä Ikaroksen syliin istahdettuani hän kietoi kätensä lanteilleni. En voinut kuin ajatella, että hän luuli tilanteessa olevan jotain enemmän kuin se kylmä tosiasia, että käytin häntä istuinalustana. Sallin hänen kuitenkin tehdä niin. Enkä oikeastaan tiennyt miksi, ehkä hän oli kuitenkin enemmän kuin istuinalusta.

Silmäilimme siinä tovin toisiamme, kunnes kysyin mitä toinen oikein katseli. “En mä mitään” hän vastasi hymyillen, mutta jatkoi pian: “oot vaan yhteistyöhaluisempi kuin yleensä. Mut se on mukavampaa näin”. Hymyni syveni ja tukahdutin naurahduksen. Mietin olisiko pitänyt kertoa hänelle asian todellinen laita. Ei missään nimessä kannattaisi, mutta teki vähän mieli. Ei tässä ollut kyse yhteistyöstä, satuin vain hyötymään hänestä, ja sallin hänen hyötyä minusta silloin kun se sopi. Vaikka nyt kun oikein ajattelin, olin ollut suorastaan poikkeuksellisen myötämielinen hänen oikuilleen tänään.

Siinä mietteissäni Ikaros oli jossain välissä ehtinyt nojata otsansa minuun. Meinasin kommentoida, mutta toinen ehti ensin. Jotain jostain rauhallisesta olosta ja pysähtymisestä. Pistin merkille, että hänen äänensä oli edellistäkin vaisumpi. Oliko hän sairas? Osa minusta uskalsi epäillä, että hän yritti jotenkin avautua minulle.
Tunsin hänen tekevän jotain ihmejuttuja sormellaan kylkeeni. Olin muutenkin toisen sylissä käärittynä ja nojattuna, eikä sellainen kutittelu tuntunut missään määrin siedettävältä. En kuitenkaan sanonut sitä ääneen, siltä varalta että hän jatkaisi höpinöitään. Ennen kuin ehdin piilottaa tukalan olon katseestani, hän nosti päänsä ja virnisti. Miten tuohon olisi kuulunut reagoida. “Se kuulostaa oudolta nyt kun sanoin sen ääneen” Ikaros sanoi.

Etenkin nyt olin hämilläni. Halusin tietysti lypsää hänestä mahdollisimman paljon tietoa, mutta en tiennyt miten rohkaisisin häntä oikein. Kannattaisiko vain inttää ja sanoa että hänen sanoissaan oli täysi järki, ja että kuuntelisin mitä ikinä hän haluaisikaan kertoa. Silläkin riskillä, että hän kuvittelisi minun vain pummivan tietoja. Mikä sinänsä oli totta. Vai pitäisikö minunkin nyt kertoa jotain yhtä randomia ja henkilökohtaista. Olin erittäin hämmentynyt ja vaivaannus näkyi kasvoiltani vaikka sitä yritinkin piilottaa. Katsoin Ikarosta yrittäen keksiä jotain.

“Eikä kuulosta” sanoin jopa yllättävän vakavalla sävyllä, vaikka ääneni oli pehmeä. Pelkäsin että kuulostaisin jotenkin epäaidolta. Jostain syystä halusin nojautua häntä vasten, mutten todellisuudessa kehdannut. “Ja jos sua vaivaa jokin ni voit kertoo mulle” jatkoin hymyillen hieman. En kuitenkaan halunnut vaikuttaa liian uteliaalta, joten hiljaisuuden sijaan oli jatkettava turhilla lauseilla. “Sä oot kyl vähän vaisu, pitäiskö sun syyä” ehdotin.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

18.03.2018 21:57
Kohotin katseeni Hatiin hänen marssiessa takaisin luokseni, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kasvoilleni nousi pieni virne. Olihan se nyt huvittavaa, kun Hati itse oli pysähtymistä ehdottanut, ja kun hän itse jätti huomaamatta sen, kuinka olin pysähtynyt.
"Tuliko ikävä?" kysyin, pientä kiusoittelua äänessäni, muttei mitenkään erityisen härnäävää.

Saatoin pienesti yllättyä, kun Hati oikeasti istahti syliini, mutta parhaani mukaan yritin pitää sen poissa ilmeestäni. Hetken aikaa jäädin kyllä paikoillani, kun Hati istahti syliini istumaan. Sen enempää ajattelematta kietaisin käteni kevyesti Hatin lantion ympärille, vaikka aivoni vetivät vieläkin pientä tilttausta.
Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että Hatin katse tuntui viipyvän minussa, enkä minäkään saanut katsettani irti hänestä. Tilanne tuntui kovin hidastetulta ja rauhalliselta, mutta yllättävää kyllä minulla ei ollut mitään valittamista. Ilmeeni oli kerrankin avoin, enkä peitellyt sitä, miten katseeni vaelteli pitkin Hatin kasvoja.

"En mä mitään", vastasin kevyen hymyn kanssa, "oot vaan yhteistyöhaluisempi kuin yleensä. Mut se on mukavampaa näin."
Hetken aikaa katseeni vielä lepäsi Hatissa, mutta hetken päästä kumarruin nojaamaan otsaani Hatia vasten, sulkien silmäni ja hengittäen hitaasti ilmaa sisään. Koko tilanne alkoi tuntumaan jotenkin pyörryttävältä.
"Ehkä se on vaan mä mut mulla ei oo ollu yhtä.. rauhallista oloa kuukausiin. Musta tuntuu et mulla ei oo ollu aikaa pysähtyä tai jotain", sanani olivat ehkä aavistuksen varovaisia ja hiljaisempia kuin yleensä, mutta annoin niiden vain virrata ilman enempää ajatusta. Toisen käteni sormet olivat alkaneet ajatuksissani piirtelemään joitain kuvioita hatin kyljen tuntumaan hänen vaatteidensa läpi. Sanojeni jälkeen kohotin taas päätäni, virnistäen Hatille lämpimästi.
"Se kuulostaa oudolta nyt kun sanoin sen ääneen."

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

13.03.2018 18:52
Ikaroksen hymyssä oli jotain erilaista, jotain pehmeämpää ja turvallisempaa, kun hän totesi ettei hänen menneisyytensä ollut sopiva kerrottavaksi tähän hetkeen. Pettymys ei kuitenkaan ehtinyt iskeä kovin kovaa, kun hän jatkoi ja kertoi asuneensa nuoruutensa Permissä. Nimi ei sanonu minulle mitään, ehkä etäisesti tiesin missä sellainen paikka saattoi olla. Se ei kuitenkaan haitannut, olin otettu että hän ylipäänsä kertoi vaikka olin nimenomaan sanonut, ettei se ollut välttämätöntä. Ehkä tästä vielä syntyisi keskustelu, tälläkertaa tosin minua ei välttämättä haittaisi jos siitä ei mitään tulisi.

Ajatuksiini uppoutuneena kuulin Ikaroksen vastaavan jotain, ehdottaessani pysähdyspaikkaa. En silti tajunnut hänen hänen jääneen siihen, ennen kuin en enää kuullutkaan askelia perässäni. Hätäännyin ja etsin katseellani Ikarosta, ja hänet löytäessäni marssin tomerana toisen luo. “Älä jätä mua tolleen, urpo” sätin, vaikka tiesin että se oli oma vikani, etten ollut hereillä.
Ikaros oli istunut kivelle, ja ilmeisesti tehnyt minullekin tilaa, kun hän taputti jalkaansa kuin kutsuna. Nöyryyttävää, sillä tavalla kutsuttiin elukoita. En kuitenkaan jäänyt miettimään kahdesti, vaan istahdin toisen syliin. Kylmä kivi ei todellakaan ollut edes vaihtoehto.
Olin jälleen antanut oudon käytökseni lipsahtaa. Eikai sille mitään enää voinut. Pitäisi vain yrittää korjata tilanne.

Tilanteen korjaamisen sijaan kuitenkin katsoin Ikarosta haaveksien. Maisema jäi minulta kokonaan huomaamatta, oli liikaa muuta ajateltavaa.
Eikä Ikaros tosiaan hullumman näköinen ollut. En varmaan ollut koskaan katsonut häntä riittävän tarkasti. Tai oikeastaan ketään.
Mistä ihmeestä näitä ajatuksia oikein tuli.

Hänenkään katseensa eivät olleet jääneet minulta huomaamatta, vaikken oikeastaan tiennyt mitä hän tunsi. Enhän tiennyt mitä itsekään tunsin.
“No, mitä sä oikein kattelet koko ajan” kysyin pieni hymy kasvoillani ja edelleen häntä tuijottaen.
Aloin käydä entistä levottomammaksi. Piti tehdä korjausliike, miksei se onnistunut.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

12.03.2018 23:07
Rauhallisuuteni oli outoa jopa minulle. Yleensä en vain.. ollut. Mutta nyt se ei tuntunut pakotetulta. Pitkästä aikaa tunnuin pystyväni hengittämään kunnolla ja tyhjentämään pääni turhista ajatuksista ja huolista. Huomasin silmieni lepäävän enimmäkseen Hatissa, välittämättä niinkään ympäristöstä, vaikka minun olisi ehkä pitänyt kiinnittää tuntemattomaan seutuun enemmän huomiota. Tuskin edes huomaisin, vaikka Hati päättäisi viedä minut rotkon reunalle ja tiputtaa menemään.

Kallistin hieman päätäni Hatin puhekielen vaihtuessa venäjäksi ja hänen vastatessa ilman enempiä kaiveluja. Se nosti pienen hymyn huulilleni, pehmeämmän, kuin normaali virnistelyni. Sillä hetkellä en oikeastaan edes kaivannut enempää tietoja. En siis ollut aiemmin kuullut harhoja.
"Mun menneisyys ei ehkä oo sopiva tälläselle päivälle kerrottavaks", vastasin kevyesti olkiani kohauttaen, "mut suurimman osan nuoruudesta mä asuin Permissä."
Ehkä edelleenkään ei ollut viisasta paljastaa itsestäni liikaa yksityiskohtia Hatille, mutta tällä hetkellä edes se ei tuntunut haittaavan minua. Tuskin tulisin muutenkaan säilymään kovin kauaa hengissä näissä metsissä, joten miksi enää turhaan salamyhkäistä näyttelemään. Ei se muutenkaan minulle sopinut.

"Mulle käy mikä tahansa paikka, missä sä vaan oot", vastasin, rypistäen sitten kulmiani. Olinko sanonut sen ääneen? No, mitä sitä kieltämäänkään. Tällä hetkellä se oli kuitenkin totuus, vaadin sosiaalisuutta pysyäkseni tyytyväisenä, eikä Hatin seurassa ollut mitään valittamista. Ainakaan nyt.
Huomasin Hatin vielä kävelleen, mutta olin itse jo valmis pysähtymään hetkeksi ja ihailemaan maisemia. Olimme saavuttaneet pienoisen kukkulan, josta aukeni harvempaa metsää. Lunta oli vähemmän täällä, ja muutamalla pyyhkäisyllä poistin loputkin vähäiset lumet yhden leveämmän kiven päältä, istahtaen sille sitten. Tilaa oli Hatillekin istuttavaksi, ja tosiaan toivoin, ettei hän ainakaan matkaansa jatkaisi ilman minua. Katseeni selasi rauhallisesti maisemaa, yllättävän rauhallisen olemuksen vieläkin vallitessa päälläni, mutten voinut kieltää sitä, etteikö katseeni olisi eniten hakeutunut Hatia tarkkailemaan. Taputin toisella kädelläni polveani, kuin kutsuen Hatin istumaan viereeni. Tai syliini. Ihan muuten vain.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

08.03.2018 00:25
Kuten saattoi odottaa, sain vastaukseksi virnistyksen ja “kullalla” höystetyn kehotuksen näyttää tietä. Vaikka en myöntävää vastausta olisikaan tarvinnut voidakseni lähteä jatkamaan päätöntä harhailua, tuntui Ikaroksen hyväksyntä jotenkin poikkeuksellisen helpottavalta. Hän tulisi mukanani vaikka maailman ääriin. Aloin jo huolestua mistä nämä ajatukset oikein tulivat, Ikaroshan oli ennen kaikkea rasittava. Ja satunnaisesti vähän viihdyttävä.

Odotin kun hän sitoi rusakonraadon vyötärölleen roikkumaan ja lorvi luokseni, ennen kuin lähdin liikkeelle. Jatkoin hitaanpuoleista etenemistä, tällä kertaa selkeä suunta mielessä. Yksin olisin kävellyt varmasti puolet nopeammin, ainakin kesällä, mutta Ikaros oli tunnetusti hidas. Tai kyllä hänkin osasi kävellä jos vain halusi. Pelotti kuitenkin, että hän kyllästyisi hangessa tarpomiseen ja jättäytyisi vähin äänin jälkeen. Sinänsä turha pelko, eihän mies edes osannut liikkua hiljaa.
Kuljin vaistoni mukaan kohti pohjoista. Länteen kylästä kohosi vuoristo, enkä ollut niinkään kiinnostunut siitä. Idän puoleista lähimetsää olin jostain syystä kolunnut enemmän, joten halusin nähdä jotain uutta. En tietenkään odottanut löytäväni tällä etenemisvauhdilla ja valmistautumisella mitään. Kunhan kävin ihailemassa maisemia ja jättämässä hankeen omat jälkeni.

Aloin jo huolestua, kuinka hiljaa Ikaroksen oli onnistunut olla. En kuitenkaan ollut katsonut taakseni, olin kuullut askelluksen jatkuvan tasaisena. Tästä omituisesta läheisyydenkaipuusta huolimatta piti esiintyä normaalisti. Ei saanut vilkuilla toisen perään jatkuvasti. Jos Ikaros tajuaisi mikä minua vaivasi, pelkäsin että hän hyödyntäisi tilanteen armottomasti.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin avasi suunsa: “joten, mistä sä oot kotosin?”
Oi sitä helpotuksen määrää, en edes halunnut jäädä vääntämään mitään, vaan hän saisi vastauksen ihan ilmaiseksi. Fiilis oli kuitenkin haikean vaikea, en todellakaan voinut sanoa sitä ääneen vaikka vähän halusinkin. Tuskin Ikaroksesta olisi mitään vaaraa ollut, mutta en uskonut tällaisen tiedon todellakaan olevan tarpeellinen sen kannalta millaisena ihmisenä hän minut näki. Vaikka hänen äänensä ei ollut painostava, minun oli pakko vastata. “Kotoa, kaupungista. Muuta en voi kertoo” sanoin venäjäksi, kääntyen Ikaroksen puoleen ja tarjoten tälle armollisesti yhden vihjeen lisää. Ilme kasvoillani oli aavistuksen poissaoleva, vaikka hymyilinkin vielä hieman. Katsoin Ikarosta, kuin emme olisi nähneet vuosikausiin. “Sunkaan ei tarvi kertoo” lisäsin.

Aloin todellakin huolestua tästä tunteesta, se oli kaikkea muuta kuin normaalia. Sanat ja asiat vain lipsahtivat huomaamattani, enkä huolehtinut että informaation tasapaino säilyi. Se oli pelottavaa.
Jatkoin jälleen etenemistäni reippaammin unohtaakseni nämä ajatukset, vain huomatakseni etten oikeastaan halunnut enää kävellä. “Oisko tää hyvä paikka?” kysyin Ikaroksesta, eikä sanoissani ollut oikeastaan mitään järkeä sillä kävelin edelleen. Halusin pysähtyä ja viettää aikaa yhdessä, mutta samalla en uskaltanut kohdata ristiriitaisen outoja tunteitani ja katsoa toista.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

07.03.2018 01:18
Ihme kyllä, en tempullani saanut puukosta. Kieltämättä olin hieman odottanut sellaista, mutta parempi näin päin. Hatille vastaukseksi päätin vain hymähtää, nälkähän meillä kaikilla oli näin keskellä talvea.

Suorastaan ihmeellinen tuurini metsästyksen kanssa herätti minussakin ihmetystä, mutta en jäänyt miettimään asiaa sen enempää. Tärkeintä se, että oli sentään jotain vatsantäytettä. Kääntyessäni Hatiin päin minua kuitenkin odotti jopa järkyttyneeksi kutsuttava ilme, joka sai minut hieman kurtistamaan kulmiani. Katseeni palautui takaisin rusakkoon. Niin, ehkä se oli äskeisestä johtunut. Vaikka olinkin tietyistä asioista herkkä, ei niskojen katkaisu oikeastaan ollut tuntunut missään. Elukkahan oli jo ollut periaatteessa kuollut. Ehkä se oli ollut kylmäveristä, mutta vähemmän sotkuista, kuin mitä jos olisin alkanut puukon kanssa sotkemaan.

Virnistin Hatin vastaukselle, vaikka en sitä ihan tosissani ottanutkaan. Kenties kesällä olisin mielelläni piknikille jäänyt, mutta näin talvella se ei kovin mahdollista ollut. Eikä raa'alla rusakolla paljoa vatsaansa täyttänyt. Minulla oli kuitenkin mukavan rauhaisa olo, eikä minua paljoakaan haitannut, vaikka hitaammin takaisin etenemisimmekin. Etenkin kun Hati meni vielä säälittävää metsästysreissuamme treffeiksi kutsumaan, vaikka olinkin ollut jo varma, että minä olin ainoa, joka moisia saattoi letkauttaa.
"Näytähän tietä sit, kulta", vastasin sitoessani jäniksen roikkumaan vyötärölleni ja käyskennellessäni takaisin Hatin luokse.

Hati pääsi todistamaan kenties harvinaisimpia hetkiä kanssani, sillä tunsin oloni kerrankin rauhalliseksi. Yleensä rikoin hiljaisuutta milloin milläkin, vetämällä kaiken huomion itseeni millä keinolla tahansa. Nyt en kuitenkaan tuntenut siihen tarvetta, hitaasti vaihtuvien maisemien ja Hatin seuran riittäessä. Jopa minun mittapuullani melko pitkään aikaan minä en ollut ainakaan rikkomassa hiljaisuutta, ajatusteni harhaillessa ja nälkäni jopa unohtuessa. Lopulta aloin kuitenkin palautumaan takaisin nykyhetkeen, vaikka ulkoisesti olemukseni tuskin muuttuikaan.
"Joten", aloitin hiljaisuuden jälkeen, "mistä sä oot kotoisin?"
Kyseessähän oli treffit, joten miksen muka seuralaiseeni paremmin tutustuisi. Äänensävyni oli kuitenkin jokseenkin laiska ja rauhallinen, sillä tällä kertaa en ollut vastauksia vaatimassa. Mitä nyt Hatia tunsin, en uskonut saavani vastausta, mutta yllättävää kyllä se ei minua edes haitannut nyt. Ilmeessäni oli kuitenkin uteliaisuutta suunnatessani katseeni Hatiin, ja kuuntelisin kyllä, jos Hati päättäisi vastata.

Nimi: Hati - ihminen//Shimaze

05.03.2018 23:46
Koska minulla oli niin suuret odotukset Ikaroksen ruuanhankintareissun viihdearvon suhteen, olin jo antanut anteeksi hänen aiemman käytöksensä. Niinpä minua ei oikeastaan edes häirinnyt hänen treffikommenttinsa, saati virnistyksensä. Tuskin se olisi muutenkaan mitään suuria tunteita aiheuttanut, olin jo ehtinyt tottua Ikaroksen ilmaisutapaan.
Seuraavaksi hän nosti kätensä, ilmeisesti loukatakseen jälleen henkilökohtaista tilaani. Sekunnin murto-osan epäröinnin jälkeen päätin hyväksyä kohtaloni ja antautua Ikaroksen rievottavaksi. Hän kietoi kätensä vyötäröni ympäri ja nykäisi lähelleen, ja ihme kyllä se ei tuntunutkaan aivan niin pahalta, kuin pelkäsin. Ei sellainen kohtelu arvolleni tietenkään sopinut, mutta annoin sen tälläkertaa anteeksi. Pitihän häntä jotenkin motivoida siihen koetukseen mikä hänellä oli edessä. “Ehkä. Tai sit mul on vaan nälkä” vastasin hymyn kera, eikä hetki onneksi kestänyt pitkään.
Jos nyt ei olisi metsästysonnea, niin ei sitten millään.

Mitä ilmeisimmin Ikaroksella ei ollut mitään hajua, mitä hän oli tekemässä. Harhailimme ympäriinsä vailla minkäänlaista päämäärää tai suunnitelmaa. Tai siltä se minun silmääni vaikutti, enkä jaksanut uskoa että havaintoni olisi ollut väärä. En oikeastaan edes tiennyt mitä hän etsi tai toivoi löytävänsä. Aika tuntui kuluvan piinallisen hitaasti, ja pelkäsin että joutuisin seuraamaan tätä äärimmäisen tylsäksi osoittautunutta toimintaa vielä koko loppupäivän. Vaikka en tietysti paljoa enempää ollut odottanutkaan, olin silti kuvitellut hänen luovuttavan nopeammin tai edes kokeilevan jotain eri tekniikkaa. Odotin jotain koomista tapahtuvan, jonkinlaista raivostumista tai vittuuntumista. Pahinta oli, että mies näytti olevan aivan tosissaan, niin pihalla kaikesta kuin olikin.

Yllättävän pian, kuin ihmeen kaupalla hän sai vainun jostakin loukkaantuneesta eläimestä. Vaikutti suorastaan epätodelliselta, kuinka helposti se lopulta kävi. Vain pieni verijälki hangessa, jota hänenkaltainen idioottikin ymmärsi seurata. Olin niin yllättynyt tästä uskomattomasta tuurista joka häntä kohtasi, että seurasin vähin äänin perässä kunnes hän löysi elukan. Ikaros vain nappasi rusakkoreppanan, ja väänsi sen niskat nurin päästäen jonkinlaisen tyytyväisen hihkaisun. Moinen brutaalius aiheutti minussa pahoinvointia, vaikka historiani tuntien se olikin järjenvastaista. Eikä Ikarokselta oikein muuta olisikaan voinut odottaa. Toisaalta olin kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen, ettei retki päättynyt yhtä tylsästi kuin pelkäsin.

Ennen kuin olin valmis, hän kääntyi minuunpäin elukkaa roikottaen, tyytyväinen virne kasvoillaan. Ilmeestäni paistoi vielä lievä järkytys, osittain siitäkin syystä että mies ylipäänsä oli löytänyt ja saanut kiinni jotain. Mielessäni oli kuitenkin jo uudet ajatukset siitä, mitä hemmettiä tuolle rusakolle oli tapahtunut, että se ylipäänsä oli tuossa kunnossa. Oliko se tarttuvaa? Sellainen vei pienimmänkin ruokahalun.
Ja Ikaros vain kysyi “meille vai teille”, enkä tosiaan tiennyt, en ehtinyt ajatella sellaista lainkaan. Eikö häntä vaivanneet ajatukset siitä, miksi tuo oli käynyt niin helposti? Sysäsin ajatukset sivuun ja vastasin hymyn kera: “eiks mennä piknikille, jos nää kerta oli treffit” kuitenkaan sitä tarkoittamatta. Halusin vain harhailla metsässä pidempään, ja jostain ihmeellisestä syystä tunsin pakottavaa tarvetta raahata Ikarosta mukanani.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

04.03.2018 20:00
Saatoin tuntea Hatin silmät minuun liimattuina, enkä voinut olla tuntematta suunnatonta tyytyväisyyttä. Vaikka Hatin tuijotus johtuisikin joistain aivan eri asioista kuin minä ajattelin, oli tuijotus kuitenkin tuijotus. Ja minähän olin kaunista tuijotettavaa.

Kiskottuani lämpimämmän takin päälle olin suuntaamassa pihalle, Hatin kuitenkin yllättäen saatua itsensä ylös ja ulos asti. Hän muistutti minua lupauksestani, mikä sai minut pyöräyttämään silmiäni, mutta toisaalta se tarjosi minulle tilaisuuden, jota en voinut ohittaakaan.
"Mm, ilmeisesti sä ootkin se, joka haluu sinne treffeille enemmän", sanoin virnistäen, "mut en valita kyl." Hetken mielijohteesta yritin heilauttaa käteni Hatin vyötärön ympärille ja kiskaista hänet lähemmäs itseäni, puukotuksenkin uhalla.
Kovin kauaa en viitsinyt niin pysyä, vaan vielä yhden virnistyksen saattelemana päästin irti, nopeuttaen askeliani ja alkaessani tosissani tekemään jotain ruuan hankkimisen suhteen.

En ollut hyvä selviytymään metsässä, eikä ruuan hankintakaan mistään helpoimmasta päästä ollut. Ensimmäinen tunti kului luultavasti pelkkään ympäriinsä harhailuun ja suuriin toiveisiin, jotka eivät tulosta tuottaneet. Ymmärsin kuitenkin olla kiroilematta ja olin muutenkin suhteellisen hiljaa, jotta en tyrisi pientä mahdollisuutta eläinten kiinnisaamisesta.
Tilanne alkoi jo vaikuttamaan aika toivottomalta, mutta ilmeisesti olin jonkin onnettaren suosiossa, sillä lopulta havaitsin pieniä verimääriä lumella, lähtien seuraamaan niitä ja löytäen lopulta loukkaantuneen rusakon. Eläin näytti menneen jo huonoon kuntoon, silmien muututtua lähes lasittuneiksi, eikä minulla ollut paljoakaan ongelmia napata elukka paljain käsin kiinni ja katkaista siltä niskat tyytyväisesti hihkaisten.

Löydöstäni jaloista roikottaen käännyin Hatin puoleen tyytyväisesti virnistäen.
"Joten, meille vai teille syömään?" kysyin, ja vaikka en ollutkaan täysin tyytyväinen ruuan jakamisesta, kaiken kaikkiaan Hati luultavasti ansaitsi saada osansa. Luultavasti. Ehkä.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

26.02.2018 23:38
Tottakai hän halusi paljonkin muuta, mitä muutakaan olisi pitänyt odottaa. Vastaus oli silti jollain tapaa sydäntä lämmittävä, vaikka tiesin että mitä luultavammin halusimme eri asioita. Kaikesta tuosta rosoisesta silmille hyppivästä ja jopa tunkeilevasta olemuksesta huolimatta näin hänessä potentiaalia.
Nyt kun Ikaros tuntui olevan muutenkin hereillä, hän tajusi sijoittaa itsensä jonnekin muualle. Niin varmasti, vai että piti estää karkaamiseni. “Niin vissiin” kommentoin osoittaakseni etten hyväksynyt selitystä. Ihme kyllä tunsin oloni jopa vähän hylätyksi, kun Ikaros jätti minut yksin punkkaansa. Tosin se johtui varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että lämpö haihtui pois kylmyyden hiipiessä hitaasti tilalle.

Huomasin hänen ehkä vähän tarkkailevan minua. Toki se oli täysin luonnollista, emmehän todellisuudessa tunteneet toisiamme oikeastaan lainkaan. En kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että olin mahdollisesti astunut jonkin kynnyksen yli ja ansainnut käytökselläni tämän ylimääräisen epäilyksen. En tosin katunut mitään.

Seurasin laiskasti viltteihin kääriytyneenä Ikaroksen aamutoimia, jotka koosuivat näköjään paidan vaihdosta. Ilmanalasta ja toimenpiteen kestosta päätellen kyse ei kuitenkaan tainnut olla ihan pelkästä pukeutumisesta. Tai sitten hän oli vain kylmästä kankea. En kuitenkaan pistänyt sitä pahakseni, vaan suorastaan imin tietoa toisen paljaasta ylävartalosta. Kasvoni olivat ilmeettömät, sillä käynnissä oli syvällinen analyysi. Painoin mieleeni tatuoinnit, ja jokaisen arven. Luultavasti en tulisi muistamaan kaikkia yksityiskohtia, mutta koskaan ei voinut tietää mihin tätäkin tietoa saattaisi tarvita.
Tunsin vastustamatonta halua kommentoida, mutta pidin kieleni kurissa.

Minuun luotiin jonkinnäköinen odotusta kuvastava katse, jonka jälkeen hän lausui lisää kyseenalaisia lorvailua kuvastavia sanoja. Epäilin todella haluani lähteä tästä tuulensuojaa tarjonneesta mökistä ja lämpimistä vilteistä, kunnes kuulin jotain mainittavan ruuasta. Katseeni kirkastui, ja nousin ylös. Jätin ryijyt ja punkan, ja taittelin nopeasti veitseni takaisin taskuuni. Tästä tulisi kiintoisaa. En voinut edes kuvitella millä tavoin tuollainen lorvake ruokkisi itsensä, tai oikeastaan pystyin, ja sen näkeminen käytännössä olisi ainutkertainen elämys. Eipä täällä korvessa parempaakaan tekemistä ollut, sitäpaitsi hän oli velkaa minulle. Ei minulla mikään erityinen nälkä ollut, mutta tilaisuutta ei voinut jättää huomiotta. “Sä lupasit viiä mut syömään” muistutin, ja kävelin miehen ohi ulos asti, ellei hän sitten olisi nopea ja ehtisi ovelle ennen minua. Minulla ei ollut aikomustakaan auttaa häntä millään lailla, halusin vain ehdottomasti nähdä tämän. Tein kaikkeni peittääkseni innostukseni, ettei toimintani aivan huutaisi ihmiskoetta.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

25.02.2018 23:49
Hetken annoin puristavan otteen Hatin kädestä pysyä, sillä en luottanut siihen, että hän olisi täysin luovuttanut tappoyritykseni suhteen. Lopulta otteeni kuitenkin hellitti ja liukui kokonaan irti, vaikka pysyinkin aiempaa tarkkaavaisempana Hatin liikkeiden suhteen.

"Haluisin paljonkin muuta", vastasin tuhahtaen, ääneni alkaessa kuulostaa hiljalleen normaalilta aamumöreydestä huolimatta. Vaikka Hati kuinka sanoi pitävänsä minusta enemmän lämpimänä, en kuitenkaan voinut täysin luottaa siihen.

Hatin sanojen myötä huomioni kiinnittyi jalkaani, joka oli edelleen hänen päällensä jäänyt. Hatin käsi liukui lähemmäs jalkaani, mikä sai minut siristämään silmiäni.
"Piti vaan varmistaa, ettet pääse karkuun lähtemään", totesin, lähtemättä mukaan Hatin leikittelevään äänensävyyn. Hetken aikaa harkitsin vain paikalleni jäämistä, mutta harmillisesti ajatus ei tuntunut enää miellyttävältä Hatin äskeisten vetojen jäljiltä.

Lopulta nousin hitaasti venytellen ja Hatin yli sängyltä pois kivuten. Kävelin huoneen toiselle puolelle tavaroideni luokse, Hatin liikkeitä kuitenkin jatkuvasti kuulostellen. En mielelläni halunnut joutua selkään puukotetuksi.
Vedin paidan pois päältäni, irvistäen pienesti viileälle ilmalle. Olin kaivellut itselleni mustan pitkähihaisen paidan, jonka kiskoin päälleni takaisin Hatin puoleen kääntyen. Kylmyydestä huolimatta en tehnyt sitä mitenkään nopeasti, vaan suorastaan laiskoin liikkein, olihan minulla sentään esittelemisen arvoinen kroppa. Toisella säällä olisin saattanut jättää paidan kokonaan laittamatta. Katseeni palautui takaisin Hatiin toinen kulma odottavasti koholla.
"Joten. Aiotsä jäädä pidemmäksi ajaks mun lakanoita kuluttamaan? Mulla alkaa olemaan jo helvetin kova nälkä", sanahdin.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

23.02.2018 16:56
Yllättävää kyllä, kun alkoi olla tosi kyseessä Ikaros kyllä vaivautui heräämään koomastaan. Verrattain reippaalla liikkeellä hän tarttui minua ranteesta, eikä ote ollut lainkaan niin vetelä kuin hänen yrityksensä avata silmänsä. Hymy syveni aavistuksen kasvoillani. Oli hänellä sentään jonkinasteinen itsesuojeluvaisto.

“Tai? Aattelitko alottaa aamus puukotuksella?” mies kysyi ja hänen tutkiva katseensa siirtyi silmiini. Katsoin takaisin. Minä hän oikein piti minua, jonain hulluna vai? “Ei kuulosta kovin mukavalta herätykseltä” hän jatkoi vielä. Se oli kyllä täysin hänen oma vikansa, aloitin kyllä kovin hienovaraisesti. Olisi kannattanut nousta silloin.

Ilmeeseeni sekoittui aavistus tympäännystä, ja luovutin käteni suhteen. “Heräsithän sä” totesin tyytyväisenä. Pienen hiljaisuuden jälkeen jatkoin kuitenkin miehen edellisiin sanoihin viitaten: “En, siitähän tulis ihan hirvee sotku. Sitäpaitsi tykkään susta kuitenkin enemmän lämpimänä”. Ääneni oli tyyni ja osoitti tyytyväisyyttäni siihen, että Ikaros oli viimein ottanut tilanteen vakavasti. “oisitsä halunnu jotain muuta?” lisäsin kiusatakseni.

Seuraavaksi huomioni kiinnittyi yhä päälläni olevaan jalkaan, ja puukkokäteni yritti lähestyä sitä, kuitenkaan vailla aietta vahingoittaa. Toistaiseksi. “Onks sul joku hermovika vai miks tää on edelleen täs?” kysyin leikittelevällä äänellä, ja silmistäni saattoi nähdä taka-ajatuksen. Mutta kuten sanottu, jos oikeasti iskisin häntä, siitä tulisi vain sotkua. Sitäpaitsi en hyötyisi siitä lainkaan. Ylpeyteni ei vain sallinut minun alentua liikuttamaan tuon vetelyksen ruhoa hänen puolestaan.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

23.02.2018 10:50
Tuhahdin pienesti Hatin vastaukselle, jaksamatta kuitenkaan kommentoida asiaa sen enempää. Ilmeisesti Hatille oli normaalia nousta joka päivä väärällä jalalla, mutta en oikeastaan välittänyt, sillä olihan minulla aivan helvetin kaunis naama.

Hetken aikaa sain vielä jatkaa rauhallista lepäämistäni, vaikka suljettujen luomieni takana aloinkin heräilemään. Hatin huuto oli kieltämättä jättänyt vaikutuksen, ravistellut minut liian voimakkaasti hereille pystyäkseni enää nukahtamaan uudestaan. Äkkiä tunsin Hatin käden hiuksillani, mikä sai silmäni rävähtämään auki, vaikka kasvoni olivatkin piilossa kankaita vasten ja hiukseni blokkasivat näkökykyni. Pysyin hiljaa, tarkkaillen epäileväisesti Hatin liikkeitä.
'Tiiätsä mitä mul on taskussa', ja aivan liian viettelevästi sanottuna. Vaikka osa minusta olikin mielissään Hatin muuttuneesta käytöksestä, tiesin kuitenkin sen verran, että Hatin tapauksessa kyse oli vain jonkin toisen todellisuuden peittelemisestä. Ja luultavasti epäilyttävämmän sellaisen.

Heti seuraavaan lauseeseen Hatin äänensävy muuttui jo uhkaavaksi, enkä ollut oikeastaan lainkaan yllättynyt siitä. Vielä hetki sitten kovin laiskanomainen olemukseni väistyi tieltä pääni alkaessa alitajuntaisesti varoittamaan vaarasta ja vaistojeni toimiessa ajatuksiani nopeammin kohottauduin pienesti, suunnaten katseeni hiuksiltani kadonneeseen käteen. Hatin selällä levännyt käteni singahti vähintään yhtä nopeasti, hakien voimakasta puristusotetta Hatin ranteen ympäriltä. Mahdollisesti onnistuessani en kuitenkaan yrittänyt saada puukkoa irti tai mitään, lähinnä vain halusin vakauttaa tilanteen. Ja toisaalta laiskuuteni ei ollut vieläkään täysin sivuuttunut, joten en edes yrittänyt aloittaa suurempaa tappelua, ja jos otteen haku epäonnistuisi, tuskin edes jaksaisin laittaa vastaan vaikka Hati puukottaisi minut hengiltä.

"Tai? Aattelitko alottaa aamus puukotuksella?" kysyin suunnatessani katseeni hitaasti Hatin silmiin, "Ei kuulosta kovin mukavalta herätykseltä."
Katseeni oli yllättävän terävä ja tarkkaavainen pitäessäni katseeni Hatin silmissä ja yrittäessäni arvioida, mitä hänen päässään liikkui. En kuitenkaan ollut vieläkään liikauttanut jalkaani pois Hatin päältä, mutta siitä nyt saattoi vain syyttää liiallista uppiniskaisuuttani ja ärsyttävyyttäni.

Nimi: Hati -ihminen//Shimaze

23.02.2018 00:52
Vastaukseksi kohteliaaseen hyvän huomenen toivotukseeni sain vain lisää takertumista, tällä kertaa oikein kynsien kanssa. Vaivautui hän sentään avaamaan silmänsä, mutta vain hetkeksi ennen kuin hän valui taas puolitiedottomaan heräämistä vastustelevaan tilaan painessaan päänsä kaulaani vasten päästäen epämääräisen valittavaa ääntä.
“Mä jotenkin kuvittelin sulle nätimmän äänen” kuulin Ikaroksen hetken päästä päästävän suustaan aamunkarhealla äänellään.

Siinä vaiheessa näin punaista. En kuitenkaan jaksanut lyödä, se olisi vaatinut ihan liikaa eikä sillä luultavasti olisi ollut mitään vaikutusta.
“ja mä kuvittelin sulle nätimmän naaman” sanoin happamana. Mietin mitä tekisin ja suorastaan leikittelin erilaisilla ajatuksilla. Voisin vain lähteä sanomatta enää sanaakaan ja jättää oven auki salliakseni kylmän viiman korvata läsnäoloni. Se olisi ollut ehkä viisainta, mutta aivan liian helppoa meille molemmille.
Olisin voinut tökkiä ja läpsiä häntä mieleni mukaan ja seurata kuinka kauan hän kestäisi.
Olisin voinut itsekin vangita hänet tuollaiseen kuristusotteeseen, nuolla naaman ja kuiskia korvaan kauniita sanoja. Ajatus oli puistattava, vaikkakin samaan aikaan kiehtova.
Olisin voinut myös kaivaa ihanan kääntöveitseni jostain taskuni perukoilta ja kokeilla millaisia ääniä sen kylmä pinta aiheuttaisi miehen ihoa vasten. Aivan niin ärtynyt en ollut, että olisin halunnut tehdä mitään sen vahingollisempaa kuin vähän leikkiä terällä hänen ihollaan.

Viimeisin ajatus sai minut tuntemaan lämpöä. Niin heiveröinen hän oli, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä. Hänet olisi voinut tappaa niin helposti, että minua suorastaan inhotti että sellainen ajatus oli livahtanut pieneen päähäni. Hetkessä oli jotain kaunista, kun sitä tältä kantilta ajatteli. Huulilleni nousi pieni ja sievä, tyytyväinen hymy huolimatta siitä, että ympärilleni näin iholle oli kietoutunut joku Ikaroksen kaltainen retku.

En voinut olla vastustamatta kiusausta, vaan nostin vapaan käteni silittääkseni Ikaroksen päätä. Mieleni teki oikeastaan nipistää häntä nenästä ja estää miespolon hengittäminen saadakseni jakamattoman huomion. Tyydyin kuitenkin vain kuiskaamaan, kaikkea muuta kuin hiljaa, hänen korvaansa “tiiätsä mitä mul on taskussa” yllättävän viettelevällä äänellä. En todellakaan tiennyt mistä olin sellaista oppinut. Käteni vaihtoi ilmassa kohdettaan Ikaroksen päästä kohti taskuani, kunnes muistin ettei hänkään ollut aivan aseetta liikenteessä. En kuitenkaan katunut mitään, ja luotin siihen ettei hänellä olisi tarpeeksi halua saati kykyä satuttaa minua. Käteni jatkoi siis taskuuni, ja tarttui linkkarin ympärille. “Kannattais nousta jos et haluu tietää” lausuin kuiskaten, vuorostaan uhkaavaan sävyyn. Vedin käteni taskusta, ja käänsin terän käyttövalmiiksi tuodakseni sanoilleni painoarvoa joka nähtävästi aiemmin oli puuttunut. Kyse ei enää edes ollut siitä, että Ikaros olisi ärsyttänyt minua tai olisin tuntenut oloni uhatuksi. Hän oli vain jotenkin niin reppana ja aikaansaamaton että halusin kiusata häntä.


©2018 ɗɪяαᴍɪ º ɪӈᴍɪȿƨʋƨɪ ʀσρε - suntuubi.com