Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Höpötys

°°°

Ohjeistus

Pelattavan hahmon nimi ja roolauksen alkaessa oleva muoto, sekä pelaaja merkitään Nimi-kenttään näin:

Hahmo - Muoto // Pelaaja

Roolaus tapahtuu viestikenttään ja pelausaikamuoto on imperfekti.

Puhe merkitään lainausmerkkien väliin.

Ajatukset kirjoitetaan normaalina tekstinä.

Pelistä ulkopuolinen, pelaajan puhe kirjoitetaan // -merkinnän taakse.

°°°

Päivitä sivu

The game  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Hati - feral //Shimaze

14.04.2018 23:14
Pian ihminen haukotteli, ja tukeutui seinää vasten. Ilmeisesti tilanne oli nyt hänen mielestään rauhoittunut. Katselin kiinnostuneena, ja osin hämmentyneenä. En osannut päättää miten olisi pitänyt reagoida, vai olisiko pitänyt reagoida ollenkaan.

Pian ihminen kuitenkin liikkui taas ja nosti kätensä, kuin osoittamaan. Seurasin käden suuntaa, ja se näytti kulkevan samaan suuntaan, kuin johon itse olin ollut matkalla. Ymmärsin mitä käsiele tarkoitti, ainakin päällisin puolin. En silti tajunnut miksi hän osoitti. Heti sen perään toinen kallisti päätään, enkä voinut kuin ihmetellä. Tuliko sille jokin tasapainohäiriö?

Etenkin kun ihminen vilkaisi vielä suuntaan, arvelin sen olevan tärkeää. Jotain siellä kai oli. Sitten se tukeutui seinään yhä enemmän ja näytti siltä, kuin sillä olisi ollut vaikeuksia pysyä hereillä.
Olikohan sillä kaikki okei?

Hitaasti ja varovaisesti astelin uteliaisuuttani muutaman askelen lähemmäs ihmistä. Ja vielä pari lisää.
Sillä ei varsinaisesti ollut mitään tarkoitusta, tein sen hetken mielijohteesta. Pidin silti turvallisen etäisyyden, vaikka olinkin tosi rohkea. Olihan se ehkä vähän ilkkuvaakin haluta ihmetellä toista lähempää, kun ei hänestä hengenvaaraa ainakaan tuntunut olevan. Enkä sitäpaitsi ollut nähnyt juurikaan ihmisiä suden hahmossa. Olihan tämä nyt kerrassaan uutta ja ihmeellistä.

Hetken häntä tarkkailtuani tulin kuitenkin pian toisiin aatoksiin. Ei ollut viisasta tehdä lähempää tuttavuutta noiden kanssa.
Käännyin ja lähdin ravaamaan matkoihini. Määränpääni oli selvä, tällä kertaa en antaisi minkään pysäyttää kulkuani. Minulla oli missio. Piti päästä turvallisesti kotiin. Askel oli määrätietoinen, ja jälkien ura jatkoi sulavasti samaan suuntaan kuin ennen pysähdystäni. En katsonut taakse, tai osoittanut millään lailla olevani enää kiinnostunut ihmisestä. En jäänyt odottelemaan sitä, päin vastoin pyrin suorastaan karistamaan sen kannoiltani.

Nimi: Luciano - ihminen // pixeli

05.04.2018 22:30
Seurailin varovasti kaikkia suden liikkeitö ja pieniäkin eleitä ja yritin saada jokaisesta niistä jotain irti. Sain ainakin suden rentoutumaan hieman ja sain siitä myös lisää rohkeutta ja voimaa yrittää kommunikoida tuon eläimen kanssa. Se ei nimittäin ollut kovin helppoa, kun en ollut täysin varma mitä eleitä susi ymmärtäisi parhaiten ja miten saisin asiani esittettyä selkeästi.

Hetken pohdiskelin asioita ja seurasin kuinka susi aluksi heilautti häntäänsä, jonka päättelin olevan myös sudelta positiivinen ele, ja vaihtoi sitten asentoaan, niin että oli nyt viistosti minuun päin. O,emuksestaan huolimatta eläin näytti silti omistavan jonkunlaista kiinnostusta minua kohtaa. Haukottelin ja ikäänkuin ravistelin päätäni. Väsymys oli alkanut työntymään esiin piilostaan ja otin toisella kädelläni tukea seinästä. Sitten väsyneeseen päähäni pälkähti ajatus, jota päätin heti kokeilla. Osoitin aluksi suuntaa minne arvelkn suden olevan menossa, jos siis en olisi pysäyttänyt sitä, ja sitten kallistin päätäni. Yritin viestiä sudelle, että miksi susi oli mahdollisesti menossa sinne tai mitä siellä olisi. Minulla oli pieni aavistus siitä, että susi omistaisi ehkä jonkun noista mökeistä nukkumapaikkanaan ja olisin itsekkin järin kiitollinen jos pääsisin jonnekkin suojaisaan paikkaan nukkumaan. Toivoin siis hartaasti suden ymmärtävän edes jollain asteella mitä tarkoitin. Varmuuden vuoksi vielä vilkaisin siihen suuntaan ja nojasin sitten myös päälläni seinään ja yritin pysyä hereillä.

Nimi: Hati - feral // Shimaze

05.04.2018 15:40
Kului hetki, eikä ihminen ollut liikkunut mihinkään. Se tuntui kunnioittavan omaa tilaani, vaikka halusikin kovasti luoda jonkinnäköisen kontaktin. Luottamukseni kasvoi rahtusen, ja se näkyi ulospäin pienenä jähmetyksen ja jäykkyyden katoamisena asennostani.

Pian ihminen kuitenkin liikkui jälleen ja nosti käsiään hitaasti ylemmäs. En oikein ymmärtänyt, mitä tuo tarkoitti ristiriitaisilla eleillään. Miksi ihminen tekeytyi isommaksi, kuin uhkaillakseen ja kertoakseen voimakuudestaan. Samaan aikaan se silti käänsi katseensa nyökäyttäen päätään ja laimentaen tilanteen jännitystä. En ymmärtänyt mitä varten nyökkäys oli. Enkä ymmärtänyt tämän käsiä, eihän ihminen ollut edes kunnolla jalkeillaan. Tämä käyttäytyi muutenkin rauhallisesti, eikä vaikuttanut erityisen pelokkaalta tai aggressiiviselta.

Hetken päästä mieleeni juolahti, ettei käsien kohotus ollutkaan uhkaus. Se oli ihmisten ele. Heilautin häntääni kerran hämmennyksen vallassa. Toivoin että tuo viestisi jatkossa selvemmin, vaikka en osannutkaan sitä sanoa.
Astuin etujalallani askeleen sivulle niin, että olin nyt viistosti ihmistä kohden. Olin valmis keskustelemaan lisää, vaikkakaan en luottanut toiseen siinä määrin ettenkö olisi ollut valmis myös ottamaan etäisyyttä.

Nimi: Luciano - ihminen // pixeli

04.04.2018 21:24
Olin aluksi pohtinut joutuvani selviytymään pitkäänkin yksin, mutta yllättäen olinkin nähnyt suden, joka parhaillaan oli ohittamassa minua. Se taisi kuitenkin olla melkoisen arka tapaus. Susi jatkoi näemmä kulkuaan, vilkuillen ja vaikuttaen silti jokseenkin uteliaalta.

En kumminkaan ollut aikomassa luovuttaa, vaan olin heilauttanut kättäni tervhedykseksi. Siitä susi ei näyttänyt olevan järin iloinen, sillä se luimisti korviaan ja tuntui nyt vielä enemmän haluavan juosta pakoon. Sain kumminkin toisella eleelläni suden pysähtymään ja pieni toivon kipinä siitä, että toinen ehkä olisikin valmis tutstumaan syttyi heti, mutta se tosiaan oli vain pieni. Olisin voinut itsekkin muuttua sudeksi -ajatus tuli jostain aivoni syövereistä aina uudelleen ja uudelleen, mutta nyt en vain jaksanut tehdä sitä, vaikka se olikin minulle helppo juttu, en kumminkaan tehnyt niin.

Olin myös käyttänyt ääntäni, joka sai suden nostamaan korviaan, se ei kuitenkaan liikkunut mihinkään, seisoi vain paikalleen jähmettyneenä. Pohdin miten pystyisin kommunikoimaan parhaiten suden kanssa ja päädyin siihen tulokseen, että oli ehkä parasta ensin näytellä rauhan eleitä ja saada näin toinen luottamaan minuun. Siispä nostin kädet hitaasti ylemmäs, ihan kuin antautumisen merkiksi, lähettäen rauhallisia singaaleja. Käänsin myös hitusen päätäni ja nyökkäsin hitaasti, mutta en sen enenpää sitten viitsinytkään liikkua. Toinenhan olisi voinut vaikka juosta pakoon ja se syttynyt toivon kipinä olisikin sammunut. Hengitin rauahallisesti, sillä tiesin suden mahdollisesti aistivan tunteeni. En itse kuitenkaan ollut yhtään stressaantunut tai peloissani tilanteesta. Miksi olisikaan? Luotin sen verran toiseen, että en uskonut tämän käyvän kimppuuni.

Nimi: Hati - feral //Shimaze

03.04.2018 21:38
Melko pian näin, että hahmo oli huomannut minut. Ei auttanut muu, kuin jatkaa etenemistä. En muuttanut asentoani, sillä en halunnut tuon seuraavan. Kuljin korkeintaan aavistuksen reippaammin ja varomattomammin. Oli kiirus.
Mielessä välkkyi kauhunkuvia, vaikkei niille ehkä ollut tarvetta. Ne olivat juurtuneet niin syvälle, etten voinut sulkea niiltä silmiäni.

Luulin liian aikaisin, että pääsisin helpolla. Ihminen heilautti ensin kättään. En reagoinut, vilkuilin vain entistä epäilevämmin ja korvani painuivat rentoon luimuun niskaa myöten.
Hetkeä myöhemmin ihminen alkoi jo nousta jalkeille. Vatsanpohjassa kipristi. Eikai se nyt vain oikeasti aikonut tulla tänne. Sitten se alkoi viittoilemaan kädellään, tunnistin eleen jonkinnäköiseksi rohkaisuksi tulla lähemmäs. Epäröin. Jäin seisomaan paikalleni, vailla aikomustakaan liikkua lähemmäs. Jollain tasolla ihminen oli silti onnistunut kiinnittämään huomioni positiivisessa mielessä, kun en ollut juoksemassa karkuun. Tai sitten olin vain ihan liian utelias.

Kuulin ihmisen äännähtävän jotain tervehdyksenomaista naurahtaen samalla. Korvani nousivat jälleen pystyyn ja keskittyivät henkilöön ja tämän liikkeisiin. Seisoin edelleen paikoillani, kylki ihmiseen päin, pää ja katse tätä kohti kääntyneinä. Jos ihminen päättäisi lähestyä, en pinkoisi karkuun saman tien. Jos tämä kuitenkin tulisi yhtään liian lähelle, parinkymmenen metrin päähän, perääntyisin ajattelematta kahdesti.
Toistaiseksi ihminen ei vaikuttanut liian uhkaavalta.

Nimi: Luciano-ihminen // pixeli

30.03.2018 15:28
Olin kulkenut pitkän aikaa ja saapunut viimein lähelle kylää, jonka yhden talon seinään nyt nojasin. Hämärä laskeutui yhä enemmän ja enemmän ja maa hohkasi viileyttään. Liikahdin saadakseni kehooni lämpöä ja pyöräytin nilkkaani muutaman kerran. Katseeni kierteli ympäristössä, mutta en voinut havaita yhtään ketään. Päässäni kävi ajatus siitä, että kylä oli hylätty. Katseeni lipui maahan ja suljin hetkeksi silmäni. Mitä voisin tehdä seuraavaksi? Menisinkö koputtamaan jonkun ovelle ja pyytäisin yösijaa? Vai valloittaisinko jonkin tyhjän..? Mietin, mutta avasin silmäni. Tunne joka yllättäen vallitsi oli outo. Se oli tunne siitä, että...en ollut yksin. Terästäydyin ja katselin ympärilleni. Hämärässä erotin hahmon. Suden hahmon, joka vilkuili minua. Kiinnostuin, sillä toinen oli ensimmäinen kenet tapasin täällä paikassa ja tiesinhän ettei toinen ollut pelkästään susi, vaan myös ihminen. Siispä heilautin kättäni, sillä en keksinyt parempaa tervehdystä. Nousin varovasti polviseisontaan, toinen käsi maassa ja toinen polvellani. Viittoilin toista tulemaan lähemmäs.
"Öh hei" naurahdin kevyesti ja hieman kiusaantuneena oudosta tilanteesta. Toivoin toisen älyävän muuttua ihmiseksi, kommunikointi olisi silloin helpompaa -vaikka pystyinhän minäkin muuttumaan sudeksi niin silti halusin tutustua ihmismuodossa toiseen. Seurailin sutta ja jos toinen lähtisi pois lähtisin kyllä seuraamaan,vaikka sitten siinä susimuodossa. En todellakaan antanut ensimmäisenn tapaavani olennon luikkia tiehensä.

Nimi: Hati - feral //Shimaze

26.03.2018 08:53
Astuin varovaisesti ulos mökistä ja jäin seisomaan askelmalle. Ketään ei näkynyt missään, onneksi. Hento ja keväinen pakkasen kirpsakoittama tuulahdus tervehti alastonta vartaloani. Ihoni oli jo ehtinyt nousta kananlihalle, vaikka olin ollut vasta pari sekuntia ulkoilmassa. Ei ihmiskeho sopinut tällaiseen. Niinpä en aikaillut, vaan muutuin.

Tasapaino tuntui hassulta neljällä raajalla. Yhtä lailla omalta ja luonnolliselta, mutta silti hassulta. Turkki lämmitti kehoa ja kirsu avasi maailmaan uusia ulottuvuuksia. En jäänyt kummastelemaan pidemmäksi aikaa, vaan lähdin kävelemään kohti kylän laitaa ja metsää. Lumi tuntui hassulta tassujen alla, ja hankeen jäi jäljet. Ei järin viisaasti ajateltu. En tosin ehtinyt murehtia sellaisesta nyt.

Saavuin kylän laidalle, ja haistelin ilmaa. Niin paljon kaikkea jännää. Haistoin puut, metsän, ehkä vaimeasti jotain eläimiä. Ilmassa oli hajuja, maassa oli hajuja, kaikkialla oli hajuja, jopa minussa. Ja ne kaikki tarkoittivat jotain. Kaikki myös kuulosti erilaiselta. Kuulin kuinka joku lintu hyppi jollain oksalla. Havut haisivat ilman liikkeistä.
Saatoin tuntea kuinka aiemmin jopa hieman raaka keväinen tuulahdus liikkui nyt lempeästi turkissani.

Häntäni nousi aavistuksen ylemmäs ja heilahti puolelta toiselle innostuksesta. Riemuissani jatkoin etenemistä matkaavoittavalla ravilla, eikä osittain vielä upottava hankikaan tuntunut olevan minkäänlainen este. Minulla ei ollut suuntaa tai määränpäätä, kuljin vain sinne minne nenä näytti, kunnes keksisin jotain parempaa.

---

Hieman harmissani päädyin palaamaan takaisin kylälle aikani vaelleltua. Olin jopa saanut kiinni jonkin sortin pitkäkorvan, jota pitkän tovin heiteltyä, viskeltyä ja revittyä olin syönyt. Sen jälkeen olin tuhlannut aikaani lumessa kierimällä ja turkkiani puhdistaen. Olin torkkunut auringonpaisteessa.
Aika oli kulunut kuin siivillä, kunnes alkoi tulla yksinäinen olo. Hämäräkin alkoi laskeutua, ja pian pimeys ympäröisi metsää. Ei se tosin olisi minua tässä muodossa haitannut. Tein sen ehkä enemmän tottumuksesta.

Siinä lannistuneena, pää ja häntä painuksissa kylää kohti askeltaessani tajusin haistavani ihmisen. Se ei ollut ainakaan kukaan kovin tuttu henkilö. Uteliaisuus vei voiton, ja päädyin seuraamaan jälkeä. Samaan aikaan olin kuitenkin todella varuillani, ei kannattanut eksyä liian lähelle ihmisiä,varsinkaan vieraita sellaisia.

Ennen pitkää kylää lähemmäs tullessa jälki muuttui tuoreemmaksi ja havaitsin rakennuksen seinään nojaavan hahmon. En nähnyt niin kaukaa enempää, enkä oikeastaan uskaltanut mennä lähemmäksi. Halusin silti kotiin turvaan, joten oli pakko päästä tuon tyypin ohi. Lähdin siis hiljaa ja mahdollisimman huomaamatta hiipimään ohittaakseni hänet hyvin kaukaa. Pidin henkilöä koko ajan vaivihkaa silmällä, olihan hän erittäin epäilyttävä. En silti tuijottanut etten vain antaisi vääränlaista viestiä.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

09.03.2018 00:50
Kuten olin pelännytkin, Šanja ei tosiaan luovuttanut. “No hyvä on, ole sitten siinä” hän totesi ennen kuin tunki minun ja seinän väliin makuulle. Kaiken järjen mukaan olisi kannattanut säästää itseään ja luovuttaa viimeistään siinä vaiheessa. En kuitenkaan voinut hävitä tätä tahtojen taistoa.
Tunsin hyvin lyhyen ajan päästä välitöntä katumusta itsepäisyyttäni kohtaan. En todellakaan voinut sietää sitä, miten paljon koskimme toisiimme ja kuinka toisen lämpö paahtoi päälleni. Tuntemuksen täytyi lukeutua yksiin inhottavimmista joita olin kokenut. Ei helpottanut lainkaan, että olin jo valmiiksi suuttunut hänelle. Sitäkin suuremmalla syyllä en voinut hävitä.

Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen jouduin toteamaan, ettei Šanja ollut edelleenkään luovuttanut. Tunsin hänen pienimmätkin liikkeensä, ja olin jo aika varma että olin yltäpäältä hiessä lämmöstä ja ahdistuksesta. Sykkeeni oli taivaissa, ja meinasin pyörtyä sillä olin pidättänyt hengitystäni. Tunne oli sanoinkuvailemattoman sietämätön, enkä kestänyt enää sekuntiakaan. Olin tietysti itse tehnyt tilanteesta tuplasti pahemman, mutta ei sellaista sopinut itselleen sanoa. Ihailin salaa Šanjan päättäväisyyttä ja tunnustin lopulta tappion. Todellisuudessa olin kestänyt siinä ehkä vain muutaman minuutin.
Nousin ylös vähin äänin sanomatta mitään, kävelin ovelle ja siitä suoraan ulos. En edes katsonut Šanjaa lähtiessäni, en halunnut minkäänlaisia muistutusta häviöstäni. Ärsytti luovuttaa sillä lailla, mutta nyt ei tosiaan mahtanut mitään.
Olipa yksi pettymyksien päivä, vaikka paljon olin tietysti saavuttanutkin. Hitaasti laahustin vailla päämäärää jonnekin muualle murjottamaan puistattavan tunteen haihtuessa hiljalleen iholtani.

Nimi: Šanja - Ihminen // Laviini

08.03.2018 10:58
Saatoin aistia tunnelmasta, että letkautukseni lellipennusta taisi kirvellä Hatin ihon alla. Sain taas tyydytystä tästä sen verran, ettei oloni ollut enää aivan yhtä turhautunut, kuin aiemmin. Nautin siitä, ettei tässä pelissä ollut selkeää voittajaa. Jos olisin itse ollut ylivoimainen toiseen nähden, olisi peli käynyt äkkiä tylsäksi. Jos taas olisin ollut koko ajan alakynnessä, en olisi jatkanut koko touhua ollenkaan, koska häviäminen ei kuulunut minulle, enkä sietänyt muiden ylivertaisuutta itseeni nähden. EIkä minun juuri ikinä tarvinnutkaan. Vaikkei sillä aina mitään saavuttanutkaan.

Yllätyksekseni Hati ei siirtynyt painostuksestani huolimatta ja jouduin jarruttamaan vähän. Tai ei se oikeastaan ollut yllätys, mutta olin laskenut hieman sen varaan, että Hatia kiinostaisi yhtä vähän kuin minua nukkua vieretysten täysin liimautuneina toisiimme. Sitä paitsi hetken oli näyttänyt siltä, että mies antaisi periksi, kunnes päätti muuta.
“En todellakaan mee”, kuului äkäinen vastaus, josta paistoi Hatin vihaisuus ja loukkaantuminen. Yritin kaikin voimin pidätellä voitonriemuista virnettäni, jonka toisen äänensävy oli nostaa pintaan. Onnekseni onnistuin siinä, enkä menettänyt uskottavuuttani tämänhetkisessä kiistassamme.
“Sä saatoit olla täällä ensin, mut mä olin tässä eka”, mies jatkoi. Meno alkoi käydä todella lapselliseksi, joten en jaksanut jatkaa jankkaamista, kuin mikäkin esikouluikäinen. Päätin jatkaa fyysisen painostuksen linjalla tietäen, että se saattaisi käydä itsellenikin hyvin epämiellyttäväksi.
"No hyvä on, ole sitten siinä", sanoin ilman erityisempää sävyä. Sitten keikautin itseni kevyesti kyljelleni ja tunkeuduin Hatin ja seinän väliin laverilla, mikäli mies ei poistunut alta. Jos Hati jäi niille sijoilleen, olin tuossa aivan kiinni, kasvot seinään päin kääntyneenä ja purin hammasta epämukavuudestani johtuen. Toisen ihon lämpö oikein hohkasi selkääni, mikä sai minut rypistämään silmänikin kiinni. Lämpö olisi ollut viileässä mökissä oikein miellyttävää, ellen olisi joutunut makaamaan hänen vieressään. Hengitykseni oli hyvin pinnallista ja toivoin todella, että toinen näkisi parhaaksi siirtyä pois, koska en todellakaan itsekään aikonut liikkua mihinkään. Jos Hati lähti siirtyessäni makuuasentoon, olin ennenkaikkea hyvin helpottunut ja tyytyväinen.

Nimi: Luciano-ihminen // pixeli

06.03.2018 20:19
Aukaisin silmäni hitaasti ja räpyttelin niitä. Hämärä oli juuri laskeutumassa ja tunsin pakottavaa tarvetta nousta ylös. En ollut yhtään varma kuinka kauan olin nukkunut ison puun katveessa, mutta toivoin etten kovin kauaa. Nousin kankeasti ylös ja joudin veryttelemään saadakseni kehoni hallintaani. Vasta nyt tajusin miettiä missä oikein olin. Kävelin puun luota vähän kauemmas ja onnekseni näin vielä vallan mainiosti hämärästä huolimatta. Silloin tajusin sen, vähän kauempana olinpaikastani näytti seistä tönöttävän kylä. Aidat ja kaikki. Päähäni alkoivat muistua viimepäivien tapahtumat ja äkkäsin saapuneeni perille. Huokaisin helpotuksesta, vaikka minulla oli vielä suuri taival edessänì. En nimittöin tiennyt tästä paikasta milteinpä mitään. Katselin tovin verran kylää ja kävelin sitten takaisin puuni luokse. Nappasin repun selkääni ja lähdin kävelemään kylää kohti. Päättelin kylän sijaitsevan lännessä auringon mukaan, joka oli miltei kokonaan laskenut taivaanrannan taa. Minulla oli hirveän avuton olo. En tiennyt mitä tehdä enkä tiennyt oliko kylässä ketään ja miten se suhtautuisivat uusiin tulokkaisiin.
Viimein pääsin perille ja hyppäsin rapistuneen aidan yli kylään. Jäin seisomaan ja katselin ympärilleni. Varovasti liikuin eteenpäin ja jäin lopulta istumaan erään pienen talon viereen sen seinään nojaten.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

05.03.2018 00:14
Šanjan tyytymättömyys tilanteeseen kävi koko ajan selvemmäksi.
Liian myöhään tajusin ilmeisesti astuneeni hänen varpailleen. Hänen kasvoilleen nousi pahaa enteilevä inhottava virnistys, ja viimeistään tunteettoman naurahduksen kohdalla tiesin varautua, että jotain oli tulossa.

"Lellipentu siis"

Vaikka olin aavistanut, että saisin vielä näpäytyksen takaisin, noinkin yksinkertaisen kommentin voima tuli täysin puun takaa. Ei sen olisi pitänyt tuntua läheskään niin pahalta. Otin kuitenkin sanat suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka oli selvää ettei Šanja voinut tietää mitään elämästäni. Tunsin vastustamatonta halua korjata tämän väitteen, ja kertoa vaikka koko elämäntarinani perustellakseni miksi hän oli väärässä.

Ilme kasvoillani alkoi vakavoitua hitaasti, sillä minun piti keskittyä olemaan hiljaa. Käännettyäni katseeni kattoon, se ei ehkä ollut aivan yhtä hyvin nähtävissä, mutta en sitä voinut piilottaakkaan. Šanja oli hyvä tässä. Ensimmäinen askel olisi myöntää, että hän oli oikeassa, niin vaikealta ja väärältä kuin se tuntuikin. Ääneen en kuitenkaan sanonut mitään, en osannut päättää miten se olisi muuttanut hänen mielikuvaansa minusta, jos edes olisi muuttanut.

Ilmaistessani aikeeni lopettaa keskustelu ja ryhtyä nukkumaan, sain vastaukseksi hymähdyksen ja tylyn kehotuksen siirtyä koska “hän oli ollut täällä ensin”. En todellakaan voinut siirtyä, olin vihainen Šanjalle. Tiedostin, että se oli typerää, mutten voinut sille mitään. Olisi kannattanut vähin äänin vaihtaa paikkaa ja antaa asian olla, mutta en vain voinut. Vaikka epäröin, kun minua kohtaan luotiin painetta siirtyä, se oikeastaan vain vahvisti päättäväisyyttäni.
“En todellakaan mee” kivahdin. Ärsytti, kielen päällä oli niin monta asiaa jotka halusin vain sylkeä ilmoille ajattelematta mitään. “Sä saatoit olla täällä ensin, mut mä olin tässä eka” jatkoin omaksi puolustuksekseni. Uhka siitä, että päätyisimme liian lähekkäin alkoi vaikuttaa todelliselta, enkä sietänyt ajatusta. En voinut kuvitella, että Šanjakaan luovuttaisi aivan niin helpolla joten pelkäsin, että joutuisin lopulta vielä itse poistumaan. Silmäilin häntä tilannetta seuraten.

Nimi: Šanja - Ihminen // Laviini

28.02.2018 09:23
Huomasin Hatin silmistä jonkinlaista järkytystä kommenttiini, että saatoin ehkä ryhtyä ulvomaan kuuta. Se oli mielestäni outo reaktio, koska luulin Hatin ajattelevan minun pitävän moista roskana. Miksi olisin yhtäkkiä ollut niin toista mieltä? Olin odottanut, että hän tulkitsisi sanani vittuiluna tai vitsinä, mutta miehen silmät sanoivat muuta tästä. Hetkellisesti minulle tuli epävarma olo. Jos olin nyt pelannut väärin ja Hati sai minusta totuuden irti vahingossa? Keräsin itseni kokoon. Yliajattelin taas asiaa, minkä vuoksi se aiheutti ahdistusta. Päätin työntää vellovan mustan mieleni takaperukoille.

Hati oli ottanut seuraavaa vastaustani varten rennomman asennon laverilla ja jostakin syystä tämäkin ärsytti minua suuresti. Hän hymyili samaa typerää hymyä mitä aina ja kehossani kulki inhotuksesta väreitä. Taas olin odottanut ihan erilaista reaktiota, kuin mies antoi. Raivostuttavaa oli se, että odotin koko ajan toisen tekevän muuta, kuin hän teki. Jos tämä kerran oli peliä, luulisi, että pieninkin siirto oli merkittävä, mutta Hatilla oli ärsyttävän hyvä keino saada omat siirtoni tuntumaan mitättömiltä. Ärtymys näkyi kasvoiltani, vaikka yritin piilottaa sen halveksivan perusilmeen alle. Tämä pelaaminen alkoi tosissaan käydä uuvuttavaksi. Kotona en ollut koskaan puhunut mistään susijutuista muiden kuin entisen perheeni ja satunnaisten sukulaisten kanssa. Muuten asia oli ollut visusti salattu. Se seikka, että keikuttiin nyt kokoajan keinulaudalla ja käytiin lähellä totuutta, muttei kuitenkaan, väsytti suuresti.
"No mullapa ei oo veljee. Siellä", Hatin hymy oli levinnyt entisestään. "Eikä siskoo", mies sanoi viipyilevän tauon jälkeen. Pyöräytin silmiäni. Joo, sain saman asian verran kiinni Hatin perheestä, mutta silti Hati oli antanut vähemmän. Tai sitten hän ei tajunnut, että oma juttuni oli merkityksellinen, koska sanoin sen syvästi liittyvän lähtööni kotoa ja tänne saapumiseeni. Hymähdin hiljaa. Tietämättä taustoja sen enempää päätin vain yrittää taas kuohuttaa Hatin mieltä. Vedin naamalleni inhottavan virnistyksen ja naurahdin taas ilotta.
"Lellipentu siis", vein sanojeni jälkeen tiukan katseeni taas Hatin silmiin. Halusin nähdä, mitä miehen naamalla nyt tapahtuisi.

Pian Hati väisti katseeni ja nosti sen ylös kattoon.
"Mut hei, jos sul ei ollu muuta ni mä käyn nukkuu", hän sanoi yhä kattoon tuijotellen. Olisin halunnut jatkaa puhumista, niin raskasta, kuin tämä pelaaminen olikin, mutta koska mies sanoi noin, en missään nimessä voinut väittää vastaan. Hymähdin vain uudestaan. Tilanne laverilla oli siinä mielessä erittäin huono, sillä kun Hati oli oikaissut itsensä siihen makaamaan, tilaa jäin vain juuri sen verran, että saatoin istua niillä sijoillani.
"No menehän sitten muualle nukkumaan siitä, koska olin täällä edelleenkin ensin. Kokeile vaikka parvea", totesin tylysti ja sarkastisesti. Sitten liikehdin siihen malliin, että Hatin olisi joko parempi liikkua heti, koska muuten joutuisimme nukkumaan aivan liimattuna toisiimme.

Nimi: Hati - ihminen //Shimaze

21.02.2018 14:02
En ollut varma olinko vain unohtanut kuinka pisteliäitä Šanjan sanat olivat, vai oliko hän jotenkin edellistä kireämpi. En kuitenkaan vetänyt hernettä niin syvälle nenääni, että se olisi estänyt minua utelemasta asioita. Oikeastaan odotin mielenkiinnolla keksisikö hän jotain uutta.
Etenkin nyt saatoin olla jopa tyytyväinen itseeni, työni alkoi viimein tuottaa tulosta.

Šanja ei ehtinyt liiemmin kommentoida, ennen kuin pääsin kohokohtaani, ja oikeastaan ehkä ihan hyväkin niin. Huomasin hänen kuitenkin keräävän jonkinasteista närkästystä. Yllätyksekseni nojautuessani lähemmäs häntä, sainkin vastaukseksi samanlaisen lähestymisen. En ollut odottanut sitä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Ei Šanja näyttänyt perääntyvän sanoissaan, joten miksi hän niin tekisi muutenkaan. Koin alitajunnassani pientä pelkoa, koska muutoin kaksi vierasta ihmistä katsoi toisiaan lähietäisyydeltä silmästä silmään, kuin uhkailutarkoituksessa ja varmistaakseen että viesti oli mennyt perille? Toki tarkoitukseni oli luoda painostusta, mutta ei aivan näin. Etäisyys, tai lähinnä sen puuttuminen, oli ahdistavaa, ja samaan aikaan jännittävää. Saatoin jopa tuntea hengityksen välillämme. En kuitenkaan voinut perääntyäkään, en halunnut olla luuseri ja alistua.

Vaikka tilanne tuntui piinallisen pitkältä, lopputulos oli palkitseva Šanjan vastatessa “ehkä ulvonkin” sanoissaan viipyillen. En ollut varma kuvittelinko vain, vai välkähtivätkö hänen silmänsä? En ollut koskaan edes ajatellut että niin voisi käydä, ja ajatus sai minut huolestumaan omasta turvallisuudestani . Joka tapauksessa sain käyttää kaiken tahdonvoimani piilottamaan reaktioni, ja siltikin silmäni laajenivat hämmästyksestä ja väristykset kulkivat kehossani. Tunsin vahvaa onnistumisen tunnetta, enkä enää edes muistanut kaikkea sitä epäröintiä, ärtymystä ja turhautumista jota olin kokenut vain hetki sitten.

Kysyessäni seuraavaa kysymystäni yritin vielä ymmärtää informaatiota, jonka olin juuri saanut, joten Šanjan intensiivinen silmästä-silmään-tuijotus ei tuntunut lainkaan niin pahalta. Vain vähän kuumottavalta. Erittäin.
“Miksi sua kiinnostaa kuulla se uudestaan?” hän kysyi naurahtaen, halveksuntaa äänessään samalla vetäytyen kauemmas. En edes vastannut mitään, olin vain niin helpottunut että äskeinen piina oli ohi. Tyhmähän hän tosin oli. Tietysti kysyin uudestaan, vastaushan olisi saattanut muuttua viime kerrasta. Ääneen olisin tosin vain sanonut, että olin unohtanut. Ei hän onneksi jäänyt odottamaan että vastaisin.

Asettauduin makuulle poikittain laverille ristien käteni pääni taakse, välittämättä siitä kuinka lähelle toista päätyisin. Sitten vain katselin Šanjaa sama vanha typerä hymy kasvoillani, kunnes tämä antoi uuden vastauksensa.
“Mun veljen takia. Joo, mulla on veli siellä. Sun vuoro”
En voinut kuin ihmetellä, kuinka vähän Šanja viitsi kertoa. Mitä hän kuvitteli sillä saavansa? En osannut edes päättää puhuiko hän totta, eikä sillä oikeastaan ollut mitään väliä. Vakuuttelin itselleni, että kaikki uusi informaatio oli yhtä tärkeää, ja täysin hyödynnettävissä. Siitäkin huolimatta, jos tilanne olisi ollut toinen, olisin käyttänyt vuoroni silkkaan vittuiluun. Nyt olin kuitenkin hyvällä ja anteliaalla tuulella, eikä minun tarvinnut edes miettiä minkä tiedon antaisin. Hymyni syveni vielä aavistuksen, ennen kuin avasin suuni. “No mullapa ei oo veljee. Siellä” aloitin erittäin tyytyväisenä esitykseeni. Pidin taukoa sanoissani juuri sen verran, ettei ollut varmaa jatkuisiko juttu vielä, ennen kuin jatkoin: “eikä siskoo”.

“Mut hei, jos sul ei ollu muuta ni mä käyn nukkuu” sanoin heti perään käännettyäni ensin katseeni pois toisesta, kattoon. Olisin kyllä jaksanut jatkaa vielä, mutta kerta Šanjaa ei kiinnostanut, en voinut häntä siihen pakottaakaan. Olin antanut hänelle jo aika paljon siihen nähden kuinka hän kohteli minua. Ylpeyteni vaati minua lopettamaan, kun olin vielä voiton puolella. Päässäni pyörivät vain ajatukset siitä, mitä oli juuri tapahtunut.

Nimi: Noyle - ihminen //Laviini

11.02.2018 13:27
Xía vastasi hämäriin puheisiini yhtyen, että hän todella toivoi paikan olevan oikea. Ja lisäsi vielä, ettei haluaisi enää kävellä pidemmälle. Tähän naurahdin ja nyökkäsin. Olin liian levoton heittääkseni mitään flirttiä tähän väliin. Halusin saada kylästä irti jotain.
"Joten.. pitäisikö meidän tarkistaa, onko tämä paikka täysin tyhjä?" nainen kysyi katsahtaen suuntaani. Nyökkäsin taas varmana.
"Ehdottomasti", mutisin vielä perään ja vilkuilin naisen tavoin rakennelmia.

"Arvalla vaan", totesin ja lähdin tarpomaan kohti satunnaista rakennusta. Se vaikutti hauraalta, vanhalta ja sisälle astuessa pölyiseltä, autiolta. Samoin oli muutama muukin hökkeli, jonka nopeasti katsahdin. Sisustus tai irtaimisto oli kaikissa hyvin vähäistä: muutamia taljoja, jokunen huovan tapainen, kynttilän jäännöksiä. Olin tottakai pettynyt. Kaikki vaikutti erittäin autiolta. Ilmaisin Xíalle turhautumiseni huokaisten pitkään, mikäli hän oli lähelläni.
"Huonolta näyttää.. Saakohan täällä edes lämmiteltyä tulen äärellä. Tämä ilma ei oikein sovi minulle", sanoin irvistäen lumelle maassa. Olin kaikinpuolin hieman toivoton. Halusin löytää jotain asuinkelpoista tai edes muita kertomaan mikä täällä oli homma. Lannistuneesti katselin vielä ympärilleni.

Nimi: Šanja - Ihminen // Laviini

11.02.2018 13:13
Hati selvästikin närkästyi suhtautumiseeni hänen tarinaansa, mikä totta kai viihdytti minua. En osannut kuitenkaan varmaksi sanoa, mitä hän ajatteli minun todellisuudessa ajattelevan, tulkitsiko hän reaktioni vain johtuvan siitä, että ajattelin hänen pilailevan, vaiko siitä, että oletin hänen valehtelevan, tai siitä, että pidin häntä tärähtäneenä. Tietysti oli myös mahdollista, että hän näki lävitseni. Sitä en tosin uskonut. Hän ei juuri halunnut keskeyttää minua, naurahti vain hermostuneesti tai närkästyneesti, kun puhuin ”otuksista”. En ollut aivan varma miksi hän naurahti sillä tavalla.

Hän antoi minun rauhassa kertoa myös löytämästäni kaivosta ja minua puolestani alkoi tympiä se, että hän piti sitä turhana asiana ja sarkastisesti ilkkui minulle siitä, että pidin löydöksen tekemistä kertomisen arvoisena juttuna. Puhdas vesi todellakin oli tärkeää ihmisille. Siristin silmiäni sekä ärtymyksestä, että pohdintani takia. Jos Hati oli ihmissusi, tieto olisi ollut hänelle yhtä yhdentekevä, kuin koulumenestykseni vanhemmilleni. En jaksanut puuttua kommenttiin sen enempää, tyydyin vain tekemiini johtopäätöksiin ja sivaltamaan häntä muuten.

Hati selvästi jälleen loukkaantui puheistani ja vastasi: ”Kiitti vaan, ei mun elämä noin tylsää oo.” Virnistin ja meinasin heittää takaisin jotain, mutten ehtinyt, kun toinen jo jatkoi: ”Sitä paitsi se on sun vuoro kertoo tarina.” Suuntasin katseeni taas mieheen, silmät edelleen aavistuksen sirrillään ja ilkeinä.
”Ai niinkö”, vastasin toteavasti. Hati sivuutti sen, kuten olin tarkoittanutkin.
”Susta en tiiä, mut mä kyl aijon nukkuu sikeesti. Ellet sit ulvo kuuta liian kovaa”, hän vielä lisäsi viitaten viimeisimpänä puheisiini unettomuudesta. Kommentti oli jotenkin yllättävä ottaen huomioon miehen turhautumisen aikaisemmin tästä aiheesta puhuttaessa. Lisäksi hän nojautui lähemmäs minua, mikä oli jopa hieman uhkaava ele minun näkökulmastani. Hatin virne ei myöskään tehnyt oloani kauheasti mukavemmaaksi. En tietenkään kuitenkaan halunnut antaa hänelle vähemmän, kuin hän minulle. Nojauduin hitaasti itsekin häntä lähemmäksi, niin, että saatoin tuntea hänen hengityksensä väreilevän ilmassa välillämme.
”Ehkä ulvonkin”, sanoin viipyillen ja hiljentäen ääntäni hieman. Silmäni tahtomattani välähtivät sanojeni aikana.

Mies päätti jatkaa siitä, että olisi minun vuoroni kertoa jotakin.
”Kerro vaik uudestaan miks sä tulit tänne. Tai jotain muuta jännää. Susta” hän vaati. Kummallakaan meistä ei tainnut olla aikomustakaan päästää toista pois tästä tilanteesta. Tuijotin vuoroin Hatin oikeaa ja vasenta silmää. Yritin nopeasti keksiä, mitä antaisin miehelle. Halusin itsekin saada hänestä lisää irti, ja tiesin, että se ei tapahtuisi, jos en itse uhraisi itseäni hieman. Tieto ei ollut ilmaista. Muistin kertoneeni Hatille koulustani ja siitä, että määrätty tulevaisuuteni olisi maannut vanhempieni firmassa.
”Miksi sua kiinnostaa kuulla se uudestaan”, totesin taas hieman halveksivasti naurahtaen ja vetäyten samalla poispäin miehestä. En odottanut hänen vastaavan mitään. Katselin taas kattoon. ”Mun veljen takia”, annoin uuden syyn ja katsoin tarkasti Hatia. ”Joo mul oli veli siellä. Sun vuoro.” sanoin ja katsoin häntä puolestani vaativasti. Tämä kävi oikeastaan aika jännittäväksi.

©2018 ɗɪяαᴍɪ º ɪӈᴍɪȿƨʋƨɪ ʀσρε - suntuubi.com