Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Höpötys

°°°

Ohjeistus

Pelattavan hahmon nimi ja roolauksen alkaessa oleva muoto, sekä pelaaja merkitään Nimi-kenttään näin:

Hahmo - Muoto //Pelaaja

Roolaus tapahtuu viestikenttään ja pelausaikamuoto on imperfekti.

Puhe merkitään lainausmerkkien väliin.

Ajatukset kirjoitetaan normaalina tekstinä.

Pelistä ulkopuolinen, pelaajan puhe kirjoitetaan // -merkinnän taakse.

°°°

Päivitä sivu

The game  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

06.06.2017 00:46
Mielummin kymmenen ku toine jalka haudassa -ajattelin itsekseni Šanjan kommentille siitä kuinka olin (muka) kakara. Oli kyllä aikamoinen suoritus pitää pää kiinni, olisin ansainnut kehut moisesta. Yritin piilotella omahyväistä ilmettäni siitä ilosta että olin saanut noinkin paljon irti. Joko sillä kohta pinna ratkeis.
Vastaus “I dare you” tuli hyytävän jäätävän tuijotuksen saattelemana uhkaavaan, mutta pienellä vivahteella joka antoi olettaa ettei toinen ollutkaan tosissaan. Naurahdin huvittuneena Šanjan vastauksesta joka ei lainkaan vastannut odottamaani, ja toisaalta helpottuneena siitä että mökistä ei toivottavasti tarvitsisi tapella.

En oikeastaan edes tiennyt mistä tällainen vastustamaton halu kerjätä verta nenästä oli tullut. Mistä moinen viehtymys tämänmoisiin ihmiskokeisiin. Totuus oli varmaan se, että minulla oli ollut aivan helvetin tylsää ja yksinäistä kaikki nämä päivät yksin metsässä. Accaliasta ja siitä toisesta kun ei oikein ollut keskustelukumppaniksi. Päätin siis yrittää jättää Šanjan rauhaan ja käyttäytyä edes hiukan siedettävämmin ja vaalia tätä yhtä ihmissuhdetta jossa näytti olevan toivoa. En edes pitänyt häntä enää niin ärsyttävänä kuin aluksi. En kyllä myöntänyt hänestä pitävänikään, mutta parempi hän oli kuin jos olisi metsän puille puhunut.

Ollessani lähdössä ruuanhankintaan, nainen ilmaisi halunsa lähteä mukaan. Se ei ollut varsinaisesti mikään kysymys, vaan ennemminkin ilmoitus. Katsoin häntä hetken aikaa arvioivasti, kunnes päädyin hyväksymään ajatuksen. Pelkäsin että tyyppi olisi vain tiellä tai alkaisi pätemään jotain, mutta ehkä hänestä olisi silti enemmän hyötyä kuin haittaa. “Toki” vastasin viimein hyväntuulisesti hymyn kera. Sitten astelin ulos mökistä, kuitenkin toista odottaen.

Lähdin kävelemään suoraan kohti metsää, aikeissani löytää jokin riistapolku ja askarrella ansa sen varrelle. Lumi helpotti jälkien etsimistä, mutta toisaalta hankaloitti tarvittavien osien ja risujen löytämistä. Katseeni kiersi lakkaamatta ympäristössä etsiessäni merkkejä hyvästä paikasta. Aina välillä kumarruin noukkimaan maasta potentiaalisia oksaehdokkaita taideteokseeni. Osan jouduin kuitenkin hylkäämään saman tien. “Toivottavasti kelpaa, tääl ei oikeen voi nirsoilla” naurahdin katsahtaessani Šanjaan kesken oksanpoiminnan, ellei hän sitten olisi jo poikennut omille teilleen. Ei sillä että olisin hänen kanssaan ruokaani jakamassa jos mitään saisin. Risuni ehkä, mutta en ruokaa. En erikseen pyytänyt häneltä apua, enhän ollut aikeissa jakaa saalista hänen kanssaan, mutta toivoin silti salaa että hänkin tajuaisi kerätä oksia.

Kuljeksittuani jo melko kauas kylästä löysin viimein sen näköiset jäljet, että ryhdyin askartelemaan risuista ansaa. Tässä vaiheessa en edes enää välittänyt oliko Šanja mukana vai ei, halusin vain ruokaa. Olin melko huono ansojen rakentamisessa, mutta olivatpa taideteokseni minut ainakin tähän asti hengissä pitäneet (aina nälkäisenä tosin). Kaivoin taskustani langat, joilla sidoin portin pystyyn jälkien päälle ja johon viritin silmukan. Otin taskusta myös kääntöveitseni, jolla veistelin oksia säästeliäästi vähän parempaan muotoon. Seuraavaksi ryhdyin keräämistäni risuista rakentamaan estettä varsinaisen ansan viereen jotta elukat eivät vain kiertäisi vierasta asiaa. En pitänyt kovaa kiirettä ansan kanssa vaan kulutin siihen oikein huolella aikaa, huolimatta siitä että sormia suorastaan kirveli kylmästä ja muutenkin palelsi mokoma nysvääminen. Ennenpitkää olin kuitenkin työssäni valmis, ja jos Šanja oli vielä maisemissa totesin vitsikkäästi “Nyt on se hetki ku voi rukoilla jumalaa jos sellasee uskoo”.

Sitten suuntasin kulkuni jälleen kohti kylää aikeenani etsiä mitä tahansa tarpeellisia tarvikkeita ja mielellään myös poltettavaa. Muistin jo aijemmalta muutaman mökin joissa oli ihan hyödyllista tavaraa viimeksi mainittuun tehtävään.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

05.06.2017 23:01
Noyle onnistui olemaan liian näppäräliikkeinen, välttäen täpärästi heittämäni lumikasan. En kuitenkaan ehtinyt jäädä harmittelemaan tilannetta sen kummemmin, pitihän minun kiireen vilkkaa pomppia jo kauemmas.
Hälytystilani laski aivan liian nopeasti. Luotin nimittäin liikaa siihen, että Noyle ei vain uskaltaisi yrittää enää mitään kanssani. Olin tavallaan jo aika varma asiasta, mutta huomasin pian olevani väärässä. En osannut nimittäin epäillä mitään Noylen laittaessa kätensä puuskaan, mutta epäilykseni heräsivät uudestaan hänen sanojensa pahaenteisyyden myötä. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo liian myöhäistä.
En nimittäin ehtinyt tekemään paljoakaan mitään, kun Noyle oli jo syöksähtänyt lähelleni ja nostanut minut olalleen. Suustani kuului yllättynyt älähdys, joka ei kuitenkaan – onneksi – sentään kiljahdus ollut. Olin muutenkin kiljunut jo aivan liikaa normaaliin olemukseeni verrattuna. Saatoin kädelläni yrittää läimäistä ehkä hieman liian voimallisesti Noylea selkään, ennemmin reaktiona, kuin tarkoituksella. Olin nimittäin ollut kyseisessä tilanteessa ennenkin, ja silloin olin kyllä halunnut paljon hanakammin alas, kuin mitä halusin nyt.
”Sä se meistä sirokinttu oot! Et oo kuule nähny mun muskeleita”, rähisin, mennen kuitenkin aika varuilleni Noylen varoitellessa uimaan menemisestä.
”Päästä mut alas! Ellet haluu joutua paloitelluks ja susien lounaaks”, jatkoin uhkailujani, yrittäen muutaman kerran jaloillanikin Noylea huitaista, vaikka aika hyödytöntä sekin takuulla oli.
Tosiasiassa uskoin, että olisin saattanut päästä Noylen otteesta irti. Tiesin muutaman hyvän hermokohdan, joihin iskeä, vaikka tästä asennosta se olisikin… haasteellista vähintään. Ja jos ei muuten, olisi minulla kuitenkin ollut hätätilanteen varalle puukkonikin tallella. Nyt halusin kuitenkin ehkä salaa mielenkiinnolla nähdä, olisiko Noyle oikeasti niin idiootti, että hän menisi heittämään minut jokeen.

Nimi: Ikaros - ihminen //Sarenne

05.06.2017 22:11
Minulla ei ollut hajuakaan siitä, missä olin.
Ei mitään helvetin hajua.
Tiesin vain sen, että jalkojani särki. Minua väsytti. Aiemmin oli satanut, ja se oli kastellt nahkatakkinikin. Oikeasti. Ja nyt, vaikka olikin jo lähes kesä, hytisin kylmästä, sillä pilvet peittivät yhä taivasta. En ollut hyvä suunnistamaan, enkä tiennyt paljoakaan mitään metsässä samoamisesta. Jotenkin olin kuitenkin matkallani selvinnyt, ja uskoin selviäväni ihan hyvin kesälläkin, mutta ennen talvea minun pitäisi ainakin löytää jokin kiva pieni hylätty mökki, johon asettua.
Minulla olisi voinut olla paremmat kengät. Ei ollut. Ne hiersivätkin niin pirusti. En minä muutenkaan ollut mitenkään metsään sopiva, ei minulla nimittäin ollut ollut aikaa pakata mitään eräkamppeita paetessani poliiseja. Niin. Ajatuskin kylmäsi, ja ajauduin taas miettimään, miten olin tähän tilanteeseen päätynyt. Tappamista en edes katunut, olinhan yhden kusipään pois maailmasta nirhannut, mutta en sitäkään ollut tehnyt tietoisesti. Olin helvetti soikoon repinyt kurkun auki. Kaduin kuitenkin edelmän tapon jälkiseurauksia, joutuisinhan nyt loppuelämäni piileskelemään näissä kurjissa metsissä.
Olin jonkin aikaa sitten ohittanut jonkin sortin joen, säikyttäen samalla muutaman kauriin. Olin kuitenkin saanut juotua, mutta nälkä minua yhä kalvoi. Enhän minä nyt osannut metsästää tai tehdä oikeastaan mitään muutakaan. Lopulta jalkojani painoi kuitenkin sen verran, että päätin istahtaa kivelle laskien reppuni viereeni ja löytäen pari säälittävää ketunleipää, joita nakerrella. Eihän se nyt nälkää mihinkään vienyt, mutta antoi sentään jotain maisteltavaa. Irrotin kenkänikin jaloistani antaakseni itelleni lepoa, irvistäen sitten parille kivuliaalle rakolle. Jatkaisin kyllä melkein mieluummin ilman kenkiä, mutta minun tuurillani tulisin kyllä niin astumaan maa-ampiaispesään tai vastaavaan.
Jonkin aikaa vain istuin, heittäen muutaman kiven suutuspäissäni metsikköön ja huutaen muutaman kirosanan venäjäksi. Se ei paljoakaan oloani helpottanut, mutta tuntui se muuten vain hyvältä.
Lopulta jouduin kuitenkin jatkamaan matkaani, vaikka en olisi halunnutkaan. Uppiniskaisesti lähdin kuitenkin kävelemään ilman kenkiä, roikottaen niitä toisessa kädessäni, vaikka nopeasti suunnitelmani huonous paljastuikin. Ei tarvinnut olla edes maa-ampiaispesiä kärsimystä varten. Kävyt riittivät vallan mainiosti. Muutaman teräväreunaisen kiven ja ilkeän kävyn päälle astuttuani metsässä kaikuvat kiroukset alkoivat olemaan jo sitä luokkaa, että luotani oli luultavasti kaikonneet kaikki eläimet kymmenen kilometrin säteellä.

Nimi: Noyle - Ihminen // Laviini

05.06.2017 21:59
Xía toimi salamana ja kauhaisi kiroamisen lomassa lunta kouraansa ja sinkosi sen päin näköäni. Sain juuri ja juuri väistettyä suurimman osan lumesta, osa hipaisi korvaani. Virnuilin niin leveästi, että se oli varmaan jo hölmön näköistä. Nainen kipaisi hieman kauemmaksi minusta ja pyyhkäisi kasvoiltaan kirkkaana kimaltelevia pisaroita.
"Voisin heittää sut jokeen, etkä kyllä takuulla sais mun nuotion ääressä lämmitellä", hän sanoi ärähtävään sävyyn, vaikka hänen ilmeestään näkyi läpi pieni hymyn kare. Vastaanotto tempulleni oli siis loistava. Enkä takuulla tyytyisi lopettamaan siihen.
Vein käteni puuskaan rinnan päälleni ja muina miehinä aloitin: "Kuules..." siirsin painoani ja otin muka huomaamattoman rennon askeleen naista kohti. "en olisi niin varma saisitko mua jokee", jatkoin ja samalla syöksähdin naista kohti hieman kyyryssä, että saisin napattua tämän vyötäisiltä kiinni ja nostettua hänet olalleni. Jos tämä onnistui sanoisin odottamatta naisen vastausta aivan kuin hän olisi vastannut: "Kukas nyt on menossa uimaan? Ai sinä? No minäpä voin herrasmiehenä kantaa, ettei sirot pienet jalkasi väsy. Ei tarvitse kiitellä." Samalla kävelisin jokea kohti, vaikka nainen rimpuilisi. Jos en saisi naista olalleni, yrittäisin kauhoa lunta hänen päälleen parhaani mukaan.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

03.06.2017 00:07
Noyle onnistui tilanteesta huolimatta vaikuttamaan suhteellisen rennolta naurahduksineen, vaikka epäilinkin hänen kokevan jotain muutakin pääkopassaan. Minulle tämä ei nyt kuitenkaan kovin uusi tilanne ollut, joten olin vain aidon huvittunut. Ehkä jollain tavalla otettukin kenties. Ja ehkä hieman kiusallinen.
En pitänyt paljoakaan kiirettä, vaikka kirosinkin hieman veden kylmyyttä. Ainakin se virkisti, jos ei muuta. Yrittäessä haroa hiuksiani parempaan kuosiin kohtasin pari ilkeämpää takkua, jotka saivat minut irvistämään. Enhän minä nykyään enää mitään tupeerauksia tarvinnut. Katseeni lipui taivaanrantaan, mitä tuijotinkin hetken tarkkaavaisena. Erätaitoni olivat kieltämättä kehittyneet, mutta minusta tuntui, että olimme nukkuneet liian pitkään. Oli liian valoisaan ottaen huomioon vuodenajan. Mutta olimme silti vielä aamupäivän puolella ja taivaanranta näytti niin kirkkaalta, että meillä ei pitäisi olla kovin kiire uuden leiripaikan löytämisessä.
Jonkin ajan päästä Noyle löysi seuraani rannalle ja yritin kovasti pitää pokerinaamani. Minulla oli kyllä kova kiusaus härnätä tilanteesta, mutta onnistuin hillitsemään itseni, ja ehkä siksi en yllätyshyökkäystä nähnytkään.
”Helvetti!” kiljaisin miehen viskatessa vettä kasvoilleni. Automaattisena reaktiona kauhaisin käteeni lunta, singoten sen kohti Noylen naamaa, vaikka lunta ei saanutkaan yhtä hyvin lentämään, kun en ollut sitä ehtinyt palloksikaan asti muotoilla. Sen jälkeen nousin nopeasti loikkien meille turvallisen välimatkan pyyhkiäkseni kasvoni vedestä.
”Voisin heittää sut jokeen”, ärähdin yrittäen kovasti kuulostaa ärtyneeltä, vaikka ilmeeni yrittikin hymyyn repeillä, ”etkä kyllä takuulla sais mun nuotion ääressä lämmitellä.”
Hieman saatoin kuitenkin naurahtaa sanojeni lopuksi, pysyen kuitenkin lähes luontaisesti varautuneena. Jos mies vielä yrittäisi minulle vesi- tai lumipesua antaa, saisi hän takuulla lisää lunta päin näköään.

Nimi: Noyle - Ihminen // Laviini

29.05.2017 19:32
Xía liikahti edessäni. Liike oli sen verran särmäkäs, että tiesin hänen olevan hereillä. Rypistin silmäni epätoivoisesti, koska tiesin, että nainen tajusi homman. Avasin silmäni ja virnsitin, kun näin hänen kääntävän kasvojaan sen verran, että näin hänen huvittuneen ilmeensä. Hän sanoi menevänsä joelle ja käski minun saada kutsumaton vieraamme lähtemään. Virnistin ja naurahdin, koska halusin luoda kuvan, että olin tyyni.
"Asia selvä."

Heti kun Xía oli poistunut vein käteni kasvoilleni ja soimasin itseäni ajatuksissni. Saamari, pitikin nukkua niin kiinni toisessa.. Itsehän itseni tilanteeseen asetin, mutta silti. Onneksi nainen ei vaikuttanut pahastuvan asiasta tai kilahtanut tai uhkaillut veitsellään. Pahemminkin olisi voinut siis olla.

Hetken päästä kömmin ulos majasta itsekin. Suuntasin joelle, jossa Xía saattoi yhä olla. Kumarruin joen ääreen juomaan vettä, mutta jos nainen oli yhä rannassa, juomisen sijaan heitin naisen päälle joesta vettä - joka oli melko kylmää.

Nimi: Šanja - ihminen // Laviini

29.05.2017 19:20
Hati näytti puntaroivan sanojaan hetken ja vetosi sitten, siihen, että sanoi asian ääneen ensin, eikä lue ajatuksiani, joten minun tulisi puhua, koska olen ihminen ja osaan tehdä niin. Katsoin toista ylimielisesti ja naurahdin kuivasti. "Jos haluat leikkiä kymmenvuotiasta, niin selvä. Löytäjä saa pitää eikö niin?" Puhuin niin halveksuvaan sävyyn, että jos itse olisin kuunnellut joltain toiselta vastaavaa käytöstä, olisin varmaan kiehunut raivosta. Mutta minulla ei ollut hätää, en ollut itseäni vastaan, enkä olisi.

Hetken kuluttua Hati yritti ehkä jollain tavalla sovitella asiaa. Tai julistaa tasapelin ehkä.
"Tiätsä, mä en aijo neuvotella. Mut hyvinpä sun egos näytti eilenki mahtuvan saman katon alle", kuului hänen suustaan. Kommentti oli tottakai ärsyttävä, mutta se sopi tyyliimme kommunikoida. Katsoin toista jäätävästi pitkään. Sitten vastasin: "I dare you." Äänensävyni oli muka uhkaava, mutta silmieni kylmyyden seassa oli pieni merkki siitä, etten ollut tosissani.

Vaikka en edelleenkään nauttinut ajatuksesta Hatin kanssa nukkumisesta, en toisaalta halunnut olla yksinkään - vieläkään. Muistin haavani taas kyljessäni. Se oli jo parempi, kuin eilen, mutta silti epäröin pystyisinkö muuttumaan vahinkoa aiheuttamatta. En ottaisi riskiä, joten en muuttuisi. Toisaalta jos kykenisin jo muuttumaan, haava saattaisi vain parantua nopeammin. Noh, joka tapauksessa se olisi riski.

Palasin ajatuksistani takaisin tähän maailmaan, kun Hati ilmaisi menevänsä hakemaan sapuskaa. Loin häneen arvioivan katseen. En voinut muuttua, minulla ei ollut ruokaa ja tiesin tarvitsevani ravintoa.

"Liityn egoni kanssa seuraasi, koska sinuahan se ei haittaa", totesin ja pidin katseeni tarkkaavaisena. Tämä reissu saattaisi paljastaa Hatista jotain. Esimerkiksi sen, miten hän aikoi hankkia ruokaa. Mikäli hän olisi tavallinen tallaaja hänellä varmasti piti olla huikeat erätaidot selviytyäkseen viikkokausia tälläisessä erämaassa. Jäin odottamaan miehen reaktiota.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

17.04.2017 17:44
Nukahdin suhteellisen nopeasti suljettua silmäni, sillä ulkona vietetyn päivän jälkeen uni maistui aina. Lisäksi nukkuminen oli mukavampaa nyt, kun toinen olento jakoi lämpöään, vaikka ahtaampaa tietenkin oli.

Heräämiseni ei puolestaan ollut mitenkään kovin nopeaa, vaan aika tokkuraista. En hetkeen tajunnut paljoakaan ympäröivästä maailmasta, en hetkeen edes tajunnut, miksi tämä aamu tuntui erilaiselta kuin aikaisemmat aamut. Nopeasti silmäni kuitenkin rävähtivät auki ja sykkeeni kohosi pilviin tajutessani, etten ollut yksin. Kehoni jännittyi ja olin nopeasti taisteluasemissa sättiessäni itseäni siitä, että olin päästänyt jonkun hiipimään lähelleni, mutta - onneksi - muistot tekivät kuitenkin paluun, ennen kuin aloitin suolistuksen.
Noyle. Eikä mikään öinen hiippari. Muistikuvien ollessa hämäriä jouduin kuitenkin tarkistamaan, että minulla tosiaan oli vielä vaatteet päällä ja vieläpä oikein päin, ja onneksi niin näytti olevankin. Mitään kovin ihmeellistä ei siis ainakaan ollut tapahtunut... jos ei otettu huomioon yön aikana seuraamme ilmestynyttä kolmatta osapuolta.
Se oli kieltämättä hieman kiusallista, mutta mitäpä mies omatoimiselle keholleen mahtoi. Hetken aikaa kuulostelin Noylen hengitystä, tullen lopulta siihen lopputulokseen, että hänkin oli hereillä, vaikka ilmeisesti hän ei uskaltanutkaan liikahtaa.
Johonkin tilanteesta oli kuitenkin päästävä, joten liikahdin pienesti, sen verran, että sain käännettyä katseeni Noyleen pystymättä peittämään huvittuneisuutta.
"Krhm... mä lähen joelle, joten koitahan saada kaveris sillä välin hallintaan", sanahdin, lähtien sen jälkeen mönkimään pihalle nukkumapaikastamme. Jouduin hetkeksi pysähtymään ulkona ja siristelemään silmiäni kirkkaassa valossa, kunnes aloin erottamaan ympäristöäni paremmin, suunnaten sitten joelle. Pesin naamani kylmää jokivettä kasvoilleni heitellen, juoden sitten vettä pullostani. Yritin vilkuilla peilikuvaani joen pinnasta, nähden räjähtäneet hiukseni, joita koitin huonolla menestyksellä sukia parempaan kuosiin.

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

10.04.2017 23:08
Hän naurahti kuullessaan vastaukseni ja jotenkin arvelin etten ehkä ollut vastannut kysymykseen hänen haluamallaan tavalla. Se ei tietenkään ollut ollut edes tarkoitukseni. Kysyessäni Šanjan kantaa ihmissusiasiaan, hän vain pyöräytti silmiään jotenkin tosi teatraalisesti ja totesi halveksuvaan sävyyn “Vai tässä maailmassa…”. En oikein saanut mitään selvää mitä hän oikeasti tarkoitti. En kuitenkaan voinut olla pitämättä melko todennäköisenä sitä, että hän oli itsekin susi. Eikai kukaan tänne huvikseenkaan tullut. Rinkan vuoksi en kuitenkaan voinut olla asiasta täysin varma, joten olin päätynyt kohtelemaan häntä ihmisenä. Ei hänestä tosin olisi voinut olla varma, vaikkei hänellä olisi rinkkaa ollutkaan, kaikki on aina mahdollista.

Kun olin jo tutkimassa mökkiä, pistin merkille kuinka Šanja kääri paperit rullalle ja sujautti reppuunsa. En pitänyt asiasta, mutten kommentoinut sitä mitenkään. Olinhan itse juuri osoittanut ettei minulla muka ollut mitään mielenkiintoa niitä kohtaan. Vaikka tuskin hän siitä olisi välittänyt. Hän myös sitoi jonkin kaulanauhan kaulaansa, en ollut aijemmin huomannut sitä. Ilmeisesti se oli löytynyt papereiden kanssa. En pitänyt tästäkään, sillä ele oli jotenkin liian hallitseva. Ihan kuin hän jotenkin yhtäkkiä vain olisi päättänyt ilmaista olevansa korkeammassa asemassa. En tiedä mitä Šanja ajatteli sen tehdessään, ehkä se oli hänen mielestään vain nätti ja hän halusi sen jotenkin esille. Toki tulkintani johtui ensinnäkin siitä yhteisöstä jossa olin kasvanut ja elänyt. Lopuksi nainen sujautti vielä tikarin vyölleen. Ei kiva. Jos nyt syntyisi jokin tilanne, minkä seurauksena hän tarttuisi kyseiseen teräaseeseen, minulle ei jäisi paljoa aikaa. Toinen, huonompi kääntöveitseni oli jossain tuolla syvällä takin povitaskussa, takki napitettu kiinni ja terä tottakai käännettynä piiloon. Šanja ilmaisi katseellaan, ettei minulla ollut neuvottelun mahdollisuutta. Tästä huolimatta jatkoin puuhasteluani, vaikka asioiden laita vähän huolestuttikin.

Ilmaistessani ‘mökin herruuteni’, Šanja taisi vähän ottaa kuumaa. Hän kohotti kulmiaan ja puuskahti siihen sävyyn, että saisin olla todella tarkkana mitä seuraavaksi suustani päästäisin. En kuitenkaan aikonut perääntyä, sillä olin kyllästynyt viettämään koko elämäni muiden komenneltavana. “Ja paskat mä löysin tän ensin” kuului pian hänen varsin tylyyn ääneen, ja hän nosti leukaansa. Tulkitsin eleen haastavaksi, mutta muistin tikarin, joten päätin yrittää miettiä kahdesti mitä sanoisin. “Mut mä sanoin sen ääneen ensin. Mist mä voisin tietää mitä sä ajattelet josset puhu mitää. Sä oot kuitenki ihmine ja osaat puhuu” sanoin rauhalliseen, mutta varmaan ja määrätietoiseen sävyyn noustessani samalla ylös. Tajusin kuitenkin sanat lausuttuani miettineeni vasta puolitoista kertaa, ja muotoilu jättikin toivomisen varaa. Ehkä tietämättäni kaipasin lisää jännitystä elämääni.

Aloin etsiä jotain ulospääsyä tilanteesta ennen kuin se etenisi liian pahaksi. Nälkä ja jano olivat hyviä ‘tekosyitä’ vaihtaa aihetta ja toiminnan kohdetta, mutta en ollut valmis jättämään rakennusta siinä pelossa että Šanja omisi mestan. Hetken mietintätauon jälkeen siis jatkoin: “Tiätsä, mä en aijo neuvotella. Mut hyvinpä sun egos näytti eilenki mahtuvan saman katon alle”. En halunnut puukosta, mutten voinut myöskään vastustaa kiusausta vähän koetella toisen hermoja. En osannut ennustaa miten nainen tulisi reagoimaan, aijemmin hän oli suhtautunut sutkautuksiini varsin tyynesti. Jos mitään erityistä ei tapahtuisi, ottaisin pari epävarmaa askelta kohti ovea ja selittäisin aikeeni “mä meen ettii sapuskaa”. Jos minua ei estettäisi, lähtisin tosiaan ulos ja ruuanhankintaan.

Nimi: Noyle - Ihminen // Laviini

02.04.2017 15:18
Xía kömpi majaan ja ei onneksi pahastunut eleestäni, vaan myönsi voittoni tältä erää. Saatoin nähdä hänen huulillaan pienen hymynkareen tilanteesta johtuen. Hän asettui ensin kasvot minuun päin ja teki vielä hieman sääntöjä selväksi.
"On kait sanomattakin selvää, että puukkoni ei jää vain koristeeksi, jos et pidä näppejäsi erossa?" hän sanoi muka uhkailevasti, mutta kuitenkin hyväntuulisesti. Saatoin siis ajatella, että säännöt oli tehty rikottavaksi...
"Tottakai, neiti", sanoin kuitenkin ja tiedostin riskin puhuttelemalla häntä näin. Minun olis silti pakko, en mahtanut sille mitään.

Xía pian keskustelumme jälkeen kääntyi selin minuun päin ja oikein painautui minua vasten, niin, ettei se voinut olla vahinko. Tilaa olisi kyllä ollut enemmänkin, jotta naisen ei olisi tarvinnut ihan iholla olla, eikä majassa kahden ruumminlämmön ansiosta ollut kovin kylmäkään. Kehoni jännittyi naisen takana ja sykkeeni tiheni tahtomattani. Yritin rentoutua, mutta se oli melkolailla haastavaa. Xían hiuksen tuoksuivat edessäni ja jotenkin minun oli hyvin vaikea löytää hyvä asento. Laitoin silmät hetkeksi kiinni ja keskityin hieman rauhoittumaan. Sitten vein ylemmän käteni Xían ympärille tiedostaen, että hän saattaisi älähtää vastalauseen. Jos hän sanoisi jotain vastaan perustelisin käteni sijoittamisen lämmön lisäämisellä, jos Xía ei sanoisi mitään, eikä pakottaisi minua ottamaan kättäni pois, antaisin sen levätä siinä.

***

Noniin. Voi helvetti, ajattelin aamulla kun heräsin. En todellakaan tiennyt oliko Xía vielä hereillä, jos hän vielä makasi edessäni. Toivoin, että ei olisi, sillä alavartaloni todellakin oli jo ylhäällä... Yritin ajatella kaikkea kattilasta kalaan, mutta Xían tuoksu leijui ilmassa ja hänen vartalonsa saattoi olla edelleen minussa kiinni, mukaan lukien siinä alakerrassa... Jos hän oli hereillä hän varmasti tunsi, mitä tapahtui, joten saatoin vain rukoilla, että hän ei ollut. En uskaltanut liikkua, enkä oikein olisi mahtunutkaan sillä olin jo ihan majan reunassa. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin antaa asian edetä omalla painollaan. Jos Xíoa oli jo noussut ja lähtenyt, toivoin, että vieraani oli saapunut vasta hänen lähdettyään...

Nimi: Šanja - ihminen // Laviini

02.04.2017 15:00
Hati vastasi kysymykseeni heittäen ilmoille muutamia arvauksia tai ehkä ennemminkin teorioita, joita scifi-intoilija olisi oitis näistä suherruksista kehitellyt. Kuuntelin toisen sanoja ja naurahdin lopuksi. Etenkin Hatin ajatus siitä, että kyseessä olisi ylemmän rodun valloitusisku nauratti minua, mutta en kuitenkaan antanut itseni olla liian huvittunut. Halusin pitää Hatin omassa päässäni edelleen rasittavana ja ärsyttävänä keimailijana. Mies kuitenkin kysyi minulta myös omaa mielipidettäni otuksista. Onko niitä olemassa? Pyöräytin silmiäni kysymykselle, mikä vaikutti siltä, että pidin Hatin ideaa naurettavana, vaikka oikeasti se oli osittain myös reaktio siihen, että tiesin mikä olento minun nahkoissani asusti. Toinen siis tavallaan kyseli tyhmiä - minun näkökulmastani siis. Ei Hatin. Tai no mistäs tiesin, jos hänkin vain esitti ja varjeli omaa salaisuuttaan. Tehostin vielä silmien pyörittelyn antamaa kuvaa mielipiteestäni sanomalla halveksuvalla äänellä: "Vai tässä maailmassa..."

Hati kommentoi itsekseen vielä käsialan epäselkeyttä sanomalla ettei niistä saisi Erkkikään selvää. Hymähdin kommentille ja katsoin vielä papereita. Sitten laskeuduin takaisin niiden puoleen kyykkyyn ja keräsin ne varovasti pienelle rullalle. Liu'utin reppuni selästäni ja laitoin paperit sinne. Sitten nostin kaulanauhan maasta ja tutkailin sitä hieman. Nahkaan oli kohokuvin tehty koristeita ja se oli minusta aika hieno. Sidoin sen kaulaani kaulapantamaisesti. Lopuksi nappasin vielä tikarin ja tutkailin sitäkin tovin. Sekin oli koristeellinen, materiaalista en osannut sanoa mitään, mutta ase tuntui aika painavalta. Sujautin sen vyöni alle lantiolleni. Ja katsoin Hatia ilmeellä, että tavarat olivat automaattisesti minun, ja hänellä oli turha olla jotain vastaan sanomista.

Hati alkoi tutkailla mökkiä lisää. Hän hiveli kädellään mökin seiniä ja käveli ympäriinsä tutkien. Hetken kuluttua hän snaoi: "Tää kämppä on nyt mun. Palvo tai pakene." Hän sanoi asiansa varmuudella, joka ei herättänyt kysymyksiä siitä oliko hän tosissaan, mutta silti hänen äänessään oli pinei kevyt vivahde, joka vihjaili leikkisyydestä. Katsoin häntä kulmiani kohottaen.
"Vai palvo tai pakene?" päästin pienen puuskauksen huuliltani "Ja paskat mä löysn tän ensin", sanoin tylysti ja nostin leukaperiäni hieman ylemmäs.

Nimi: Asfyxía - ihminen //Sarenne

20.03.2017 22:20
Naurahdin pienesti Noylen suorastaan riemastuessa saadessaan luvan tulla kanssani nukkumaan. Kävelin rauhalliseen tahtiin kohti kuusta, kun mies äkkiä kiilasi edelleni ja sujahti kuusen alle.
Kyykityin kuusen viereen tuijottamaan, miten Noyle oli sinne päättänyt asettua, tuhahtaen sitten nähdessäni hänen asettuneen virnuillen makuilleen maata edessään taputtaen.
Pyöräytin silmiäni mulkoillessani miestä, joutuen sitten pienen harkinnan jälkeen nöyrtymään tilanteessa. Laskeuduin kontilleni, kömpien sitten majaan ja asettuen makuulleni naama Noylea kohti. Tilassa ei ollut hurraamista, joten jouduin olemaan melkolailla hänessä kiinni. Jäin nojaamaan päätäni toisen käteni varaan.
"Taisit voittaa tämän erän", sanoin pienesti Noylelle virnistäen. Ilmeeni muuttui sitten jopa arvioivasti, katsastaen sitten Noylen kerran läpi, kuin en olisi jo häntä tarpeeksi katsellut.
"On kait sanomattakin selvää, että puukkoni ei jää vain koristeeksi, jos et pidä näppejäsi erossa?" sanahdin, uhkauksesta huolimatta hyväntuulisuutta äänessäni. Ei sillä, että olisin Noylea epäillyt, kunhan tein pelisäännöt selväksi.
Jos Noylella ei olisi enää hirveästi keskusteltavaa, pyörähtäisin - tai möngertäisin - ympäri selin Noyleen, nojautuen häneen kiinni. Osittain tilanpuutteen vuoksi. Hieman muistakin syistä.

Nimi: Dmitri - ihminen //Shimaze

18.03.2017 00:54
Sanja suostui kauppaani, ja vastasi viivyttelemättä. “Jossain suurkaupungissa, jossa kukaan ei tiedä minusta mitään ja shoppailemassa.” Vastaus ei yllättänyt minua juurikaan. Jotain sen sorttista olinkin aavistanut, se vastasi hyvin kuvaa jonka olin hänestä saanut. Vaikka kysymys vaikutti luultavasti hyvinkin oudolta, se paljasti tiettyjä asioita henkilön ajatusmaailmasta, luonteesta ja tavoitteista. Toki vastaus saattoi olla täysin keksitty, vaikka en uskonutkaan sen olevan. Sanat saivat minut kaipamaan kaupungin hulinaan, etenkin nyt kun kylä oli osoittautunut autioksi.

Nainen näytti mietteliäältä, ennen kuin sanoi säästävänsä kysymyksen myöhempään. En pitänyt ajatuksesta, sillä pelkäsin tämän keksivän jonkin liian kieron kysymyksen. Mikään ei tosin vaatinut vastaamaan rehellisesti. Matka jatkui edelleen kohti mökkikylän keskusta, ja huomasin yhden muita koreamman ja ryhdikkäämmän rakennuksen. Pidensin jo askeltani, ja kovensin tahtiani sillä oli sanomattakin selvää että juuri tuon minä halusin tsekata. Sanja kerkesi kuitenkin edelleni, ja astui sisään mökin hämyiseen ilmaan.

Jäin ovelle kärkkymään ja hämärään totuttuaan katseeni kiersi asumusta. “Wow” kuiskasin, ja lisäsin vielä mielessäni sanat “tän mä haluan”. Peräseinässä olevasta aukosta lankesi valokeila, jonka valo siivilöityi laudoitetulle lattialle ja ilman tuhansiin pölyhiukkasiin. Toisin kuin muissa majoissa, tähän oli rakennettu parvi. Seinillä oli taljoja ja jotain artsyjä rääsyjä jotka tosin eivät olleet yhtään tyyliäni. Takaseinustalla oli korokkeen päällä turkeilla vuorattu peti. Se näytti houkuttelevan lämpimältä ja pehmeältä kaikkien näiden metsässä ja kylmässä vietettyjen öiden jälkeen. Yksitellen silmiini osui myös yksityiskohtia, kuten ympäriinsä valuneet vahakynttilät lattialla. Näky aiheutti minussa puistatuksen. Aivan kuin täällä olisi suoritettu jokin riitti, vaikka järjen ääni pääni sisällä arveli niiden olevan vain valaistukseen. Joka paikka oli tomun peitossa.

En kiinnittänyt lainkaan huomiota Sanjan touhuihin sillä välin, vaan havahduin ajatuksistani vasta kun kuulin tämän melskaavan jotain. Katseeni siirtyi naisen touhuihin, ja huomasin tämän avaavan lattiaa. Päästin epäuskoisen äännähdyksen, mutta tukahdutin sen heti kun huomasin että kyseessä oli jokin piilo. En ollut edes aikeissa avustaa häntä operaatiossa, mutta eipä hän apua näyttänyt kaipaavankaan, vaan suoriutui missiosta taitavasti. Pian aukosta nousi kasa papereita, joita katsoin suunnattomalla mielenkiinnolla, olivathan ne ensimmäinen todiste siitä että täällä asui sivistyneitä ihmisiä. Sanja nosti ne syliinsä ja tuli lähemmäs oviaukkoa, valonlähdettä. Astelin lähemmäs, sillä halusin nähdä mitä papereissa luki.

Katsellessani kiinnostuneena papereita hän nosti ehkä jopa hieman yllättäen katseensa minuun. “Haluaisin nyt käyttää kysymykseni. Mitä sinä tiedät tästä?” hän kysyi ja tarkoitti ilmeisesti papereita. ‘Tästä’ ei ollut kuitenkaan kovin tarkasti määritelty, joten otin vapauden päättää sen itse. Vaikka pohdinkin hetken mitä vastaisin, pidin huolen etten jäänyt miettimään liian pitkäksi aikaa. “Tästä? Joku piilotti perhesalaisuutensa lattialautojen alle. Niiku jossai leffas. Mut tommoset oliotha o silkkaa mielikuvituksen tuotetta.” totesin huolettomasti pienen hymyn kera. Pidin pienen tauon ennen kuin jatkoin. “Tai sitte ylempi rotu orjuutti kaikki ihmiset ja söi yksitellen pois, tuli lopulta hulluiks ja kuoli pois. Selittäs miks mestoil ei o ketää. Emmätiiä. Vai mitä sä ajattelet? Voiks jotain tommosii otuksii olla olemas, täs maailmas?” heitin ilmoille melko mielikuvituksellisen arvauksen. Ja nyt kun asia tuli puheeksi, saatoin huoletta kysyä hänenkin kantaansa.

Tarkastelin vielä hetken nyt maahan laskettuja papereita, ennen kuin ryhdyin itsekin tutkimaan mökkiä. “Ei noista saa selvää Erkkikään..” mumisin kommentoiden papereiden käsialaa. Tiesin kuitenkin, että pystyisin lukemaan niitä kun vain vähän näkisin vaivaa, ja niin aijoinkin tehdä heti kun tilaisuus tulisi. Halusin kuitenkin kuulla ensin mitä toisella oli sanottavaa. Panin merkille myös Sanjan löytämän tikarin, joka sai minut varovaisemmaksi vaikka pyrinkin sen piilottamaan. Hänellähän saattoi jo valmiiksi olla taskut täynnä puukkoja ja kaikenmaailman aseita, mistä minä sen tiesin.

Vedin sormiani yhdessä harvoista kohdista joissa seinän hirret olivat näkyvissä. Kaikki raot oli huolellisesti tilkitty ja työn jälki oli moitteetonta. Ainakin noihin muihin loukkoihin verrattuina, jotka olivat juosten kustuja ja kiireessä kasaan kyhättyjä. Tai ainakaan niihin ei oltu nähty samanlaista vaivaa kuin tähän rakennukseen. Lattia tuntui vankalta kävellä, eikä kuulunut mitään poikkeavia ääniä. Napautin mennessäni yhden lattiaan jämähtäneen kynttilän nurin kokeeksi. Astelin tikapuiden viereen ja kokeilin kädellä askelmaa. Vaikutti haperolta, Sanja saisi kokeilla onneaan ensin. Jatkoin kävelyäni punkkaa kohti, jolle hetken sitä tutkiskeltuani istahdin ja pyyhin kaikesta turhasta lääppimisestä tomuuntuneen käteni jonkin elikon turkkiin. “Tää kämppä on nyt mun. Palvo tai pakene” totesin tosissani, mutta pienen leikkisän vivahteen kanssa. Vaikkei tämäkään ei vastannut odotuksiani, kelpuutin sen asumuksekseni ennemmin kuin nuo halkovajoiksi hädin tuskin kelpaavat rakennelmat.

Nimi: Noyle - ihminen // Laviini

04.03.2017 19:30
"Juu lämmöstä, lämmöstä", totesin Xíalle viattomasti silmiäni pyöritellen. Hän antoi minun olla jännityksessä hetken, mutta sanoi sitten: "Ehkä tämän kerran pääset viereeni. Vaikka pidän kyllä oikeuteni potkaista sinut pihalle majastani jos siltä tuntuu."
Heitin käteni eteeni voiton eleeksi nyrkkiiin ja sanoin samalla painokkaasti "Jes".
"Älä pelkää, ei minua tarvitse potkia", sanoin myhäillen toiselle, kun tämä kommenttinsa jälkeen naurahti keveästi. Xía kysyi sitten, että olisko meillä muuta ohjelmaa enää täksi illaksi ja pudistelin päätäni, joten hän lähti kävelemään kohti nukkumispaikkaani ja tietysti seurasin häntä, koska hän oli antanut luvan. Lähestyessämme kuusta, yritin kiiruhtaa Xían edelle ja käydä maaten ensin, jotta hänen tehtäväkseen jäisi minun viereeni ahatutuminen eikä toisinpäin. Jos tämä onnistui, kävin makoilemaan kyljelleni kasvot Xíaan päin ja virnuillen sanoin: "Noh painahan puuta - tai maata - arvon neiti." Taputin samalla maata edessäni kädelläni ja katsoin häntä ilkikurisesti, ikään kuin minä olisin kutsunut hänet omaan paikkaani. Jos en päässyt Xían edelle, seurasin hänen esimerkkiään.

Nimi: Šanja - ihminen // Laviini

04.03.2017 19:19
Onnekseni Hati ei kysynyt mitään, tai sitten hän ei huomannut, kun valitus haavaani liittyen karkasi naurun pyrähdykseni lomassa huuliltani. Jos hän tajusi homman, niin olin erittäin tyytyväinen, ettei hän kommentoinut asiaa, en olisi tahtonutkaan hänen alkavan kyselemään mitään. Kiertelimme muutamia mökkejä, mutta Hati, kuten minäkin, totesi kaiken olevan vaatimatonta ja niin alkeellista, että asumuksissa ei olisi viihtynyt mitenkään päin.

Jatkoimme matkaamme keskemmälle kylää, kun Hati yhtäkkiä taas avasi suunsa.
"Jos vastaat mun kysymykseen, mä vastaan sun", hän sanoi. Diili oli ihan hyvä, vaikka minua hieman arvelutti mitä tämä oli aikeissa kysyä. Noh saisinpahan ainakin kysyä takaisin.
"Okei", sanahdin neutraalisti.
"Jos sä voisit olla tällähetkellä ihan missä vaan ja tehä mitä ikinä haluisit, ni missä olisit ja mitä tekisit?" hän kysyi ja ääni kuulosti uteliaalta. Olin helpottunut kysymyksen helppoudesta, tosin se oli hyvin kaartelevan kaukaa haettu, joten siksi myös minusta hieman turha.
"Jossain suurkaupungissa, jossa kukaan ei tiedä minusta mitään ja shoppailemassa. Nämä samat vaatteet alkaa kyllästyttää."

Katsahdin Hatia pohtivasti. Halusin käyttää kysymykseni tarkoin, ja niin, että siitä olisi minulle todella hyötyä. "Keksin sulle kohta kysymyksen", päädyin sanomaan. Kävellessämme kylän keskustaa kohti, yksi rakennuksista erottui hieman muista edukseen. Se oli vähän vähemmän rapistunut, kuin muut, vaikka vaikutti, että se oli ajallisesti yhtä vanha, vain paremmin kunnossa pysynyt tai huollettu. Se oli myös valtaosaa rakennuksista suurempi ja korkeampi.

"Käydään tsekkaa toi", tokaisin ja kävelin kohti rakennusta olettaen, että Hati seuraisi. En jäänyt odottelemaan häntä, vaan kävelin sisälle. Sisällä oli hämärää ja tunkkaista, kuten kaikissa muissakin hökkeleissä. Pölyä oli kasaantunut lattialle ja kaikille ulkoneville pinnoille. Silmieni totuttua hämärään huomasin, että seinille oli ripustettu eri eläinten taljoja ja joitakin todella muinaisen näköisiä seinävaatteita. Muissa rakennuksissa tälläistä ei ollut, joten uteliaisuuteni heräsi. Ehkä täältä löytyisi jotain kiinnostavaa.

Rakennelman peräseinällä oli koroke, ikäänkuin sänky, jonka päällä oli lisää taljoja ja sen vierellä oli tikapuut, jotka tosin tuskin kestäisivät enää painoa, jotka johtivat pienelle parvelle, josta loisti pieni valokeila (ikkunasta tai aukosta) muuten hämärään tilaan.

Lattialla oli lukuisia vanhoja vahakynttilöitä, joiden steariinit olivat siellä täällä levinneet pieniksi kiinteiksi lammikoiksi. Kävelin huoneen poikki kohti sänkyä, kun jalkani alla olevat lattialaudat narahtivat poikkeuksellisen voimakkaasti. Otin askeleen takaisin taakse päin ja tutkin lautoja, jonka päälle olin käynyt. Tunnustelin sormen päilläni lattiaa ja ne osuivat johonkin metalliseen pieneen kohoumaan. Epäilemättä saranaan. Etsin sormillani toista saranaa ja sen löydettyäni siirryin toiselle puolelle etsimään jonkinlaista avauskohtaa. Hetken harottuani löysin pienen loven, johon työnsin sormeni ja koitin nostaa lautoja. Järkyttävän nitinän saattelemana lattialankut nousivat neliönmuotoisella alalla ja pieni säilytystila avautui eteeni. Hämärän takia en heti nähnyt mitä lattian alle oli piilotettu, mutta tunsin, että siellä oli ainakin jotain paperista.

Nostin paperit varovasti ulos luukusta ja haroin pohjaa, sieltä löytyi myös jotakin metallista, joka osoittautui käsituntumalla puukoksi tai tikariksi, ja nahkaisen remmin, josta en osannut hämärässä päätellä enempää. Nostin kaikki löydökseni syliini äärimmäisen varovaisesti ja siirryin lähemmäs oviaukkoa, jossa valoa riitti enemmän. Sitten laskin ne maahan. Paperit osoittauivat kirjoituksiksi. Ne olivat vanhalla hienolla käsialalla tehtyjä, joten en ymmärtänyt heti mitä niissä sanottiin, mutta papereilla olevista kuvista osasin päätellä hyvin paljon. Papereilla oli siellä täällä kuvia ihmisistä ja susista ja noh ihmissusista.

Katsahdin Hatia, jos tämä oli kanssani talossa tai ovella ja sanoin: "Haluaisin nyt käyttää kysymykseni. Mitä sinä tiedät tästä?" Kysyin ääni vakaana viitaten papereihin. Jos Hati ei ollut seurassani tutkin papereita yrittäen saada kirjoituksesta selvää ja tarkastelin löytämääni tikaria ja nahkaremmiä, joka osoittautui ilmeisesti kaulanauhaksi.

©2017 ɗɪяαᴍɪ º ɪӈᴍɪȿƨʋƨɪ ʀσρε - suntuubi.com