Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Höpötys

°°°

Ohjeistus

Pelattavan hahmon nimi ja roolauksen alkaessa oleva muoto, sekä pelaaja merkitään Nimi-kenttään näin:

Hahmo - Muoto //Pelaaja

Roolaus tapahtuu viestikenttään ja pelausaikamuoto on imperfekti.

Puhe merkitään lainausmerkkien väliin.

Ajatukset kirjoitetaan normaalina tekstinä.

Pelistä ulkopuolinen, pelaajan puhe kirjoitetaan // -merkinnän taakse.

°°°

Päivitä sivu

The game  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

20.03.2017 22:20
Naurahdin pienesti Noylen suorastaan riemastuessa saadessaan luvan tulla kanssani nukkumaan. Kävelin rauhalliseen tahtiin kohti kuusta, kun mies äkkiä kiilasi edelleni ja sujahti kuusen alle.
Kyykityin kuusen viereen tuijottamaan, miten Noyle oli sinne päättänyt asettua, tuhahtaen sitten nähdessäni hänen asettuneen virnuillen makuilleen maata edessään taputtaen.
Pyöräytin silmiäni mulkoillessani miestä, joutuen sitten pienen harkinnan jälkeen nöyrtymään tilanteessa. Laskeuduin kontilleni, kömpien sitten majaan ja asettuen makuulleni naama Noylea kohti. Tilassa ei ollut hurraamista, joten jouduin olemaan melkolailla hänessä kiinni. Jäin nojaamaan päätäni toisen käteni varaan.
"Taisit voittaa tämän erän", sanoin pienesti Noylelle virnistäen. Ilmeeni muuttui sitten jopa arvioivasti, katsastaen sitten Noylen kerran läpi, kuin en olisi jo häntä tarpeeksi katsellut.
"On kait sanomattakin selvää, että puukkoni ei jää vain koristeeksi, jos et pidä näppejäsi erossa?" sanahdin, uhkauksesta huolimatta hyväntuulisuutta äänessäni. Ei sillä, että olisin Noylea epäillyt, kunhan tein pelisäännöt selväksi.
Jos Noylella ei olisi enää hirveästi keskusteltavaa, pyörähtäisin - tai möngertäisin - ympäri selin Noyleen, nojautuen häneen kiinni. Osittain tilanpuutteen vuoksi. Hieman muistakin syistä.

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

18.03.2017 00:54
Sanja suostui kauppaani, ja vastasi viivyttelemättä. “Jossain suurkaupungissa, jossa kukaan ei tiedä minusta mitään ja shoppailemassa.” Vastaus ei yllättänyt minua juurikaan. Jotain sen sorttista olinkin aavistanut, se vastasi hyvin kuvaa jonka olin hänestä saanut. Vaikka kysymys vaikutti luultavasti hyvinkin oudolta, se paljasti tiettyjä asioita henkilön ajatusmaailmasta, luonteesta ja tavoitteista. Toki vastaus saattoi olla täysin keksitty, vaikka en uskonutkaan sen olevan. Sanat saivat minut kaipamaan kaupungin hulinaan, etenkin nyt kun kylä oli osoittautunut autioksi.

Nainen näytti mietteliäältä, ennen kuin sanoi säästävänsä kysymyksen myöhempään. En pitänyt ajatuksesta, sillä pelkäsin tämän keksivän jonkin liian kieron kysymyksen. Mikään ei tosin vaatinut vastaamaan rehellisesti. Matka jatkui edelleen kohti mökkikylän keskusta, ja huomasin yhden muita koreamman ja ryhdikkäämmän rakennuksen. Pidensin jo askeltani, ja kovensin tahtiani sillä oli sanomattakin selvää että juuri tuon minä halusin tsekata. Sanja kerkesi kuitenkin edelleni, ja astui sisään mökin hämyiseen ilmaan.

Jäin ovelle kärkkymään ja hämärään totuttuaan katseeni kiersi asumusta. “Wow” kuiskasin, ja lisäsin vielä mielessäni sanat “tän mä haluan”. Peräseinässä olevasta aukosta lankesi valokeila, jonka valo siivilöityi laudoitetulle lattialle ja ilman tuhansiin pölyhiukkasiin. Toisin kuin muissa majoissa, tähän oli rakennettu parvi. Seinillä oli taljoja ja jotain artsyjä rääsyjä jotka tosin eivät olleet yhtään tyyliäni. Takaseinustalla oli korokkeen päällä turkeilla vuorattu peti. Se näytti houkuttelevan lämpimältä ja pehmeältä kaikkien näiden metsässä ja kylmässä vietettyjen öiden jälkeen. Yksitellen silmiini osui myös yksityiskohtia, kuten ympäriinsä valuneet vahakynttilät lattialla. Näky aiheutti minussa puistatuksen. Aivan kuin täällä olisi suoritettu jokin riitti, vaikka järjen ääni pääni sisällä arveli niiden olevan vain valaistukseen. Joka paikka oli tomun peitossa.

En kiinnittänyt lainkaan huomiota Sanjan touhuihin sillä välin, vaan havahduin ajatuksistani vasta kun kuulin tämän melskaavan jotain. Katseeni siirtyi naisen touhuihin, ja huomasin tämän avaavan lattiaa. Päästin epäuskoisen äännähdyksen, mutta tukahdutin sen heti kun huomasin että kyseessä oli jokin piilo. En ollut edes aikeissa avustaa häntä operaatiossa, mutta eipä hän apua näyttänyt kaipaavankaan, vaan suoriutui missiosta taitavasti. Pian aukosta nousi kasa papereita, joita katsoin suunnattomalla mielenkiinnolla, olivathan ne ensimmäinen todiste siitä että täällä asui sivistyneitä ihmisiä. Sanja nosti ne syliinsä ja tuli lähemmäs oviaukkoa, valonlähdettä. Astelin lähemmäs, sillä halusin nähdä mitä papereissa luki.

Katsellessani kiinnostuneena papereita hän nosti ehkä jopa hieman yllättäen katseensa minuun. “Haluaisin nyt käyttää kysymykseni. Mitä sinä tiedät tästä?” hän kysyi ja tarkoitti ilmeisesti papereita. ‘Tästä’ ei ollut kuitenkaan kovin tarkasti määritelty, joten otin vapauden päättää sen itse. Vaikka pohdinkin hetken mitä vastaisin, pidin huolen etten jäänyt miettimään liian pitkäksi aikaa. “Tästä? Joku piilotti perhesalaisuutensa lattialautojen alle. Niiku jossai leffas. Mut tommoset oliotha o silkkaa mielikuvituksen tuotetta.” totesin huolettomasti pienen hymyn kera. Pidin pienen tauon ennen kuin jatkoin. “Tai sitte ylempi rotu orjuutti kaikki ihmiset ja söi yksitellen pois, tuli lopulta hulluiks ja kuoli pois. Selittäs miks mestoil ei o ketää. Emmätiiä. Vai mitä sä ajattelet? Voiks jotain tommosii otuksii olla olemas, täs maailmas?” heitin ilmoille melko mielikuvituksellisen arvauksen. Ja nyt kun asia tuli puheeksi, saatoin huoletta kysyä hänenkin kantaansa.

Tarkastelin vielä hetken nyt maahan laskettuja papereita, ennen kuin ryhdyin itsekin tutkimaan mökkiä. “Ei noista saa selvää Erkkikään..” mumisin kommentoiden papereiden käsialaa. Tiesin kuitenkin, että pystyisin lukemaan niitä kun vain vähän näkisin vaivaa, ja niin aijoinkin tehdä heti kun tilaisuus tulisi. Halusin kuitenkin kuulla ensin mitä toisella oli sanottavaa. Panin merkille myös Sanjan löytämän tikarin, joka sai minut varovaisemmaksi vaikka pyrinkin sen piilottamaan. Hänellähän saattoi jo valmiiksi olla taskut täynnä puukkoja ja kaikenmaailman aseita, mistä minä sen tiesin.

Vedin sormiani yhdessä harvoista kohdista joissa seinän hirret olivat näkyvissä. Kaikki raot oli huolellisesti tilkitty ja työn jälki oli moitteetonta. Ainakin noihin muihin loukkoihin verrattuina, jotka olivat juosten kustuja ja kiireessä kasaan kyhättyjä. Tai ainakaan niihin ei oltu nähty samanlaista vaivaa kuin tähän rakennukseen. Lattia tuntui vankalta kävellä, eikä kuulunut mitään poikkeavia ääniä. Napautin mennessäni yhden lattiaan jämähtäneen kynttilän nurin kokeeksi. Astelin tikapuiden viereen ja kokeilin kädellä askelmaa. Vaikutti haperolta, Sanja saisi kokeilla onneaan ensin. Jatkoin kävelyäni punkkaa kohti, jolle hetken sitä tutkiskeltuani istahdin ja pyyhin kaikesta turhasta lääppimisestä tomuuntuneen käteni jonkin elikon turkkiin. “Tää kämppä on nyt mun. Palvo tai pakene” totesin tosissani, mutta pienen leikkisän vivahteen kanssa. Vaikkei tämäkään ei vastannut odotuksiani, kelpuutin sen asumuksekseni ennemmin kuin nuo halkovajoiksi hädin tuskin kelpaavat rakennelmat.

Nimi: Noyle - ihminen // Laviini

04.03.2017 19:30
"Juu lämmöstä, lämmöstä", totesin Xíalle viattomasti silmiäni pyöritellen. Hän antoi minun olla jännityksessä hetken, mutta sanoi sitten: "Ehkä tämän kerran pääset viereeni. Vaikka pidän kyllä oikeuteni potkaista sinut pihalle majastani jos siltä tuntuu."
Heitin käteni eteeni voiton eleeksi nyrkkiiin ja sanoin samalla painokkaasti "Jes".
"Älä pelkää, ei minua tarvitse potkia", sanoin myhäillen toiselle, kun tämä kommenttinsa jälkeen naurahti keveästi. Xía kysyi sitten, että olisko meillä muuta ohjelmaa enää täksi illaksi ja pudistelin päätäni, joten hän lähti kävelemään kohti nukkumispaikkaani ja tietysti seurasin häntä, koska hän oli antanut luvan. Lähestyessämme kuusta, yritin kiiruhtaa Xían edelle ja käydä maaten ensin, jotta hänen tehtäväkseen jäisi minun viereeni ahatutuminen eikä toisinpäin. Jos tämä onnistui, kävin makoilemaan kyljelleni kasvot Xíaan päin ja virnuillen sanoin: "Noh painahan puuta - tai maata - arvon neiti." Taputin samalla maata edessäni kädelläni ja katsoin häntä ilkikurisesti, ikään kuin minä olisin kutsunut hänet omaan paikkaani. Jos en päässyt Xían edelle, seurasin hänen esimerkkiään.

Nimi: Šanja - ihminen // Laviini

04.03.2017 19:19
Onnekseni Hati ei kysynyt mitään, tai sitten hän ei huomannut, kun valitus haavaani liittyen karkasi naurun pyrähdykseni lomassa huuliltani. Jos hän tajusi homman, niin olin erittäin tyytyväinen, ettei hän kommentoinut asiaa, en olisi tahtonutkaan hänen alkavan kyselemään mitään. Kiertelimme muutamia mökkejä, mutta Hati, kuten minäkin, totesi kaiken olevan vaatimatonta ja niin alkeellista, että asumuksissa ei olisi viihtynyt mitenkään päin.

Jatkoimme matkaamme keskemmälle kylää, kun Hati yhtäkkiä taas avasi suunsa.
"Jos vastaat mun kysymykseen, mä vastaan sun", hän sanoi. Diili oli ihan hyvä, vaikka minua hieman arvelutti mitä tämä oli aikeissa kysyä. Noh saisinpahan ainakin kysyä takaisin.
"Okei", sanahdin neutraalisti.
"Jos sä voisit olla tällähetkellä ihan missä vaan ja tehä mitä ikinä haluisit, ni missä olisit ja mitä tekisit?" hän kysyi ja ääni kuulosti uteliaalta. Olin helpottunut kysymyksen helppoudesta, tosin se oli hyvin kaartelevan kaukaa haettu, joten siksi myös minusta hieman turha.
"Jossain suurkaupungissa, jossa kukaan ei tiedä minusta mitään ja shoppailemassa. Nämä samat vaatteet alkaa kyllästyttää."

Katsahdin Hatia pohtivasti. Halusin käyttää kysymykseni tarkoin, ja niin, että siitä olisi minulle todella hyötyä. "Keksin sulle kohta kysymyksen", päädyin sanomaan. Kävellessämme kylän keskustaa kohti, yksi rakennuksista erottui hieman muista edukseen. Se oli vähän vähemmän rapistunut, kuin muut, vaikka vaikutti, että se oli ajallisesti yhtä vanha, vain paremmin kunnossa pysynyt tai huollettu. Se oli myös valtaosaa rakennuksista suurempi ja korkeampi.

"Käydään tsekkaa toi", tokaisin ja kävelin kohti rakennusta olettaen, että Hati seuraisi. En jäänyt odottelemaan häntä, vaan kävelin sisälle. Sisällä oli hämärää ja tunkkaista, kuten kaikissa muissakin hökkeleissä. Pölyä oli kasaantunut lattialle ja kaikille ulkoneville pinnoille. Silmieni totuttua hämärään huomasin, että seinille oli ripustettu eri eläinten taljoja ja joitakin todella muinaisen näköisiä seinävaatteita. Muissa rakennuksissa tälläistä ei ollut, joten uteliaisuuteni heräsi. Ehkä täältä löytyisi jotain kiinnostavaa.

Rakennelman peräseinällä oli koroke, ikäänkuin sänky, jonka päällä oli lisää taljoja ja sen vierellä oli tikapuut, jotka tosin tuskin kestäisivät enää painoa, jotka johtivat pienelle parvelle, josta loisti pieni valokeila (ikkunasta tai aukosta) muuten hämärään tilaan.

Lattialla oli lukuisia vanhoja vahakynttilöitä, joiden steariinit olivat siellä täällä levinneet pieniksi kiinteiksi lammikoiksi. Kävelin huoneen poikki kohti sänkyä, kun jalkani alla olevat lattialaudat narahtivat poikkeuksellisen voimakkaasti. Otin askeleen takaisin taakse päin ja tutkin lautoja, jonka päälle olin käynyt. Tunnustelin sormen päilläni lattiaa ja ne osuivat johonkin metalliseen pieneen kohoumaan. Epäilemättä saranaan. Etsin sormillani toista saranaa ja sen löydettyäni siirryin toiselle puolelle etsimään jonkinlaista avauskohtaa. Hetken harottuani löysin pienen loven, johon työnsin sormeni ja koitin nostaa lautoja. Järkyttävän nitinän saattelemana lattialankut nousivat neliönmuotoisella alalla ja pieni säilytystila avautui eteeni. Hämärän takia en heti nähnyt mitä lattian alle oli piilotettu, mutta tunsin, että siellä oli ainakin jotain paperista.

Nostin paperit varovasti ulos luukusta ja haroin pohjaa, sieltä löytyi myös jotakin metallista, joka osoittautui käsituntumalla puukoksi tai tikariksi, ja nahkaisen remmin, josta en osannut hämärässä päätellä enempää. Nostin kaikki löydökseni syliini äärimmäisen varovaisesti ja siirryin lähemmäs oviaukkoa, jossa valoa riitti enemmän. Sitten laskin ne maahan. Paperit osoittauivat kirjoituksiksi. Ne olivat vanhalla hienolla käsialalla tehtyjä, joten en ymmärtänyt heti mitä niissä sanottiin, mutta papereilla olevista kuvista osasin päätellä hyvin paljon. Papereilla oli siellä täällä kuvia ihmisistä ja susista ja noh ihmissusista.

Katsahdin Hatia, jos tämä oli kanssani talossa tai ovella ja sanoin: "Haluaisin nyt käyttää kysymykseni. Mitä sinä tiedät tästä?" Kysyin ääni vakaana viitaten papereihin. Jos Hati ei ollut seurassani tutkin papereita yrittäen saada kirjoituksesta selvää ja tarkastelin löytämääni tikaria ja nahkaremmiä, joka osoittautui ilmeisesti kaulanauhaksi.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

19.02.2017 16:41
Saatoin olla tyytyväinen itseeni, kun Noyle ei ollut aluksi havaita, missä puhumani yöpymispaikka oli. Olin siis ilmeisesti alkanut kehittymään majapaikkojeni tekemisessä ja piilottamisessa.
Kohotin pienesti kulmiani Noylen virnistelylle, osasin nimittäin jo arvella, mihin hän oli tähtäämässä. Ei sitä tarvinnut rakettitieteilijä olla miehen ajatukset arvatakseen.
"Sitä en voi kieltää", vastasin, "vaikka enemmän siitä lämmöstä taidatkin olla kiinnostunut." Sanojeni loppuun virnistin kuitenkin.
Hetkeksi saatoin jättää Noylen vastausta odottamaan sen suhteen, saisiko hän tosiaan nukkua vieressäni vai eikö. En kuitenkaan keksinyt mitäään pätevää tekosyytä kieltääkään häntä, vaikka hieman yritinkin sellaista etsiä. Loppujen lopuksi ei minulla tosiasiassa ollut mitään valitettavaa yöseurasta.
"Ehkä tämän kerran pääset viereeni. Vaikka pidän kyllä oikeuteni potkaista sinut pihalle majastani jos siltä tuntuu", jatkoin, naurahtaen kuitenkin merkiksi siitä, ettei miehen oikeasti tarvitsisi pelätä pois potkaisua.
"Meillä tuskin tänään on enää muuta ohjelmaa?" kysyin Noylea vilkaisten, mutta kuitenkin jo taas nousten ja nukkumapaikkaani kohti suunnaten, ellei Noyle vielä ilmoittaisi tarvitsevansa lisää ruokaa tai vastaavaa.

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

19.02.2017 00:26
Pistin merkille, että Šanja ei vaikuttanut kovinkaan tyytyväiseltä vastauksiini. Päinvastoin, hänen silmistään kuvastui myrsky, joka luultavasti osuisi minuunkin jos olisin liian lähellä kun naisen kärsivällisyys viimein loppuisi. En kuitenkaan välittänyt siitä liiaksi, sillä en uskonut niin käyvän. Tai jos hän lopulta suuttuisikin, se olisi varmasti sen arvoista.

Kertoessani hänelle varsin vaatimattomasta suunnitelmastani, tämä remahti nauruun. Sain kylmiä väreitä moisesta mielenmuutoksesta. En tiennyt miten tulkita tällainen reaktio. Mikä asiassa edes oli ollut naurun arvoista? Pian nauru kuitenkin päättyi tuskaisen kuuloiseen “ai saatana” -tokaisuun. Katseeni kääntyi Šanjaan, ja huomasin tämän pitävän kylkeään. Olin huomannut saman eilenkin, ja muistin kuinka hän oli kompastunut ja kaatunut johonkin rojuun matkalla kylään. Minulla oli epäilykseni asian suhteen, ja avasin jo suuni sanoakseni jotain, kunnes arvelin että olisi ehkä kuitenkin parempi olla sanomatta mitään. En luultavasti voisi tai edes haluaisi auttaa häntä mitenkään, mitä ikinä olikaan tapahtunut. Kerta hän ei itse ollut tuonut asiaa esille, hän ei luultavasti haluaisi niin käyvän nytkään.

Kuulin pian Šanjan seuraavan perässäni mökkiin. Tutkiskeltuani paikkaa pintapuolisesti, tulin pian siihen tulokseen etten hyväksyisi kyseistä asumusta palatsikseni. En jaksanut edes tutkia mitä kaikkea se piti sisällään, sillä kaikista tähänmennessä tutkimistani mökeistä löytyi lähestulkoon samat asiat. Halusin toki vastauksia, mutta en uskonut että kukaan olisi kylään johtolankoja erikseen piilotellut. Luultavasti kaikki oli näkyvillä, mikä oli ihmisen löydettävissä. “Melko vaatimatonta” totesin semi hyväntuulisesti, yllättäen positiivisuudella itsenikin. Viittasin tietenkin mökkien varustelutasoon, muutama huopa ja muita tarvikkeita, mutta ei kirjoja tai koriste-esineitä eikä oikeastaan mitään mikä viittaisi siihen että kyseessä ei ollut jokin alkukantainen esihistoriallinen kylä. “En kyl kässää kuka tääl ees haluis asuu. Tääl ei oo kerrassaan mitään” naurahdin ehkä hieman epäuskoisena ja kävelin kohti oviaukkoa.

Astuin ulos mökistä, enkä jäänyt erityisesti odottelemaan Šanjaa. Liikuin kuitenkin sen verran hitaasti, että jos toinen oli minua seuratakseen, en katoaisi näköpiiristä heti. En jaksanut enää kuin kurkata ovelta sisään muihin asumuksiin. Minua kyllä kiinnosti edelleen tutkia ja nähdä kaikki, mutta en toisaalta jaksanut käydä läpi samoja tavaroita joka mökistä. Mitä hemmetin villi-ihmisiä he oikein olivat olleet? Olin kuvitellut, että täällä olisi ollut edes jonkin tasoista sivistystä, mutta ilmeisesti he eivät moista kaivanneet. Oli varsin selvää ettei kukaan tavallinen sivistynyt ihminen voisi selvitä tällaisissa oloissa.

“Jos vastaat mun kysymykseen, mä vastaan sun” sanoin Šanjalle mikäli hän oli kuuloetäisyydellä. Äänestäni kävi ilmi, että aijoin jatkaa joka tapauksessa. Halusin tietää hänestä enemmän, eikä pelkkä suora kysymys houkutellut vastaamaan samalla tavalla kuin lupaus vastapalveluksesta. En ollut itse kovin innokas kuulusteluun, mutta ymmärsin sen kuitenkin olevan luultavasti houkuttelevin palkinto minkä pystyin tähän peliin laittamaan. “Jos sä voisit olla tällähetkellä ihan missä vaan ja tehä mitä ikinä haluisit, ni missä olisit ja mitä tekisit?” kysyin uteliaasti. Vaikka olisinkin niin kovin mielelläni kysynyt toisen menneestä elämästä, tiesin että se olisi mahdollisesti melko riskialtis alue. Sitäpaitsi en ollut itse valmis vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, ja jos Šanja päättäisi käyttää kysymyksensä hän toivottavasti pitäytyisi samalla aihealueella.

Jos Šanja ei ollut kuuloetäisyydellä, jatkoin matkaani kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti kohti kylän keskustaa.

Nimi: Šanja - ihminen // Laviini

15.02.2017 23:02
Vaikka Hati vastasi kysymykseeni kaikin puolin asiallisesti ja neutraalisti, minua jotenkin ärsytti. Ärsytti tämä tilanne ja ärsytti koko paikka. Ja koska Hati ei ollut löytänyt mitään mullistavaa, en voinut sille mitään, että kohdistin pettymyksen, turhautumisen ja ärtymyksen tunteeni häneen ja hänen olemattomiin tieoihinsa, vaikken tiennyt itse yhtään sen paremmin. Itsehän en ollut vielä vaivautunut edes tutkimaan paikkaa. Tosi asiassa en halunnut tutkia yksin, koska päivänvalossakin koko paikka kammotti minua.

Tämän kaiken takia esitin tylyn ja tuhautuneen kysymykseni siitä, mitä toinen oli kuvitellut löytävänsä. Hati naurahti, ja tulkitsin sen halveksuvaksi, ja kääntyi minua kohti.
"Mä kuvittelin jostai syystä löytäväni täältä ihmisiä ja sivistystä ku oli kerta kylästä kyse. Jotenki luulin et tääl ois niiku elämää noiden mökkien lisäks", hän selitti ja katsoin häntä terävästi ja hieman syyttävästikin silmiin, kun hänen kasvonsa olivat minuun päin. "Ja nii luulit ilmeisesti säki, vai kuis muute noi pettynee olone oisit?" hän lisäsi ja mieleni teki räjähtää. Pokerinaamani pysyi vain vaivoin ja silmissäni leimusi. Olin niin kypsä tähän. En edennyt kylän kanssa mihinkään, en edennyt Hatin kanssa mihinkään, koska kummastakaan ei irronnut mitään tietoa. Käännyin hieman pois päin miehestä ja katsoin sivulleni luoden katseeni maahan, kun keräsin itseäni.

"Pläänäsin valita parhaan näist rotiskoist ja raahaa kaikki noi kuppaset ja syödyt rääsyt ja rievut sinne ja ruveta tän mestan kuninkaaks. Elää mukavasti tän kurjuude keskel. Että teretulemast meikäläise palatsiin sitte", Hati yhtäkkiä selosti. Katsoin taas miestä ja en voinut hillitä enää itseäni. Tosin toisen sanat olivat niin yllättävät ja odottamattomat, että reaktionikin oli hyvin yllättävä - minulle itsellenikin. En ollut uskoa korviani tästä yhtäkkisestä informaatiosta, joten remahdin heleään nauruun. Nauroin hetken ja tokaisin väliin hieman tuskaisen "ai saatana" - kommentin, sillä haava ei tykännyt hytkymisestäni, ja sitten yhtä odottamatta, kuin naurukin oli saapunut, kohosi kasvoilleni hymy. Ei ivallinen, vaan aito. Pyyhin sen kuitenkin taas nopeasti pois kasvoiltani ja kokosin itseni (samalla asetin käseni tukevasti kyljelleni haavan kohdalle, koska sitä särki). Mutta en voinut sille mitään, että mies oli saanut minut nauramaan ja paremmalle tuulelle. Vakavoiduin, jos mies utelisi jotain haavaan liittyen.

Hati asteli kohti mökkiä ja tokaisi vielä: "Liity toki seuraan." En siis ollut vielä onnistunut antamaan itsestäni niin iljettävää kuvaa, että toinen olisi halunnut eristää minut pois kokonaan. Hengitin syvään ja astuin tuon perässä tutkimaan, mitä hökkelistä löytyisi.

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

15.02.2017 22:39
Olin ehtinyt tutkia jo useita asumuksia, kun kuulin Šanjan äänen takaani. Hän kysyi happamaan sävyyn, olinko löytänyt vastauksia tai edes kysymyksiä. En ensinnäkään ajatuksissani ollut kuullut hänen tuloaan lainkaan, kun olin ollut niin uppoutuneena mitättömiin ajatuksiini. Olin juuri saavuttanut optimistisemman asenteen tätä pettymystä kohtaan, ja naisen kysymys iski suoraan päin saavuttamaani valheellista toivon tunnetta. Hengitin syvään ja pyrin työntämään kaikki negatiiviset tunteet pois. “Edelleenki tää mesta vaikuttaa aika autiolta. Ketää ei oo tullu vastaan, eläviä tai kuolleita tai mitään jälkiä kestäkään, kuten varmaa itekki huomaat. Missä jengi sit on, siitä mul ei oo mitään käryy. Mene ja tiedä.” vastasin parhaani mukaan neutraaliin sävyyn. Ymmärsin kyllä, miksi hän ei ehkä ollut parhaalla mahdollisella tuulella.

Pian hän esitti turhautuneena jatkokysymyksen “Mitä sä edes uskoit löytäväsi täältä?”. Tähän kysymykseen oli jotenkin helpompi vastata, sillä siitä minulla oli selkeä mielikuva. Naurahdin ehkä vähän väkinäisesti, ja käännyin Šanjaa kohti. “Mä kuvittelin jostai syystä löytäväni täältä ihmisiä ja sivistystä ku oli kerta kylästä kyse. Jotenki luulin et tääl ois niiku elämää noiden mökkien lisäks” selitin huvittuneeseen sävyyn. “Ja nii luulit ilmeisest säki, vai kuis muute noi pettynee olone oisit?” lisäsin perään. Tarkkailin hetken hänen ilmettään ja olemustaan, miten hän reagoisi vastaukseeni.

Sitten vedin vilpittömän hymyn kasvoilleni, sillä halusin todellakin positiivisia näkökulmia tämänhetkiseen tilanteen ja sen aiheuttamaan turhautumiseen. Niinhän sitä sanottiin, että hymyilemällä saa väkisinkin paremman fiiliksen. Käännyin kohti seuraavaa asumusta tutkiakseni senkin. “Pläänäsin valita parhaan näist rotiskoist ja raahaa kaikki noi kuppaset ja syödyt rääsyt ja rievut sinne ja ruveta tän mestan kuninkaaks. Elää mukavasti tän kurjuude keskel. Että teretulemast meikäläise palatsiin sitte” selostin kunnianhimoista suunnitelmaani. Kuninkaaksi ryhtyminen oli ehkä liioittelua, mutta en todellakaan meinannut kärsiä enää yhtään enempää kuin oli välttämätöntä. Enkä ollut aikeissa jatkaa matkaani toviin, olin kyllästynyt vaelteluun ja luonnon armoilla kituutteluun. Astuin asumuksen ovesta sisään ja ryhdyin katselemaan ympärilleni. “Liity toki seuraan” huikkasin olkani yli tutkiessani mökin sisältöä.

Nimi: Noyle - ihminen // Laviini

15.02.2017 22:36
Xía naurahti ja myönsi, että minulla oli pointtia siinä, että reissue ei ollut turha. Sitten Xía vastasi toiseen kysymykseeni, että pysyttäisiin tämä ilta täällä. Ehkä se oli ihan viisasta. Koska hämärällä oli paljon hankalampi asettua aloilleen jonnekin uuteen paikkaan. Nainen myös sanoi, että huomenissa voisimme sitten lähte johonkin. Mihin tie nyt sitten veikään. Ei ollut huono idea. En siis vastustellut, totesin vain, että homma oli selvä.

"Mä oon yöpyny tuolla. Se on kyllä vaan mun koolle suunniteltu", Xía sanoi virnistäen. Hän osoitti takanaan olevaa kuusta kohti. Ensiksi en tajunnut mitä hän tarkoitti, ja rypistin pohtivasti kulmakarvojani, mutta sitten näin selävsti koskemattoman alueen kuusen alaoksien katveessa.

Löydön jälkeen kasvoilleni hiipi taas virne. Kokeilin onneani.
"Eikös sopu sijaa anna, ja lämpöä. Vai mitä?" kysyin ja virneeni vain leveni. En tosiaan tiennyt olisiko nainen hyvillään ajatuksesta, tosin, eipä hän ollut itse ehdottanut muutakaan. Ehkäpä häntäkin miellytti ajatus uniseurasta. Ehkä. Toivottavasti. Katsoin odottavasti naista. Maltoin pitää silmäni nyt hänen silmissään, vaikka mieli teki tutkailla vartaloa, jonka vieressä saisin levätä. ja antaisimmehan me toisillemme lämpöäkin, kun turkkia kerran ei ollut. Vetoaisin siihen, jos Xía ei pitäisi muuten ajatuksesta.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

15.02.2017 22:12
Noylen mielestä en ollut sentään hukkareissua tehnyt, kerta olin hänen seuraansa löytänyt. Se sai minut tyrskähtämään pienesti.
"Ehkä sulla on pointti", myönsin kuitenkin. Olinhan jo aiemminkin joutunut muutenkin itselleni myöntämään, että hänen seuransa oli ihan mukavaa.
Sen jälkeen mies esitti kysymyksen, johon jouduin pohtimaan vastausta hetken pidempään. Lopulta päädyin smaaan lopputulokseen, kuin aiemminkin, eli ei ollut järkeä lähteä tänään enää liikkeelle.
"Pysytään tää ilta täällä", päätin sitten, "on tää tähänkin mennessä ollut ihan yöpymisen arvoinen paikka. Huomenna voidaan lähteä... johonkin."
Sanojeni jälkeen ajatukseni harhautuivat tosiaankin yöpymisjärjestelyihin. Ei olisi mitään järkeä alkaa etsimään uutta nukkumapaikkaa miestä varten.
"Mä oon yöpyny tuolla. Se on kyllä vaan mun koolle suunniteltu", sanahdin virnistäen, osoittaen olkani yli takanani sijaitsevaa kuusta kohti, jonka alimpien oksien suojassa olin nukkunut, vaikka nukkumapaikka suhteellisen huomaamaton olikin.

Nimi: Noyle - ihminen // Laviini

15.02.2017 22:00
Xía haikaili alkoholin perään ja tuon haikea ilmaisu sai minnut nauramaan. Vai semmonen tyttö. Eipä haitannut minua yhtään. Nauruni jälkeen katselin toista.

Xía vaikutti turhautuneelta sanojensa takia. Hän myönsikin olevansa aivan kypsä veltamiseen. Mutta ilokseni seurani kuitenkin ilmeisesti kelpaisi naiselle. Hyvä niin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, ettei valoa riittäisi enää pitkäksi aikaa, joten ei olisi järkeä "purkaa leiriä" enää. Katsahdin nuotiopaikkaa, jonka äärellä olimme ja mietin oliko tämä Xían "leiri" vai tarkoittiko hän jotakin muuta. Jos tämä oli se, niin minusta siinä ei kyllä ollut kamalasti purkamista. Tosin en itsekään ollut lainkaan tietoinen mistä suunnalta löytyisi edes mahdollisesti mitään metsää kummoisempaa.

"Tuskin sentään hukkareissu. Löysithän sinä kuitenkin minut, ja seurani tekee heti reissustasi tuhatkertaisesti rikkaamman", sanoin ylimielisesti, mutta vitsinä tietenkin. Ainakin puoliksi. Minusta ainkain reissussa oli järkeä, jos saisin viettää elämääni näinkin hyvässä seurassa, kuin naisen kanssa. Menneisyys oli paljon karumpi.
"Mitäpä siis teemme?" kysyin antaen Xíalle vallan kertoa seuraavasta liikkeestämme.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

15.02.2017 21:49
Olin tyytyväinen siitä, että välillänne vallinnut tunnelma palautui takaisin kohti entisiä uomiaan. En ollut pitkään aikaan ollut yhtä hyvällä tuulella.
Naurahdin pienesti Noylen vastauksen jäljiltä. Sen ei olisi pitänyt olla kovinkaan yllättävä.
"Mhh, milloinkohan olen viimeksi maistanut mitään vettä vahvempaa", huokaisin. Olisin ollut valmis antamaan lähes mitä tahansa yhdestä ainoasta baarista ja yhdestä kunnon illasta, josta minulla ei olisi aamulla enää muistikuvia.

Katsahdin arvioivasti Noylea hänen sanoessaan, että hän olisi kyllä tarjolla tutkimuskaveriksi. Hän sentään tuntui tietävän edes huhujen verran minua enemmän tästä paikasta.
"Totta puhuen mä en edes tiedä mitä helvettiä teen täällä", naurahdin, "mutta etköhän sä paremman puutteessa seurasta menis." Virnistin miehelle, en kuitenkaan enää yhtä piruilevasti. Hieman.. pehmeämmin. Melkein ainakin.
"Alan olemaan kurkkuani myöten tähän vaeltamiseen. Haluaisin jo jatkaa matkaa, mutta-", puhelin, keskeyttäen sitten puheeni taivaalle vilkaistakseni, "valoisaa ei taida enää hirveän pitkään riittää, joten ei olisi viisasta purkaa leiriä enää tähän aikaan. Haluan kyllä kuollakseni tietää, onko täällä tosiaan mitään muuta, kuin tätä jorpakkoa, vai oliko tämä vain hukkareissu."

Nimi: Noyle - ihminen // Laviini

15.02.2017 21:19
Xía onnekseni rentoutui, niin kuin olin toivonut, kun vastasin hänen kommenttiinsa. Hän sanoi, että saisin ehkä nähdä haluamani, jos pitäisin silmäni auki, sillä muuten näky voisi mennä minulta kuulemma ohi. Mitä ilmeisimmin nainen viittasi tuolla silmän iskuuni. Hän myös alkoi hymyillä taas veikeästi, joten tilanne ei yltynyt mihinkään puukkotappeluun, kuten olisi ehkä pahimmassa tapauksessa voinut käydä.

Xía kysyi yhtäkkiä siitä, kuinka kauan olin ollut täällä, mitä se nyt sitten tarkoittikaan, ja olinko nähnyt muuta, kuin metsää.
"Rehellisesti sanoen, mulla ei oo hajuakaan. Saatoin myös ehkä ihan pikkuisen dokata matkallani tänne, joten se ei kyllä helpota muistikuviani", vastasin niin viattomasti kuin vain osasin. Katsoin Xíaa virnuillen. Mitähän nainen nyt minusta ajattelisi?

"Mutta jos kaipaat tutkimuskaveria, niin en kyllä ole lähdössä mihinkään, ellet sitten pakota. Tai no en minä kyllä silleinkään lähde", sanoin kevyen huolettomasti. "Juttua oon kuitenkin kuullut, että täältä pitäis kyllä löytää muutakin kuin jorpakkoa", lisäsin vielä ja odotin sitten naisen vastauksia.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

15.02.2017 20:55
Taisimme molemmat olla omalla tavallamme varautuneita ja toisen sanoja tulkitsemassa kaikilta mahdollisilta kanteilta. Mutta totta puhuakseni sille löytyi kyllä oikein hyvä syy. Näissä asioissa ei koskaan voinut olla liian varovainen.
Helpotuksekseni Noyle ei kuitenkaan reagoinut ainakaan mitenkään kovin pahasti sanoihini. Hän ei saanut mitään kohtausta. Tai pyörtynyt. Tai yrittänyt viiltää kurkkuani auki. Kait tilanne oli siis ihan turvallinen, ja pystyin hyvin mielin siirtämään käteni kauemmas puukkoni jäljiltä.

Olemukseni rentoutui tilanteen jännityksen hälventyessä. Virneeni muuttui enemmän luonnolliseksi, lähes helpottuneeksi hymyksi.
"Ehkä, ehkä", vastasin jo selvästi ilkikurisemman ilmeen kera Noylen silmäniskuun, "pidä vain silmäsi auki, tai sinulta saattaa mennä se täysin ohi."
Jokin sisälläni yritti heräillä puhuessani sudestani, vaikkakin näin epäsuorasti. Halusin liikkumaan. Kunnolla. Viime aikoina en ollut pystynyt kunnolla tekemään sitä. Sutena en pystynyt kantamaan tavaroitani, enkä ikinä uskaltanut poistua kauaksi niiden luota. Vain muutama kierros jolkottelua, hyvällä tuurilla saalis.
"Kuinka kauan olet ollut.. no, täällä? Oletko nähnyt täällä mitään muuta kuin pelkkää metsää?" kyselin äkkiä. Halusin jo liikkeelle, jatkamaan matkaani. Olin jo liian kauan kulkenut pitkin joenvartta, mutta toisaalta en ollut uskaltanut poiketakaan siltä siinä pelossa, että en löytäisi puhdasta, juomakelpoista vettä enää yhtä helposti. Ja sentään jokea pitkin minulla oli ollut edes jokin suunta. Nyt vain halusin pysyvämmän paikan, jonne jättää tavarani, jotta voisin oikeasti alkaa tutkimaan, minne olin päätynyt.

Nimi: Noyle - ihminen //Laviini

15.02.2017 20:26
Saatoin helposti huomata, kuinka Xían olemus muuttui kysymykseni kajahtaessa ilmoille. Hän vaikutti jännityneeltä ja siltä, että kysymykseni oli saanut ilmassa aikaan jotenkin uhatun tai vaarallisen sävyn. Hän näytti hetken itsekin keräilevän itseään.

"Tiedäthän, joskus ainakin kylmempinä täysikuun öinä turkki on hyödyllinen lisä. Ja todella söpö sellainen", hän vastasi ja virnisti kuitenkin jännittyneisyydestä huolimatta. Hänen sanansa vaikuttivat kieltämättä siltä, että hän olisi ihmissusi. Mutta kuka tahansa voisi tietenkin vastata noin. Tosin jos hän olisi ihminen, eikä tietoinen susista, hän olisi varmaankin vastannut eri tavalla. Tulkitsin siis, että Xía oli ite susi tai ainakin tiesi heistä. Hän tietysti antoi ymmärtää olevansa itse sellainen, mutta en voinut olla varma. Halusin kääntää keskustelun vähemmän vaarallisen oloiseksi omalta osaltani, joten päätin vastata haastamatta toista yhtään.
"Siitä olen varma. Toivon, että saan nähdä sen vielä joskus", sanoin ja ammuin sen verran yli, että vinkkasin naiselle silmää sanojeni perään.

©2017 ɗɪяαᴍɪ º ɪӈᴍɪȿƨʋƨɪ ʀσρε - suntuubi.com